Closing remarks

- Rakastuin ensimmäistä kertaa aikuisiällä, kun jo tunnen itseni
- Minusta ei ollut näyttämään tunteitani johtuen menneistä kokemuksistani ja hylätyksi tulemisen pelosta
- Vaikka olisin näyttänyt tunteeni, sillä tuskin olisi ollut merkitystä
- Se, että muutuit kylmäksi ja etäiseksi nopeasti sattui
- Se, että olet huolissasi siitä toisesta, mutta et minusta, sattui
-Tuli tunne, että olit jotenkin suuttunut tai pettynyt, kun sinulla ei enää ollut hyvä olo- että minä en enää tuonut sitä hyvää oloa

Kamalan vaikeaksi tämän tekee se, miten yhteydenpito vain loppui ja miten syvään olet juurtunut sieluuni ja se, että en usko saavani koskaan kokea vastavuoroista rakastumista ja rakkautta.

Annan itselleni aikaa tietyn verran parantua ja jos sen ajan jälkeenkin olo on yhtä tyhjä ja toivoton, lähden pois tästä maailmasta.
13323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

toi ei ole ihan tervettä. Sun pitäis hakea ammattiapua.

Äänestä

Toisen hyvä olo ei auta pätkän vertaa jos ei olejalansijaa mistä tuntea itseään hyväksi. Vaikka kuinka antaisit ja antaisot, eikä toinen ole kondiksessa, mikään ei auta. Been there done those both.

Äänestä

Vaikka yhteydenpito loppui kuin seinään ei se välttämättä tarkoita että hänellä ei ollut hyvä olo. Ehkä oli vain jokin tai jotakin mikä sai hänet ottamaan takapakkia?

Äänestä
  • mikä?

    Äänestä

  • esim. kirjoitti:

    mikä?

    Ehkä olit liian päällekäyvä? Että et huomannut kuinka toinen yritti sinua hidstaa tai jotain muuta vastaavaa? Tai sitten susta vain puuttuu sellaset piirteet mitkä natsaa, Syitähän voi olla vaikka kuinka monta, enkä varmasti edes osunut vielä oikeaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ei kannata mennä analysoimaan ku ei tiä tapauksesta mitään.

    Äänestä

minulle sillä olisi ollut suurikin merkitys.. toinen ei vain halunnut nähdä minkä minä sille voin? tuskin Hän on kuitenkaan sinä joten..

Mitä sinä teit oman tilanteen hyväksi / parantamiseksi?

Äänestä

Mitäpä jos kirjoittaisit tälle toisellr ihmiselle kirjeen ja kirjoitat tuon kaiken ja paljon muuta mitä mielessäsi on. Ei jaksa uskoa että hän olisi sinua kohtaan tunteeton. Varmaan enemmän on kyse siitä että hän luulee ettet välitä kun et näyttänyt tunteitasi.

Mitäpä jos avautuisit niin hän huomaisi sinut ja kenties rakastuisi sinuun palavasti tai ainakin olisi tukenasi.

Ei ole koskaan liian myöhäistä.

Äänestä

- Rakastuin minäkin
- En ymmärtänyt häntä yhtään, miten olisin voinutkaan, nyt vähän paremmin
- Olen todella huolissani hänestä ja välitän paljon
- Huolissani olen myös muista, joista pidän ja joiden onni on minulle merkityksellinen. Näitä ihmisiä on lähellä minua ja lähellä häntä.
- Hänen loukkaavat sanansa (tänäänkin) ovat jääneet mieleeni ja tekevät pahan olon minulle
- En ehdi joka päivä lukea näitä viestejä saati kirjoittaa tänne, en pysy näissä mukana

"Annan itselleni aikaa tietyn verran parantua ja jos sen ajan jälkeenkin olo on yhtä tyhjä ja toivoton, lähden pois tästä maailmasta."

- Älä koskaan anna kenellekään toiselle niin suurta merkitystä, että se menee ohi oman elämäsi. Sinulla on varmasti asioita, joiden vuoksi kannattaa elää. Jos olo on jatkuvasti tyhjä ja toivoton, ei avun hakeminen (mitä joku ehdotti) ole huono idea?

Äänestä
  • Tätä

    Äänestä

Tiedän kyllä, että "kaikki ei ole kunnossa" psyykeni suhteen, apua olen hakenut, mutta ei mikään auta. Ongelma on siinä, että en ole kokenut enkä tule kokemaan vastavuoroista rakkautta, tämä on realismia. Olen myös liian kiltti, siitä myös tämä minut jättänyt vihjaili, kiltteyteni johtuu hylkäämisen pelosta.

Vastauksia en tule häneltä saamaan. Haluaisin kyllä keskustella, mutta ihan kasvotusten, en kirjeen, puhelimen tms. välityksellä. Mutta emme tule näkemään pitkään aikaan, hän sopivasti jätti/etääntyi niin, että ei tarvitse nähdä pitkään aikaan. Tuskin hän myöskään kokee, että mitään selitettävää on. Hän on varmaan sen tyyppinen ihminen, että mikäs tässä, tämä on vain elämää, suhteita tulee ja menee, jokainen selviää omin voimin eikä toinen ole mitään velkaa. Ehkä se on tervettä, mutta kun minä en ole terve, olen yliherkkä.

Hullunkuristahan tässä oli se, että minä olin olevinaan se vahvempi ja tasapainoisempi ihminen joka tuki häntä, mutta ihan oma valintani se oli tällaista esittää.

Elämäni onkin pelkkää performanssia, ehkäpä loppuhuipennus jo häämöttää, mitähän sitä keksisi.

Äänestä
  • Olet hakenut apua, mutta mikään ei auta. Ehkä joku toisenlainen apu toimisi? Ystäväni kävi vuosikaudet yhdenlaisella terapeutilla, mutta siitä ei juuri ollut apua. Pari vuotta sitten hän vaihtoi erilaisen terapiatyylin edustajalle, ja elämä on muuttunut sen myötä paljon valoissammaksi.

    Äänestä

Voisihan se olla, kyse on omasta motivaatiostakin, haluaako edes parantua..

Ehkä joku päivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

cut off. kirjoitti:

- Rakastuin ensimmäistä kertaa aikuisiällä, kun jo tunnen itseni
- Minusta ei ollut näyttämään tunteitani johtuen menneistä kokemuksistani ja hylätyksi tulemisen pelosta
- Vaikka olisin näyttänyt tunteeni, sillä tuskin olisi ollut merkitystä
- Se, että muutuit kylmäksi ja etäiseksi nopeasti sattui
- Se, että olet huolissasi siitä toisesta, mutta et minusta, sattui
-Tuli tunne, että olit jotenkin suuttunut tai pettynyt, kun sinulla ei enää ollut hyvä olo- että minä en enää tuonut sitä hyvää oloa

Kamalan vaikeaksi tämän tekee se, miten yhteydenpito vain loppui ja miten syvään olet juurtunut sieluuni ja se, että en usko saavani koskaan kokea vastavuoroista rakastumista ja rakkautta.

Annan itselleni aikaa tietyn verran parantua ja jos sen ajan jälkeenkin olo on yhtä tyhjä ja toivoton, lähden pois tästä maailmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu