- Mikäli tulevaisuudessa tällaisia lentäviä leluja tulee pörräämään vastaavissa olosuhteissa tarpeeksi matalalle, ne pyritään järjestämään jollain kättä pidemmällä sammakkoperspektiiviin ja sen jälkeen nämä kapistukset liikkuvat pelkästään lihasvoimalla muovipusseissa kannettuna.
- Lennokin alasampumisella uhkaamisesta voisi tehdä keissin poliisia vastaan, tuumailee Kuutti.
Korjattu Eero Hyvöseltä kirjattu sitaatti ennen toista väliotsikkoa: Ampumiskommentin jälkeen ei naureskellut rikoskomisario Hahl vaan viestin toimittajille välittänyt poliisi.
Poliisi raivostui toimittajille
7
111
Vastaukset 7
- Kaksipiippuinen.
En pidä siitä että ruumiita kuvataan varsinkaan lehteen, omaisille tarpeeksi rankkaa muutenkin, mutta poliisin kielenkäyttö pitäisi tietysti olla aina asiallista.
Joskus kuvilla / videoilla voi olla tärkeää todistusarvoakin, etenkin kun poliisit itse syyllistyneet väkivaltaan tai tappaneet ja yrittävät salata sen.
Joillekin onnettomuuskuvat voisi vaikuttaa positiivisesti ja varoisi enemmän liikenteessä, mutta ei tunnu auttavan niissäkään maissa misä kuvia julkaistaan.
Joillekin kuvaaminen on jopa tärkeämpää kuin onnettomuuden uhrien auttaminen. Toivottavasti Suomessa ei koskaan menisi sellaiseksi.- Oletpa tyhmä...
Heh... Milloinkas olet nähnyt kuvia joissa poliisit ovat tappaneet tai syyllistyneet väkivaltaan ja yrittävät salata sen??? Oisko sulla syytä kysyä apua kuntasi mielenterveystoimistosta?
- tarttis tehdä...
Oletpa tyhmä... kirjoitti:
Heh... Milloinkas olet nähnyt kuvia joissa poliisit ovat tappaneet tai syyllistyneet väkivaltaan ja yrittävät salata sen??? Oisko sulla syytä kysyä apua kuntasi mielenterveystoimistosta?
Tämä tapaus osoittaa että toimittajien etikkaa on rahan etiikka. Sama näkyi Jokelassa jonka jälkeen tiedotusvälineet lupasivat parantaa toimintamalleja. Luin itse poliisin kirjoituksen jossa pahoiteltiin sanan valintaan mutta sitä ennen kielto oli jo kerrottu. Lehdessä asiantuntija sanoi että poliisi olisi voinut peittää vainajat ja antaa lehdistön kuvata. Samalla poliisin olisi pitänyt peittää koneen numero ym. Tuntuu tyhmältä että poliisin pitää hankkia pressuja lehdistöä varten ja sen jälkeen aloittaa vasta tutkinnan. Tässä vaiheessa omaisista ei ole tietoa koska henkilöitä ei ole tunnistettu.
Ehkä eniten toimittajien etiikasta kertoo se että kun poliisi lähti puhuttamaan lähitalojen ihmisiä. Paikalle jäi pv eristämään ja onnettomuustutkijat. Niin vasta tällöin toimittajat ottivat koneen käyttöön. Minun mielestä tämä osoittaa sen että lehdistön osalta on mietittävä lainsäädännön muutosta koska omat ettiset ohjeet eivät toimi. - voi hemmetti sentään
tarttis tehdä... kirjoitti:
Tämä tapaus osoittaa että toimittajien etikkaa on rahan etiikka. Sama näkyi Jokelassa jonka jälkeen tiedotusvälineet lupasivat parantaa toimintamalleja. Luin itse poliisin kirjoituksen jossa pahoiteltiin sanan valintaan mutta sitä ennen kielto oli jo kerrottu. Lehdessä asiantuntija sanoi että poliisi olisi voinut peittää vainajat ja antaa lehdistön kuvata. Samalla poliisin olisi pitänyt peittää koneen numero ym. Tuntuu tyhmältä että poliisin pitää hankkia pressuja lehdistöä varten ja sen jälkeen aloittaa vasta tutkinnan. Tässä vaiheessa omaisista ei ole tietoa koska henkilöitä ei ole tunnistettu.
Ehkä eniten toimittajien etiikasta kertoo se että kun poliisi lähti puhuttamaan lähitalojen ihmisiä. Paikalle jäi pv eristämään ja onnettomuustutkijat. Niin vasta tällöin toimittajat ottivat koneen käyttöön. Minun mielestä tämä osoittaa sen että lehdistön osalta on mietittävä lainsäädännön muutosta koska omat ettiset ohjeet eivät toimi.Hei, toimittaja tekee työnsä, eli käyttää sen mandaatin vapaan tiedon järjestämiseen kansalaisille joka hänelle on suotu oikein lehdistövapauslaissa. Toimittajalla on vittumainen tehtävä tehtävänään mutta sitä ei sitten tarvitse ainakaan poliisin yrittää vielä hankaloittaa kielloilla ja rajoituksilla. Luuletko että toimittajilla on kivaa onnettomuuspaikoilla, ihmisiä toimittajatkin ovat.
- Anonyymi00005
Poliisin pitäisi olla joka suhteessa esimerkki kansalaisille ja tietysti puhua ja käyttäytyä aina sen periaatteen mukaisesti, joten jos hän ei siihen kykene, hän on tehnyt virheellisen valinnan työmarkkinoilla.
Nimittäin vanha sanonta pätee: ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä”- Anonyymi00006
Mitenkä sitten yhteisössä toimitaan jos puuttuu se iso poliisi ?
Kenen selän taakse ne pienet sitten piiloutuvat ?
- Anonyymi00009
KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???KUINKA MONTA TAPONKOHDETTA JA RYÖSTÖNKOHDETTA POLIISILLA ON YHTÄAIKAA SUOMESSA???
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561