Liian ankara itselleni?

Savolainen nuori

Hei. Kirjoitin tämän äskeisen tekstin yhelle toiselle palstalle mutta sel palsta tunti aika hylätyltä... Kirjoitan multinikeillä niin en voinut poistaa; älkää siis ihmetelkö jos samainen teksti löytyy muualta.

Yleensä en kysele mielipiteitä itsestäni mutta vastikään erosin tyttöystäväni kanssa ja olo on ollut sen johdosta jo kuukauden aivan turta. En näe enää itseäni peilistä samana henkilönä ja epäilen että sairastan masennusta...

Olen 17, 178cm ja painan 64kg. Minulla on (hiukan) lihakset näkyvissä.

Huumorintajuani en osaa kehua. Olen tai ainakin pyrin olemaan kohtelias ja ystävällinen ihmisille ja kuljen hiukan siistimmissä vaatteissa (kauluspaidoissa, trench takissa jonka pituus vaihtelle vuoden ajan kanssa ja farkuissa taikka suorissa housuissa. Keskiarvoni koulussa on 8,5 ja harrastan taiteellisia harrastuksia. Haluan tällä hetkellä lääkäriksi taikka näyttelijäksi.

http://irc-galleria.net/user/Juhi_s

Siinä on tarkka kasvokuvani joka on tehty maalausmaiseksi photoshopilla. Tausta on vaihdettu joka selittää ajoittaisen blurrin.

Tytöt kertokaa oma mielipiteenne minusta. Ei tarvitse tutustua tai mitään sen enempää. Aivan puhdas ja puolueeton ajatus minkälainen olen ulkonäöltäni.

Minä ainakin olen hyvin ankara itselleni oman ulkonäköni ja pyrkimyksien suhteen ja kun sanon ankara niin tarkoitan että hyvin tyytymätön..

16

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sad and lonely girl

      Ei sul ois syytä olla noin ankara itelles. Hyvähän mun on sanoo, kun ite oon vihannu itteeni noin kaks vuotta ja miettiny saman ajan itsemurhaa. Tähän suurin syy on varmaan koulukiusaaminen, ystävien puute, yks varattu jätkä, johon olin ihastunu, ehkä jopa rakastunuja muut ikävät asiat, jotka on tapahtunu kahden viime vuoden aikana.

      Ps. Et näytä kuvan perusteella yhtään kauheelta.

      • Savolainen nuori

        Kiitoksia. =)

        Se on ikävää kun jollain toisella menee huonommin. Siis alkaa tuntumaan että omat ongelmat olisi vain sittenkin jotain ylimäärästä naurettavaa huomionkipeyttä...

        Minuakin koulukiusattiin kun olin ala-asteella. Se oli väkivaltaista ja häpäisevää... Itse mietin jos tämä olo jatkuu niin vaihdan maisemia. Lähen opiskelemaan muualle tai jopa vaihdan maata kun täytän kahdeksantoista. Samaa voin suositella sinullekkin jos joskus itsemurha tuntuu ylivoimaisen kannattavalta. Itsemurhahan ei kannata koska maailma ei ole samanlainen joka kolkasta. Sitä pitää vain jaksaa eteen päin. Ei kivussa ole tietenkään hienoa elää, kuten itse tällä hetkellä elän. Pärjäile..


    • wwwjth

      ootko homo serwed XDXDXD

      • nokiatunekki

        >>>>>mutta vastikään erosin tyttöystäväni kanssa


    • sad and lonely girl

      Ei oo toi kiusaaminen loppunu vielkään, alko ekalla ja jatku tokalla, kolmannella ja neljännellä ei ollu muut kun, et muutama tyyppi syrji mua, vitosella jatku kamalampana, sama kutosella, syksyllä meen kasille, kiusaaminen on jatkunu tänä talvena, ainakin, mitä mä tiiän. Mun kiusaaminen on tapahtunu vitosesta asti mun selän takana.

      Mul oli viä ala-asteella joitaki, mut mun ystävyyssuhteet ei oo kestäny. Kaikki on jossain vaihees hylänny mut, millon mistäki syystä. Jotkut oli mun kavereita muutaman vuoden, jätti mut yksin ja hieman myöhemmin ilmottavat tekstarilla, etteivät oo koskaan olleetkaan mun kavereita.
      Mun bestis paljastu monen vuoden jälkeen valehtelevaksi kieroksi ja ilkeäksi idiootiksi. Mun oli pakko katkasta välit häneen. Mun bestis haukku mua, mun ihastusta ja monia muita. Mä en enää jaksanu, joten katkasin välit. Tämän jälkeen hän lähetti kännykkään viestejä, joissa uhkas satuttaa mua ja haukku mua mm. törkeeksi, itserakkaaksi valehtelijaksi jne. Tän jälkeen multa on meenny luottamus ihmisiin. Nyt oon sitte ollu yli piol vuotta ilman ainuttakaan ystävää.Mä vihaan tätä helvetin yksinäisyyttä.

