Valtuusto päätti juuri äsken (6.5. klo 19.40) antaa takauksen urheiluhallin rakentamiselle, persujen ja muutamien muiden prolaisten vastustuksesta huolimatta. Hyvä uutinen Hämeenlinnan liikuntaa harrastavalle nuorisolle.
Mahtavaa, saadaan uusi urheiluhalli!
kiitos kokdem+vihr.
41244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hienoa! Saadaan nuoriso ulkoa hiihtämästä ja luistelemasta sisälle Toverivoiman valvovan silmän alle. Toverihallissa voitaisiin nuorisolle opettaa vaikkapa samanlaista yhteisvoimistelua, mitä Pohjois-koreassakin opetetaan. Mukavaa katsella kun nuoriso voimistelee tahdissa Toverivoiman ohjailemina.
Unohtamatta paikallisten täti vihreiden mustan valkoiseksi muuttavaa laulantaa.
Äärioikeiston kerho on asialla kummankin jäsenen voimin mutta nyt on toverileikki kaukana sillä te ajatte omaa asiaa. Hätilän kerho on jättänyt jo tilavarauksen uuteen taloon kuten hyvin tiedetään. Rumaa peliä, tosin anomus tullaan hylkäämään koska urheilutalossa ei ole pieniä kerhohuoneita. Fanfari demokratialle.
Tarvetta olisi isommalle.
Seuraavaksi pukkaa messuhallia verkatehtaan pihalle, jos luin lehdestä aatteet oikein.
Väistämätön seuraava hanke on tietenkin Iisakki Kiemunki International Airport.
Kyllä, sitten voi jättää mukavasti auton Kiemuparkkiin pariksi viikoksi kun lentää lomalle. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Pian Kiemulinnasta tulee Suomen pääkaupunki ja uudessa Kiemukartanossa aletaan pitämään G8 maiden kokouksia. Rahat näihin kehitelmiin saadaan velaksi ja veronmaksajilta.
Sinulla on ilmeisesti jokin Kiemunki-tauti ellei tuttu kateus ole kirjoituksesi takana.
Kateus on demarien tauti, en ole demari.
Kateus on taudin nimi. Hyvä että itse tunnistit.
Siis demarius on kateuden synonyymi, hyvä että itse tunnistin. Hoplaa.
Ei tauti sillä hellitä, että siirtyy Sdp;stä Persuihin.
Tai kokkareista, niitähän on siellä oikein liuta.
Urheiluhallissa ei ole mitään pahaa. Se maksaa itsensä kyllä takaisin, jos nuoriso viihtyy ja urheilee.
Hiihto ei innosta enää, miksi siihen pitäisi pakottaa?
Kiitos myös Irma Taavelalle (vas) ja Leena Suojalalle (kesk), kun äänestitte takauksen puolesta. Olette ainoat järkevästi ajattelevat valtuutetut pro-porukassa.
Pimeyden voima muuta inttää, mutta valtuuston vastuulliset voimat teki loistavan päätökset. Päästään eroon mm. Hämeenkaaren rotiskosta ja alueen rakentaminen saa vauhtia. Liikunnassa alkaa kohta uusi aika!
Nyt kannattaisi vaan sitten muistaa pitää uuden hallin käyttömaksut sen verran korkealla, että halli saadaan maksettua ilman ylimääräistä rasitusta veronmaksajille.
Hämeenkaari puretaan vain ja ainoastaan sijaintinsa takia. Erittäin arvokasta tonttimaata jos kaari olisi ollut syrjäkulmilla, ei hätää-saisi jäädä. Näillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä urheilevan nuoririson kanssa, grynderin määräämää sanelu politiikkaa.
Sillä terkkarin tonttiakin himoitsevat ja viis siellä olevasta toiminnasta. Kaikki parhaat paikat äkkiä kavereille ja palvelut skutsiin.
Aika läpinäkyvää ja ollut sitä kai aina......
Kaareton sport tillittää nyt kalliiden tonttien myynnistä ja seuraavaksi voit itkeä kun hml:lla on rahapula. Koita löytää näille kahdelle asialle jokin yhteys ! Hölmökin tajuaa, ettei vanhaa urheiluhallia tule säilyttää keskustan arvotontilla.
Hyvähän se vaan on, että arvokas tontti saadaan myytyä hyvällä hinnalla.
Kaaren rötiskö pois vaan. Uusi uljas urheilukeskus nouskoon Pullerille. Kiitos viisaat päättäjät! Äkkiä vaan rakentaminen alulle.
Kyllä Hattulan käy taas kateeks. Hattulalaisilta on sitten perittävä hallin käyttömaksut korkeimpien taksojen mukaan. Nehän alkaa jo mainostaa asuntoilmoituksissa, että hyvät liikuntapalvelut upeine kenttineen ja halleineeen on lähellä. Niitten kauppapalvelutkin on nykyään Tiiriössä.
