Ainoa järkevä kysymys oli se, mitä minä siitä sain. Annoin nöyryyttää itseäni. Eikö pää kestänyt etsiä parempaa. Jotain oikeasti tavoittelemisen arvoista. Jotain tuntevaa ihmistä. Eikö pää kestänyt etsiä rakkautta sieltä mistä sitä olisi voinut saada. Pitikö alentua tähän. Pitikö alentaa itsensä niin alas ettei pohjasta enää päässyt läpi. Mä en ihmettele mitä sä siitä sait. Itseäni ihmettelen kyllä. Siitä katkeruus. Vihainen olen, mutta vain itselleni.
Loppuräjähdys.
Ikävä juttu.
4141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jo on aikaa?
Älä anna katkeruuden vallata mieltäsi.
Se jatkui osapuilleen kaksi vuotta. Eli hirveästi aikaa ja yhtä tyhjän kanssa. Turhan päiten. No, se on nyt ohi.
Et sinä noin huono ole mitä itsellesi uskottelet. Minusta kaikessa on joku oppi ja vaikka ei olisikaan, niin sen voi halutessaan kääntää ja nähdä tuon katkeruuden sijaan niin. Olet arvokas ja hyvä ihminen, mutta muista jatkossakin kohdella toisia siten kuin haluat että sinuakin kohdeltaisiin.
Menetettyä aikaa ei tuo mikään takaisin siksi sen murehtiminenkaan ei kannata. Ihmisiä vaan ollaan, sekin on hyvä muistaa.
Kiitos. Oppia on otettu, enkä oikeastaan ole surullinen. Jokainen päivä ilman sen ihmisen läsnäoloa on hyvä päivä. Toimme paljon pahaa toisillemme ja onneksi se on nyt ohi. Paranen kyllä. Löydän vielä ihmisen, joka antaa rakastaa itseään. Vastavuoroisesti. Silloin tiedän, miksi tämä oli koettava.