      Mä en oo koskaan kenellekään näin paljon. Tässä ei oo läheskään kaikki. Mul on kotona ollu ongelmia mun mutsin kanssa ja mul on muutenkin aika huonot välit mun perheenjäseniin, paitsi mun pikkuveljeen, jonka takia mä en oo karannu kotoa tai ainakaan tehny itsemurhaa, mun vuotta nuorempaan siskoon mun välit on alkanu parantuu ja mä tiiän, et silkää oo näytä olevan kaikki kunnossa...Mä oon ollu kauhee sisko ja se on taas yks syy, miks vihaan itteeni.

      Mä nään muut hirveen helposti paljon paremman näköisenä kuin ite oon ja tunnen itteni helposti rumaksi. Mul ei faceskään yhtään kuvaa, koska pidän kuviani kamalina ja vihaan sitä, jos joku ottaa musta kuvia. Mähän kirjotan kohta varmaan koko mun elämäkerran, ainakin eka luokasta asti.

      • Savolainen nuori

        Jos haluat niin voit lisätä mut ystäväksi facebookissa. Linkin löydät Irc- tunnukseni kautta. Minulla on muutama ystävä jotka ovat myös hiukan masentuneita. yhellä on asperger ja olen puhunu heidän kanssaan aika paljon omasta ja myös heidänkin tilastaan. Minä en arvostele ihmisiä kovinkaan paljoa. Kiusaaminen on minusta yksi maailman oksettavimpia asioita. Sain turpaani aika monta kertaa ja kun vielä miettii niin olin kymmenen... Ikätoverini olivat myös kymmenen.


      • Sad and lonely girl
        Savolainen nuori kirjoitti:

        Jos haluat niin voit lisätä mut ystäväksi facebookissa. Linkin löydät Irc- tunnukseni kautta. Minulla on muutama ystävä jotka ovat myös hiukan masentuneita. yhellä on asperger ja olen puhunu heidän kanssaan aika paljon omasta ja myös heidänkin tilastaan. Minä en arvostele ihmisiä kovinkaan paljoa. Kiusaaminen on minusta yksi maailman oksettavimpia asioita. Sain turpaani aika monta kertaa ja kun vielä miettii niin olin kymmenen... Ikätoverini olivat myös kymmenen.

        En hirveesti jaksa enää käyttää facebookia... Mut onks sul sähköpostii, voin kyl laittaa omani tähän...


      • Savolainen nuori
        Sad and lonely girl kirjoitti:

        En hirveesti jaksa enää käyttää facebookia... Mut onks sul sähköpostii, voin kyl laittaa omani tähän...

        Ei sun tartte omaa laittaa.

        [email protected]


    • kkkkko

      Odotin otsikon perusteella, että olisit oikeasti kuvaillut tapoja, joilla piiskaat itseäsi äärirajoille. Ilmeisesti oletkin vain epävarma ulkonäöstäsi, vai etkö jaksanut tuon tarkempaa kuvausta mahdollisesta masennuksesta tms. kirjoittaa?
      Olet ihan normaalin nuoren näköinen poika. Tuo kuva ei kyllä ole kauhean edustava, proffassasi oli normaali kuva jossa näytit paremmalta.
      Alat vain ajattelemaan positiivisemmin, melkein kaikilla on joskus ulkonäköpaineita, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Itsekin olin aika tyytymätön ulkonäkööni vaikka ympärillä ihmiset kehuivat sitä. Nykyään pidän itsestäni ja tiedän olevani kaunis. On paljon parempi itsetunto kuin muutama vuosi sitten.
      Täytyy vain opetella pitämään itsestään. Ja ymmärrä, että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Ihminen joka luottaa itseensä näyttää hyvältä.
      Aika diippiä settiä tuli, en vaan oikein hogannu sun probleemaa, oliko tarkoitus kysyä ulkonäöstäsi vai saada helppiä huonoon fiilikseesi?

      • Savolainen nuori

        Anteeksi jos otsikko antoi väärän vaikutelman.. Minusta minä ilmaisin että olenko liian ankara itselleni jos en ole tyytyväinen itseeni, koska ajattelen että muut pitävät minua rumana... Ehkä se saattoi olla sitä että yritän saada lohdukkeita tai sitten jopa toisin päin. Suomi24 voi helposti saada trollailuja päin naamaa. Jospa minä alitajunnassa pidän itseäni niin arvottomana että haluan kuulla että olen ruma.. En tiedä oikeen itsekkään...

