annoudominou 197--

Alkoi tuntua todella kylmältä ja aloin jo kaivata takaisin tuohon lämpimään loukkoon.
Miksihän minut päästettiin ulos tähän aikaan aamulla, ihan pimeäähän vielä oli eikä minulla kelloakaan ollut ,mutta varhaiselta tuntui,, ei todella ristinsielua näkynyt missään.
Muistikin alkoi palailla pätkittäin, erilaisia muistikuvia välähteli päässäni; ylimielinen nuori järkkäri huonolla suomella komentamassa minua poistumaan,vastenmielisen näköinen pitkä hujoppi tarttumassa rinnuksista, lihava järkkäri uhkailen pampullaan ja sitten,,pimeää,,
Otan kädet pois taskusta ja katselen niit, ,rystysissä hampaan jälkiä niinpä,,mutta oma suu tuntuu ehjältä,hampaat paikallaan eikä huuletkaan tunnu paisuneilta vaikka pakkanen turruttaa tuntoaistinkin, niin kylmää..
Ja bussiasemalla ei kissaakaan, busseista puhumattakaan ,,Sisään ei pääse,ovet kiinni,eikä missään lue aukioloaikoja jos niitä onkaan uudenvuodenpäivänä..voiha vee
Hetken ajattelen potkia oven sisään ,sillä ehkäpä kuitenkin vielä haluan mieluummin elää vielä jonkin aikaa kuin kuolla tähän jumalattomaan pakkaseen
Ei saatana , ja vit ut minä lähden käveleen Jeppikseen, siinähän tulee lämmin
Alkava krapula tekee tuloaan ja oksennan sisukseni siihen bussiasemna portaille ,hyi saatana mitä sitä on tullu syötyä.
Ei vit tu tuppukylän en jää enkä mene kerjäämään pas,,ka lakeilta lämmintä selliä,,ennen vaikka kävelen jeppikseen sa a tana
Vittuuntuneen alan kävellä kohti jeppistä ja aluksi tuntuu kävely lämmittävän mutta pian tärisen joka paikasta kuin sätkynukke ja jalat alkavat tuntua tonnin painoisilta jääkalikoilta,
Kävelen tylsänä eteenpäin lumista tietä joka tuntuu loputtomalata.
Valkoinen paksu lumihanki tien vieressä alkaan näyttä houkttelevalta ja hetkisen haluan heittäytyä siihen lepäämään ja keräämään voimia ,mutta jokin pieni ääni päässäni käskee kävelemään , ehkäpä ihmeitä voi sattua ja joku ystävällinen sielu ottaa minut auton kyytiin,,,
Jollain aivonpuoliskolla tajuan että se on toiveajattelua ja apaattisena jatkan horjuvaa ja vaivalloista kulkuani .
Mutta ehkä ihmeitä tosiaan tapahtuu siläl takaa alkaa kulua moottorin ääntä joka lähenee koko ajan.
Uskomatta korviani käännyn katsomaan ja tosiaan; mutkan takaa lähestyy auto,kirkkaat valonheittimet sokaisevat minut kun hyppään keskelle tietä ja viiton käsilläni kuin haaksirikkoinen merimies ,ajakoon vaikka päälle,
Ja auto hiljentää vauhtia ja pysähtyy ,Vieläkin puolisokeana tuijotan sen kirkkaita valoja kun ovi avautuu ja joku astuu ulos autosta,
Hän on ios partainen nuori mies ja näyttää silmissäni jeesukselta, mutta hän kysyy selväällä suomen kielellä olenko kunnossa ja mihin olen menossa?
Minun on vaikea puhua,suu tuntuu turralta ja saan aluksi aikaan vain kummaa mölinää mutta jotenkin onnistun kertomaan että olen menossa pietarsaareen ja että jos vain pääsen heidän autoonsa vaikka vain vähän matkaa niin korvaan sen kyllä vaikka tällä hetkellä taskua kaivaessani en löydäkään lompakkoa-
Kaveri vain puistelee päätään ja ohjaa minut kädestä pitäen auton takapenkille,,'Siellä on ihanan lämmintä ja lähes samantien nukahdan siihen mukavalle nahkapenkille,
Tarinalla on siis onnellinen loppu; tuo parrakas mies ja hänen kaverinsa kyyyditsivät minut suoraan jeppikseen ja aivan kotitalon eteen ,tulivatpa vielä saattamaan minut ovelle asti,
En koskaan saanut selville keitä he olivat mutta kiitän heitä koko sydämestäni jälkikäteen,olenhan saanut elää sen jälkeen yli kolmekymmentä vuotta; ilman heitä olisin varmasti kuollut tuona kylmänä aamuna.

sånt var livet den tiden

Vähän vituttaa vieläkin aina kun ajan tuon aavelaupungin läpi ja muistot palaavat
Olishan sieltä paljon muitakin juttuja 70-luvulta mm siitä diskosta jota siellä jonkin aikaa piti pitkätukkainen hippi mies...