Useammassakin lehdessä on ollut kertomuksia siitä miten nykyiset biopohjaiset dieselit alkavat kasvamaan "jäkälää" tankissa ja sitten tukkivat polttoaineen syöttöä ja laulu loppuu siihen. Onko vierassatamista myytävä nafta tällaista vaiko normaalia ölyperäistä dieseliä? Onko näitä leviä vastaan mitään kemiallisia aseita, tyyliin "tippa tankkiin silloin tällöin" tai onko muita poppakonsteja ongelmien ehkäisemiseksi? Onko ongelmat jotenkin ennakoitavissa, kun ainakin oma tankkini on todella hankalassa paikassa, eikä sinne oikein pääse kurkkimaan tilannetta - jos tuo nyt olisi edes silmin havaittavissakaan.
Dieseltankin levän tappaminen
33
11487
Vastaukset
- Seppomartti
Suuri pa-laadun ongelma on ulkomailla ja ilmeisesti Suomessa on harvinaisempi käyntihäiriöiden syy. Tapasin juuri heppulin, jonka Kanarian tai Kap Verden diesel tukki kaikki filtterit ja matka Karibialle oli täyttä horroria ja letkustojen rakentelua. Olen lukenut, että "biodieseli" olisi alttiimpi ja tämä tuntuu järkeenkäyvältä. Oma tapauksena oli viheltävää geeliä klimppeinä. Myrkkyjä myydään kasvustoa estämään ja olen rutiinisti ruvennut käyttämään kurkkimatta tankkiin.
Tankkiin ja muihin ahtaisiin paikkoihin voi kurkia HD -videokameralla,mikä USB:llä liitetään PC:n. Maksaa 30-50€ valon kera ja kuva on hyvä. Muutaman kerran on ollut tositarvetta veneessä. - säilöntäaine
Grotamar 71
http://www.schuelke.com/int/en/default/48136.php
Segeln Magazine 3/2009 testivoittaja ja ainoa, jolla oli mitään merkittävää vaikutusta bakteerikasvuston määrään. Saksankielinen testi löytyy PDF:nä esim. tästä:
http://www.dieselbakterien.de/76_79_Dieselmittel.pdf- gasti1
Grotamaria saa suomessa ainakin Matruusi.comin verkkokaupasta ja kuulemani mukaan tekevät myös testauksia ja puhdistuksia. Löytyy: http://www.matruusi.com
- Ostan muualta
Jaaha tuli sitten matruusi mainostamaan tänne.
- VeePee01100
Yleinen helppo poppakonsti on pitää ns "tankki täynnä". Tällöin levälle on mahdollisimman vähän lisääntymismahdollisuutta, kun vesi-löpö suhde on sille huonoin. Samalla mahdollisen, jo olemassa olevan rihmaston konsentraation löpön määrään on pienimmillään.
Venemoottoreiden kanssa puljanneena on myös todettava, että pienten (vanhojen) vierasvenesatamien ongelma on aataminaikaiset tankkauslaitteet, joista saattaa irrota ruostetta ja muuta roskaa, jopa myös tätä levää. Siinä mielessä kannattaa suosia suurempia asemia/satamia, joissa tuotteen vaihtuvuus on huomattavasti suurempi. Itse tankkaan veneeni kanisterilla, dieselin tuon maista. Tankkini on 60L ja sen yksipyttyisen kulutus on niin pientä, ettei tarvi yleensä kesäisin paljoa tankkailla.- tai tyhjä
Tankin pitämisellä täynnä ei ole mitään käytännön merkitystä tankkiin kertyvän veden määrään. Jos tankista vettä löytyy, se on peräisin joko tankkauksesta, tai sitten sitä lirii sinne jotakin huomaamatonta reittiä. Mahdollisuudet sellaiseen vuotoon ylittävät mielikuvituksen kyvyt. Mutta kondensoitumista ei tarvitse pelätä, sen todistaa fysiikka. Levä taas kasvaa veden ja löpön rajapintaan, siinä on se vesi/löpö-suhde parhaimmillaan. Enemmän vettä tuottaa toki pinta-alaltaan suuremman kasvupinnan.
- Quu-ppa
Olisiko mitään järkeä laittaa esim tankilta moottorille menevään letkuun jonkinlainen karkeasuodatin/esisuodatin laadun tarkkailua ja mahdollista paskan poistoa varten vai onko parempi antaa moottorin oman suodattimen hoitaa sen mitä pystyy ja vaihtaa sitten sen jos alkaa tuntumaan tukkoiselta?
