olen pitempään ollu jo sitä mieltä että olen huono äiti ja lapsilla olisi helpompaa jos minä lähtisin niitten elämästä. saisivat olla isänsä kanssa. minulla on reilu kaksi vuotias poika joka on toodella vaikea, en tule sen kanssa yhtään toimeen. ruokailun aloittaminen on pelkkää taistelua melki joka kerta, kiljuu vaan koko ajan, ei kuuntele yhtään mitä sille sanoo, saa "pieniä" raivareita. koitan rauhoittaa lasta pitämällä sylissä ja jutellen, huutaa entistä enempi, potkii ja lyö.. sen jälkeen jätän omaan huoneeseen rauhottuun että itse jään ovelle. huutaa ja huutaa ittensä ihann väsyks, näin harvase päivä ja välillä moneen otteeseen. näistä raivareista naapurit tehnyt minusta lastensuojeluun ilmoituksen, mikä tukee tätä minun mielipidettä että huono äitihän tässä tarvii olla :/ on se niin hienoo kun ei saa edes omaa lasta rauhottumaan. ulkonakin tulee käytyy mutta ei se helpota yhtään päivää.muutenkin voimat on aika loppu. on myös 5kk vanha tyttö vauva, sen kanssa tällä hetkellä sujuu.. nukkuu todella hyvin muutenkin semmonen ilonen ja kiltti vauva. viihteellä' tykkään käydä ja tapaamassa kavereita (niitä nyt ei muuten tule nähtyy) mutta vapaa iltojen takia jaksan tätä "ihanaa" perhe-elämää. fiilis vaan on tosi surkee :/
huono äiti :/
-masentunut-
181957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Et ole huono äiti, olet uupunut/masentunut. Tarvitset apua. Soita neuvolaan, terveyskeskukseen tai perheneuvolaan. Apua on saatavilla. Mitä lastensuojeluilmoituksesta seurasi? Sitä kautta on myös mahdollista saada apua. Mutta suosittelisin, että otat itse yhteyttä johonkin tahoon ja pyydät tukea ja apua. Tsemppiä!
ei lastensuojelusta tullut mitään. neuvolassa on ollut aika tihee yhteydenpito, niin totes sit lastensuojelu että ei ole mitään tarvetta olla niitten kanssa yhteydessä. mutta en ole pystynyt neuvolassa puhumaan tuntemuksistani, en oikein tykkää siitä meidän neuvolatädistä. lapsia kohtaan tosi mukava mutta muuten siinä on joku asia et en pysty sille kertomaan. ollaan ainoa lapsiperhe tässä talossa niin silläkin sitten ton pojan raivarit ottaa hyvin muittenkin korvaan :/ olen yrittäny siskon ja äitipuolen kanssa jutella mut hokee vaan että olen hyvä jnejne. mutta omasta mielestä en vaan ole :/ pelkään että vielä teen sen että jätän lapset niinku minun äiti jätti minut. en ole ikinä sitä ymmärtänyt enkä antanut äitille anteeksi että pysty niin tekemään. mutta nyt kun mietin omaa tilannetta niin en yhtään ihmettele että oma äiti teki mitä teki jos sillä oli samanlaista.. tosin mun äiti teki vielä kaksi lasta lisää, itse en enää lapsia tee. :/
Epäilen, että sun tuntemukset on lähtösin siitä, että oma äitisi jätti sinut. Siihen lisäksi omat tuntemuksesi, väsymyksesi jne. ja olet alkanut ajattelemaan, että toistat saman kaavan.
Toivon, että saat rohkaistuasi itsesi ja soitat terveyskeskukseen tai perheneuvolaan. Kuulostat niin uupuneelta, ettet jaksaisi enää hakea apuakaan, mutta lupaan, että käynti siellä helpottaa jo, kun saa purkaa mieltänsä jollekin ja näin jakaa vastuuta myös toiselle.
kyllä tarvis jotain keksiä, en halua ajatella näin :/ olen vaan niin huono pyytään apua. voin kyllä tällein nimettömästi puhua mutta sittenkun pitäs kasvotusten puhua niin sitten ei saa sanaa suusta :/
Missä päin asut? Voisin joskus hoitaa poikaasi :9)
Onko teidän neuvolassa depressiohoitajaa? Täällä meillä on ja hänelle saa tarpeen mukaan varattua aikaa ja pääsee purkamaan huolia.
Luulen että sinun pitäisi päästä asian ytimeen eli äitisi tekemään hylkäämiseen, koet sitä omien lastesi kautta.
Se aiheuttaa varmasti masennusta. Lisäksi lapset väsyttävät, etenkin uhmaiässä.