        Mikä taas profiilini kahteen kuvaan tulee, niin toinen on viisto profiilista ja toinen suoraan edestä silmien tasalta. Periaatteessa minä näen itseni peilistä juuri sellaisena miltä näytän ekassa kuvassa. Siihen on luotu epäaito tunnelma tarkoituksella ja se on leikattu uuteen taustaan mikä saa sen tarkkaan katsottuna näyttämään paperiliuskalta.. Ymmärrän huomiosi, mutta uskon että ihminen osaa mielessään värittää kuvan ja saada ralistisen näkökulman kasvoistani. Piirteitähän minä vain esittelin..


    • tyttö14

      Vaikutat tosi kivalta ja näytät iha hyvält. Kiva ku ees jotkut pojat tykkää taiteesta koska ite rakastan taidetta (varsinkii tanssia

      • kewl3

        valitat turhasta..


    • penis2

      Olet ihan vitun ruma säälittävä paska huora tapa ittes!!!!!!!!!!!!!

      • kaikkuliini1==

        Sanoo penis.

        Served!


    • :))

      Sä oot tosi söpö miks oot itelles ankara? oot söpö ja kyll seurustelisin sun kaa :) älä muuta ittestäst mitää oot just söpö tollai:)

    • Vihdoin tyytyväinen

      Älä ole itsellesi niin ankara. Itselleni tämä vuosi on ollut rankka ja täynnä oppimista ja opettelua. En ensin edes tajunnut, että minulla ei ollut oikeita kavereita tai, että minua kiusattiin, kun vihdoin osasin avata silmäni niin huomasin, että ne "kaverit" koostuivat vain sellaisista ihmisistä jotka esittivät kavereitani. Netissä minua haukuttiin ja menetin melkein kaikki kaverini. Minusta tuli aika epäsosiaalinen ja juttelin ihmisille vain netissä. Siellä sain muutaman kaverin joille kerroin itsestäni asioita. Myöhemmin hekin paljastuivat vain luusereiksi ja esittäjiksi. Minut on yritetty raiskata ja minua on useasti lyöty. Vaikka olen nuori, opin katsomaan peilikuvaani uudella tavalla. Ennen olin lähes itkenyt, kun ajattelin olevani nii lihava ja arvoton ihminen kun katsoin peiliin. Olen oppinut katsomaan itseäni peilistä eritavalla, näen siellä ihan nätin, sopusuhtaisen tytön. Olen sairastanut masennuksen ja yrittänyt itsemurhaa, mutta virheet opettivat minua katsomaan uudelleen asioita ja tajuamaan, mitä minun pitäisi korjata. Nyt asiani ovat ihan hyvin, ja masennus jäi pois. En halua koskaan palata entiseen, ja siihen mitä olin ja yritin olla. Jatkan kouluani nyt parhaani mukaan ja ensi vuonna menen kahdeksannelle luokalle. Minulla ei ole kiire minnekkään ja keskityn parhaani mukaan nyt kouluun. Olen 14-vuotias.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kumpi teki aloitteen?

      😃 häh
      Ikävä
      63
      2755
    2. Onko kaivattusi ulkoisesti

      paremman vai huonomman näköinen kuin exäsi? 🪤
      Ikävä
      42
      2429
    3. Kela kelaa toimeentulotukia takaisin

      Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii
      Maailman menoa
      181
      2187
    4. Oletko koskaan stalkannut kaivattuasi?

      Jos olet, miten olet stalkannut? Jäitkö kiinni? Onko hän stalkannut sinua? Jos on, miten suhtauduit?
      Ikävä
      22
      2093
    5. iltaa häelle

      Hyvää iltaa hänelle naiselle ❤ mieheltä Harmittaa yksi asia
      Ikävä
      17
      1176
    6. Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua

      Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p
      Ikävä
      60
      1143
    7. Rakastan sua

      Johonkin tämä piti saada purkautumaan, ehkä se jollain ihmeellä välittyy samalla sinun suuntaan ❤️
      Ikävä
      11
      1075
    8. Rakastatko mua

      Vielä?
      Ikävä
      19
      963
    9. Arvostatko kotiäitiyttä

      Vaimoni on ollut 12 vuotta kotona pyörittämässä perheen arkea. Siitä olen kantanut huonoa omaatuntoa. Hän ei ole voinut
      Sinkut
      215
      942
    10. Siksi meidän suhteesta

      Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko
      Ikävä
      74
      933
    Aihe