- seppomartti
Kondenssivesi ei ole ihan teoriaa. Lentokonetankeista aina poistetaan "vesibensa" joka aamu. Harvoin löytyy helmeäkään.
Eikös em asennus ole ainakin Volvoilla rutiinia, että on karkeasuodatin tyhjennettävä sakkakuppi erillään ja hienosuodatin moottorissa. Leviä, bakteereita ja sieniä käsittävä kasvusto tukkii lopulta kaiken ja moottori pysähtyy. Siinä vaiheessa tankki on tyhjennettävä käsipumpulla ja puhdistettava. Polttoaineen dekantoin ja käytin uudelleen mutta parempi olisi hävittää jos keksii keinon. - käytäntöä
seppomartti kirjoitti:
Kondenssivesi ei ole ihan teoriaa. Lentokonetankeista aina poistetaan "vesibensa" joka aamu. Harvoin löytyy helmeäkään.
Eikös em asennus ole ainakin Volvoilla rutiinia, että on karkeasuodatin tyhjennettävä sakkakuppi erillään ja hienosuodatin moottorissa. Leviä, bakteereita ja sieniä käsittävä kasvusto tukkii lopulta kaiken ja moottori pysähtyy. Siinä vaiheessa tankki on tyhjennettävä käsipumpulla ja puhdistettava. Polttoaineen dekantoin ja käytin uudelleen mutta parempi olisi hävittää jos keksii keinon.Olenhan minä melkoisen monet vesibensat lentokoneen tankista laskenut. Pelkkää bensaa olen joka kerta saanut. Mutta aivan teoreettisesti voi laskea ilman sisältämät vesihöyrygrammat ja niiden mahdollisen kondensoitumisen tankkiin. Jos ei monen kuution tankkia ole, voi kondenssivettä löytyä jopa muutama gramma vuodessa. Ja joku osa siitä valuu tankin pohjalle, loput olosuhteiden muuttuessa haihtuvat takaisin ilmaan. Ne pisarat eivät pysty levää kasvattamaan haitallista määrää, jos ollenkaan.
Se lentokoneiden vesibensojen lasku onkin peräisin liikennekoneiden muutamien kuutioiden tankkitilavuuksista ja monen kymmenen miinusasteen lämpötiloista lentokorkeuksissa. Sieltähän sitten laskeudutaan tankit kylminä ehkä trooppiseen lämpöön ja kosteuteen. - seppomartti
käytäntöä kirjoitti:
Olenhan minä melkoisen monet vesibensat lentokoneen tankista laskenut. Pelkkää bensaa olen joka kerta saanut. Mutta aivan teoreettisesti voi laskea ilman sisältämät vesihöyrygrammat ja niiden mahdollisen kondensoitumisen tankkiin. Jos ei monen kuution tankkia ole, voi kondenssivettä löytyä jopa muutama gramma vuodessa. Ja joku osa siitä valuu tankin pohjalle, loput olosuhteiden muuttuessa haihtuvat takaisin ilmaan. Ne pisarat eivät pysty levää kasvattamaan haitallista määrää, jos ollenkaan.
Se lentokoneiden vesibensojen lasku onkin peräisin liikennekoneiden muutamien kuutioiden tankkitilavuuksista ja monen kymmenen miinusasteen lämpötiloista lentokorkeuksissa. Sieltähän sitten laskeudutaan tankit kylminä ehkä trooppiseen lämpöön ja kosteuteen.Ei yläilmakehän vesi tankin sisälle joudu tai kondensoidu ja -60 C on varsin kuivaa ilmaa. Myös kenttää kiertävät pikkukoneet laskevat vesibensat. Mutta pysytyään veneilyssä.
"Biodiesel" on alkoholipitoista. Laimea alkoholi on hyvä kasvualusta. Väkevä alkoholi on hygroskooppista ja laimenee jos vettä on tarjolla. Tässä mielessä tuntuu loogiselta, että biodieselit lisäävät haitallisen kasvuston mahdollisuutta.