Seuraavaksi uimahalli siirretään ja se helvetin sin laguuni vai mikä lie?
Ai saadaan rahaa tontista,tottakai!? Luuletko että uuden hallin rakentaminen on ilmaista ja sen ylläpito?
Voitot fantastiset kääntyy pian tappioksi ja remontti heti valmistuttuaan, riittää töitä-ulkomaan ihmeille. Hämeen linnakin voitaisiin siirtää vaikka renkoon, arvoalue ja rahhoo tulisi tonteista, kaikki myyntiin vaan.
Hyötyjiä näistä bisneksistä on aina jokin muu taho kuin kaupunkilainen, veronmaksaja.
En vastusta hallia, on vaan selvä miksi kaari ajettiin alas ..toimiva halli, on vaan väärässä paikassa, joidenkin tahojen mielestä=grynderien ja heidän kaiffareiden.
Et ymmärrä kaupunkisuunnittelua sitten yhtään. Kun kaupunki saa rahaa arvotonteista, uusia asuntoja, uusia veronmaksjia , uuden urheiluhalliin jne. niin hyötyjä on veronmaksaja. Ymmärrään niin että et niihin lukeudu vaan ole luukkuasiaskas joilla on ihan omat ongelma. Rauhotu sillä asia on hyvissä käsissä - ei siis sinun.
Heippa Iisakki!
Terve Kari!
Ja tietysti varastit nimimerkin parhaaseen demulityyliin.
Päivää Kari!
Päinvastoin, me vanhatkin maksajat ollaan nostamassa kytkintä jos veroäyri nousee.
Kari ei vieläkään ymmärrä, että sd vastaa kovaan vielä kovemmalla. Kova pää.
Kiitos Tarja tästä. Mitä muuten takoittaa kun sanotaan että parkkihallien myötä hämeenlinnan bisnekset lähtee lentoon kuin Tarja makuulta?
Tarja on treenannut punttisalilla pohkeet kireiksi ja voi leiskauttaa makuulta juoksuun. Siksi Tarja on niin fiiliksissä tämän hallinkin suhteen, kuulemma demarien jäsenkirjalla pääsee ilmaiseksi kyykkäämään ja punnuksia nostamaan.
Vain työväki maksaa.
Pitkästä aikaa hyvä päätös. Nyt haalarit päälle ja rakentamaan!!!!
Urheilu on peruspalvelu.
Voisi ja pitäisi hoitaa halvemmalla.
Totta kai se on peruspalvelu.
Kai sinne uuteen urheiluhalliin saadaan sitten heti alusta lähtien hyvät ravintolatilat täysillä anniskeluoikeuksilla. Mukava tuoda sinne lapset harjoituksiin pyörällä ja ottaa itsekkin muutaman bissen siinä treenien ohella ja näin rentoutua työpäivän jälkeen. Turnauksissa/kilpailuissa voisi olla myös jotain pientä ruokatarjoilua, että jaksaa sitten koko viikonlopun olla nuorten tukena harrastuksien parissa. Hintataso tulisi luonnollisesti olla maltillinen eli vanhempien rentoutuminen ei saa muodostua liian kalliiksi jo ennestään kalliiden kausimaksujen päälle !!!??
Hae lastesi takia apua alkoholiongelmaasi. AA auttaa!
Samalla lailla me vedetään soppaa sielläkin, kuin jäähallissa matsien aikana. Urheilukilpailujen ja matsien jälkeen sitten hyvässä nousussa on mukava jatkaa matkaa Ojoisten baareihin.
Liikuntatalosta tulee Elenia-Areena
Kaareton sport kirjoitti:
"Hämeenkaari puretaan vain ja ainoastaan sijaintinsa takia. Erittäin arvokasta tonttimaata jos kaari olisi ollut syrjäkulmilla, ei hätää-saisi jäädä. Näillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä urheilevan nuoririson kanssa, grynderin määräämää sanelu politiikkaa.
Sillä terkkarin tonttiakin himoitsevat ja viis siellä olevasta toiminnasta. Kaikki parhaat paikat äkkiä kavereille ja palvelut skutsiin.
Aika läpinäkyvää ja ollut sitä kai aina......"
Juu, ei tässä nuorison ääntä ole tosiaankaan kuultu. Se kun nyhjöttää lääppäreidensä kanssa omissa huoneissaan. Eläkevaarit ja -mammat ne on olleet pääasiallisia kaarenkin käyttäjiä. Tosin vajaakäytössähän tuo Hämeenkaari on ollut, vaikka varauslista näyttääkin täydeltä. Ja kallis uusi halli jäänee vielä enemmän tyhjilleen.
Hallit on halleja Hämeenlinnassa. On se nerokas järjestely tämä kaupungin toimintojen yhtiöittäminen.