2-vuotias voi olla todella rasittava, hän kokeilee nyt rajojaan ja uhmaa sinua koska olet hänelle turvallinen henkilö.
Paras lääke tähän on lisätä paljon aktiviteettia; ulkoilkaa pari kertaa päivässä. Onnistuu vauvankin kanssa. Kerhoja yms. ja äitikavereita, siellä saat itsekin puhua asioistasi ja lapsi saa virikettä kavereista.
Metsäretket rauhoittavat monia lapsia.
Itsellä 2-vuotias uhmaaja sekä 4-vuotias tuhmaaja. Näiden kanssa on pinna monesti melko kireällä ja lapset huutavat kurkku suorana kuorossa tai sitten vaihtavat vuoroja. Eli meillä tällä hetkellä tilanne joka on hyvin meluisa.
Meillä myös naapuri tehnyt lastensuojeluilmoituksen huudon vuoksi. Kai se saattaa kuulostaa ohimennen, tietämättä koko totuutta, melko pelottavalta. Tosin toinen naapuri jolla ollut myös pieniä uhmaikäisiä, sanoi että normaaliahan se on että huutavat.
Onni kaikessa on se, että lapsesi osaa uhmata ja näin ollen purkaa pahaa mieltä koska kokee sinut turvalliseksi. Uhmaikä menee ohi, uusi tulee. Pahin vaihe on kun pienempi on uhmassa ja samalla isompi myös, kokemuksesta voin sanoa. Mutta 4-5 vuotisuhman jälkeen ei pitäisi olla isompaa kunnes vasta murkkuna.
Sinun on etsittävä jutteluapua itsellesi. Lapsia voisi laittaa jonnekin hoitoon jotta saat välillä aikaa itsellesi, se auttaa. Olisiko mahdollista laittaa isompi lapsi vaikka pariksi lyhyemmäksi päiväksi tarhaan? Ajatusta en kannata koska tarhat ovat täynnä mutta jos vähäisissä määrin uupumisen ajaksi? Ja meillä päin on kerran vikkoon mahdollista laittaa kolmeksi tunniksi seurakunnan hoitoon ihan pienetkin. Kysy sieltä apuja. Seurakunnalla on myös diakonissa, jolta saa keskusteluapua.
Vaikka kuinka masentaisi, niin yritä välillä katsoa 2-vuotiasta silmiin ja hymyillä hänelle. Lapsesta on pelottavaa, jos äiti luo häneen 'tyhjän katseen'.
Parempi on vaikka teeskennellä hymyilyä kuin olla apaattinen ilme päällä.
Kuulostaa tutulta! :( Mulla on ollu kans hankala esikoispoika ihan syntymästä lähtien ja sit sai vielä pikkusiskon kaveriksi. Poika sai paljon raivareita ja naapuri ei tykänny minusta yhtään. En tienny yhtään mitä pojan kanssa tekis ja neuvolassa sanottiin vaan, että temperamenttinen poika. Sit erottiinkin lasten isän kanssa.
Mutta apua pojalle sain homeopaatilta, usko tai älä. Raivarit loppuneet oikeastaan kokonaan.. Haastavampi on silti kun siskonsa, mutta noi raivarit vei tyystin kaikki voimat aina. Nyt on helpottanut. Jos vähäänkään haluat kokeilla eri keinoja, niin kokeile tota homeopatiaa.. Ne ei oo vaarallisia, jos se ei vaikka toimikaan. Ite olin neuvoton eikä kukaan muu tajunnut koko asiaa ja sitä väsymystä siihen :(
Eiköhän tässä tekstissä jo kerro paljon kun puhut lapsestasi SE?!! Kumma kun tässä tulee vain ilmi, että sinä et jaksa, missä lasten isä? Missä kummit?
Suomessa ole ihan normaalia puhua muista ihmisistä "se"?
Katso Supernannun (Jo) ohjelmaa televisiosta ja ota oppia hänen neuvoistaan.
Voipi oll aluksi vaikeaa, mutta onnistut jos olet määrätietoinen.
Äitiys on vaikea laji ja kukaan äiti ei ole täydellinen ja jos keskustelet muiden äitien kanssa huomaat ettei kukaan äiti pidä itseään hyvänä. Minulla on kolme lasta ja tunnen joskus olevani surkea äiti.... Lasteni mielestä taas maailman ihanin äiti :)
Sinä olet ehdottomasti maailman parhain äiti lapsillesi!!!! Muista se!!
