Sydänlihastulehdus?

Eli torstaina päivällä töissä huomasin että aivastelin paljon ja nenä vuosi, mutta ajattelin sen johtuvan pölystä. Illalla kotona treenaasin normaalisti.
Perjantai aamuna pääsärki ja nenä vuosi. Otin lääkettä päänsärkyyn. Olo parani. Illalla ten piha hommia, haravoin ja latosin puita.
Lauantaina iltapäivällä kurkkua alkoi kivistää ja tuli todella tukkoinen olo. Illalla alkoi pistää rinnasta, ei kovin mutta tuntuu epämukavalta. Se lähti hetkeksi pois ja palasi taas. Näin jatkui koko illan. Sitten aloin nukkumaan. Syke oli koko ajan normaali 78-88.
Yöllä kurkku oli erittäin kipeä ja nenä tukossa.
Olen lepäillyt koko päivän tänään ja nyt illemmalla alkoi taas rintaan pistää ja osittain välillä selkään ja kainaloon. Kipu ei ole kovaa mutta epämiellyttävää. Olo ei ole mitenkään kovin kamala.

Voiko tämä olla sydänlihastulehdusta?
Olen perusterve jollei kilpirauhasen vajaatoimintaa lasketa. Olen ollut muutenkin nyt melko usein kipeänä, mutta olen aina levännyt vain sängyssä kun olen sairastellut.
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

se tekee ilmeisesti todella voimattoman olon jajos oikeasti mieltä painaa voidaan ottaa siihe verikokeet mitkä on hyvin poissulkevia elikkäs CK-MBm ja P-TnT. mutta lääkäriin yhteys eikä s 24 !

Äänestä

No ei huvittanut ambulanssia soitella eilen (täällä ei ole päivystystä viikonloppuisin vaan pitää mennä eri kaupunkiin, ja siellä ei oteta verikokeita viikonloppuisin joten olisi pitänyt soittaa ambulanssi joka veisi sitten vielä eri sairaalaan)
Nyt olo on taas ihan hyvä, mutta flunssainen.
Eilen ei oikeastaan niin paljon enää illalla pistänyt edes. Vähän vihloi silloin tällöin. Että ehkä se on jokunmuu juttubnyt vaan.

Plus tiedän tasan tarkkaan että jos menen paikalliseen terveyskeskukseen siellä mitään verikokeita oteta vaan käsketään syödä buranaa ja tulla sitten uudestaan jos ei lakkaa. Siellä pitäisi päästä tietyille lääkäreille jotka oikeasti tutkii mutta se ei ole heille on monen viikon jonotus ajat joten pitäisi mennä päivystykseen jossa apua ei saa.

Äänestä
  • YKsityiseen lääkärinvastaanottoon pääsee usein muutaman tunnin varoitusajallaja homma hoituu nopesati. Tietysti tämä vähän maksaa mutta saa tiedon mistä olikaan kysymys.
    Toinen juttunsa on soittaa ambulanssi, niin kyllä sekin johnkin vie ja pääseen halvemmalla, säälikin on sairautta.

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    YKsityiseen lääkärinvastaanottoon pääsee usein muutaman tunnin varoitusajallaja homma hoituu nopesati. Tietysti tämä vähän maksaa mutta saa tiedon mistä olikaan kysymys.
    Toinen juttunsa on soittaa ambulanssi, niin kyllä sekin johnkin vie ja pääseen halvemmalla, säälikin on sairautta.

    Jos nyt soitan ambulanssin se vie paikalliseen terveyskeskukseen.

    Muutenkin omituista soittaa ambulanssia kun olo on kuitenkin hyvä varsinkin kun paikallisia ambulansseja on rajallisesti.

    Täällä ei myöskään ole yksityisiä lääkäreitä eikä huvita lähteä sellasta seuraavasta kaupungista metsästää kun sitä rahaakaan ei niin paljon ole.

    Äänestä

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Ottivat sydänfilmin ja totesivat ettei ole mitään hälyttävää ja pyysivät tulemaan uudelleen jos se jatkuu useita päiviä vielä.

Toivottavasti menee tässä flunssan mukana ohi, jos ei niin sitten menen perjantaina uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entiedämitä kirjoitti:

Eli torstaina päivällä töissä huomasin että aivastelin paljon ja nenä vuosi, mutta ajattelin sen johtuvan pölystä. Illalla kotona treenaasin normaalisti.
Perjantai aamuna pääsärki ja nenä vuosi. Otin lääkettä päänsärkyyn. Olo parani. Illalla ten piha hommia, haravoin ja latosin puita.
Lauantaina iltapäivällä kurkkua alkoi kivistää ja tuli todella tukkoinen olo. Illalla alkoi pistää rinnasta, ei kovin mutta tuntuu epämukavalta. Se lähti hetkeksi pois ja palasi taas. Näin jatkui koko illan. Sitten aloin nukkumaan. Syke oli koko ajan normaali 78-88.
Yöllä kurkku oli erittäin kipeä ja nenä tukossa.
Olen lepäillyt koko päivän tänään ja nyt illemmalla alkoi taas rintaan pistää ja osittain välillä selkään ja kainaloon. Kipu ei ole kovaa mutta epämiellyttävää. Olo ei ole mitenkään kovin kamala.

Voiko tämä olla sydänlihastulehdusta?
Olen perusterve jollei kilpirauhasen vajaatoimintaa lasketa. Olen ollut muutenkin nyt melko usein kipeänä, mutta olen aina levännyt vain sängyssä kun olen sairastellut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu