onko kellekkään tuttua, että ihan raskauden loppu vaiheessa maaten ollessa tuolta alapäästä kuuluu toisinaan sellainen "napsahdus"? En osaa tarkemmin selittää, mutta aivan kuin pieni purkkapallo poksahtaisi, samalla saattaa lorahtaa tilkka lapsivettä housuihin. Ennenkuulumatontako?
outoa napsahdusta...
emma
1429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tosiaan on lapsivettä niin eiku laitokselle vaikka sitä tulisi vähänkin koska siinä on aina tulehdus vaara. Toisen lapsen kanssa mulla alko tiputtelee lapsivettä ja kun seuraavana iltana synnytys käynnistyi niin kätilö sanoi kättärillä että ois pitäny tulla aiemmin koska siinä tosiaan on tulehdusvaara.
Soita neuvvolaan ja tarkista. Tosin voi se olla virtsaakin koska sen karkailu loppuvaiheessa on suht yleistä.