Sulla on juuri sen ikäiset lapset etteivät ne osaa sanoa sitä sulle. Oletko miettinyt kuinka hyvin jaksat lapsesi raivarit ym. SE on hyvää äitiyttä. 2 v lapsi on todellinen raivopää, mun nuorin tyttö on juurikin 2v. Mutta mua lohduttaa suunnattomasti että on vain kuukausista kiinni ja tämä kriisi on ohi. Muista ettei elämä aina tule olemaan kiljumista ja taistelua se on vaihe. Älä luovuta!! Äitiys on rankin työ minkä tiedän, mutta palkka on parhain. Juuri sinun pieni raivaritaapero tarvitsee sinua ei ketään muuta, lapsesi rakastaa sinua ehdoitta niin hyvässä kun pahassa!! Pahin mitä voit tehdä on hylätä lapsesi ja lähteä, vaikka äitisi sen teki älä suostu olemaan samanlainen. Jatka vain varmasti eteenpäin, mun 8v poikani osaa vasta nyt kertoa kuinka rakastaa äitiä ja isää ja meidän hullua, itkevää, nauravaa ja pulisevaa perhettä. Se sinuakin odottaa kun jaksat!! Ota itsellesi omaa aikaa ja jaksat lasten kanssa :) Ja usko mua kaikilla äideillä ja isillä on joskus todella huonoja päiviä, mutta kaikesta selvitään rehellisyydellä ja rakkaudella ja anteeksiannolla :) lapset tulee olemaan elämäsi vaikein, tärkein, raskain ja rakkain ihmissuhde. Koeta jaksaa, pidä rakkaistasi kiinni, äläkä koskaan luovuta!!
Neuvolaan yhteys.Sieltä saat apua ja tukea.Mä olin kanssa uupunut kun poika oli pieni ja todella haastava.
Lastensuojelusta saa ennaltaehkäisevää perhetyöapua.Ota kaikki apu vastaan.Ei sulta kukaan lapsia pois vie kertomasi perusteella.Älä hätäile!
Olet niiden lasten ainoa ja tärkein äiti, älä mene ikinä heidän elämästään pois. Sinua varmasti ottaa kovemmalle kuin kukaan koskaan voi uskoa ja sinun pitää antaa itsellesi paljon anteeksi, koettaa päästää itsesi helpommalla kuin mitä hyväksyisit. Olet hirveän tärkeä ja paras mahdollinen, ei sinua voi kukaan koskaan lapsillesi korvata. Älä anna periksi, elämä muuttuu koko ajan vähitellen helpommaksi ja opit miten selvitä.
Syy miksi sinä saat pahimmat kiukut osaksesi on se, että sinä olet se jolle ne tunteet ja ongelmat voi turvallisesti luottaa, eikä kenellekään muulle. Lapsella on suuria tunteita ja elämä on niin pelottavan suurta, että olet ainoa jolle voi sellaiset purkaa. Ei se ole ihanaa, se on vain totta.
Olet pienen lapsen ainoa voima ja varmuus kun sillä omaa ei ole, sekä ainoa järjen ääni sekavassa maailmassa. Jos sinä hukut, niin lapsi menee mukanasi. Yritä edes pitää nenä vedenpinnalla.
Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon tai jos Sinulla on varaa yksityiselle psykiatrille. Olet ilmeisesti uupunut ja väsynyt sekä masentunut. Tarvitse tukea, terapiaa ja mahdollisesti lääkkeitä. Lapsellasi on nyt paha uhmaikä, mutta kyllä se ajan kanssa helpottuu. Sinä tarvitset nyt tukea.
Esikoisella on uhmaikä ja itselläsi varmasti synnytyksen jälkeinen masennus.
Uhmaikäinen voi huuttaa itsensä ihan "hengettömäksi" hetkeksi.
Lisäksi mukana voi olla "huomionkipeyttä" uuden vauvan takia.
Tarvitset apua. Jos et pysty terkkatädille puhuun, mene lääkäriin ja pääset depressiohoitajalle. Neuvoloissa on myös neuvolapsykologeja, ota selvää onko kunnassasi.
Syömisen aloitusta voit esimerkiksi ajatella kysymällä missä kohtaa lapsesi haluaa tänään syödä. Ja annat tarjolle eri kokoisia lusikoita, hän saa valita millä lusikalla syö. Samoin vaatteiden pukemisessa, tarjolle pari vaihtoehtoa, itse saa valita kumpi. Lapsi pääsee toteuttaan omaa tahtoa ja kriisi saattaa olla vältetty.
Hei, tästä viestiketjun aloittamisesta on kulunut muuan kk.si, kuinka voit nyt tällä hetkellä, onko tilanne ns"laantunut",oletko voinut puhua kenellekään, oletko saanut omaa-aikaa? Minkälaiset tuntemuksesi ovat tällä hetkellä? Ja entä lapsukaisesi?