Veneen pa-säiliön sakkakupista löydän vettä yhtä harvoin kuin lentokoneesta. Epäilen, mutten ole aivan varma, ettei vedettömyys ole tae välttyä polttoaineen epäpuhtauksilta. - käytäntöä
seppomartti kirjoitti:
Ei yläilmakehän vesi tankin sisälle joudu tai kondensoidu ja -60 C on varsin kuivaa ilmaa. Myös kenttää kiertävät pikkukoneet laskevat vesibensat. Mutta pysytyään veneilyssä.
"Biodiesel" on alkoholipitoista. Laimea alkoholi on hyvä kasvualusta. Väkevä alkoholi on hygroskooppista ja laimenee jos vettä on tarjolla. Tässä mielessä tuntuu loogiselta, että biodieselit lisäävät haitallisen kasvuston mahdollisuutta.
Veneen pa-säiliön sakkakupista löydän vettä yhtä harvoin kuin lentokoneesta. Epäilen, mutten ole aivan varma, ettei vedettömyys ole tae välttyä polttoaineen epäpuhtauksilta.Onhan niitä muitakin epäpuhtauksia tietenkin kuin vesi. Oma biologian tietämykseni ei riitä edes arvailemaan, missä olosuhteissa levää syntyy, mutta veden ja löpön rajapinta on ainakin varma tapaus. Hiukan kuitenkin epäilen, ettei se alkoholiseos mikään otollinen kasvualusta olisi. Sen sijaan jo etuliite bio viittaa jotenkin elatusalustaan.
Jos nyt hiukan vielä ilmailupuoleen palaisi. Se -60 asteinen ilma on tietenkin kuivaakin kuivempaa ja kastepiste varmaan mieluummin -65, mutta lämpötilaerot ovat rajuja kosteaan tropiikkiin mentäessä. Lentokoneita aikanaan ja nykyäänkin tankkailtiin kaikenlaisista säiliöistä kentän laidalla, vaikkakin pääsääntöisesti säämiskän läpi. Se on jo hyvä syy päivittäiseen vesibensojen laskuun. Toinen hyvä syy olisi satunnainen sadekuuron läpi lento, ne säiliön korkit eivät niin haitekkia ole.Toisaalta käytännöt ovat yhteneväiset liikenneilmailun kanssa monessa asiassa. - Esisuodatin
Esisuodatin vedenerotuskupilla on ehdottomasti oltava veneasennuksissa, se ei kylläkään auta tuohon bakteeriongelmaan.
- seppomartti
seppomartti kirjoitti:
Ei yläilmakehän vesi tankin sisälle joudu tai kondensoidu ja -60 C on varsin kuivaa ilmaa. Myös kenttää kiertävät pikkukoneet laskevat vesibensat. Mutta pysytyään veneilyssä.
"Biodiesel" on alkoholipitoista. Laimea alkoholi on hyvä kasvualusta. Väkevä alkoholi on hygroskooppista ja laimenee jos vettä on tarjolla. Tässä mielessä tuntuu loogiselta, että biodieselit lisäävät haitallisen kasvuston mahdollisuutta.
Veneen pa-säiliön sakkakupista löydän vettä yhtä harvoin kuin lentokoneesta. Epäilen, mutten ole aivan varma, ettei vedettömyys ole tae välttyä polttoaineen epäpuhtauksilta.Oikaisu edelliseen: biopolttoaineissa bensiinistä on alkoholia mutta biodieselissä estereitä ja alkaaneja muttei alkoholia. Bakteerien ja sienien mieltymyksiä näihin aineisiin ei taida tietää kukaan.
- 12+9
Mulla tukki sammal tankin. Puhdistin sen star briten siihen tarkoitukseen tehdyllä aineella. Sitä lisään aina korkillisen jokaisen tankkauksen yhteydessä. Toistaiseksi on tankki pysynyt puhtaana joitakin vuosia). Sammal tukki myös imuputken tankista karkeasuodattimelle.
Minun pöpöni on tarttunut Suomessa ja muutamia tankillisia vuodessa ajan. Tankki on 25 litraa.- 12+9
kasvustoa oli paljon. ikinä en ole pisaraakaan vettä tankista todennut.
- Mate in finlant
Ongelma on yleensä käytännössä se, että vettä pääsee jotenkin tankkiin huohotusläpiviennin kautta tai vuotavasta täyttöyhteestä, kondenssi ei ole se ongelma niinkään koska se ona "tislattua vettä". Joissakin veneissä on vieläkin tankin huohotus toteutettu veneen kylkeen, josta varmuudella tulee ainakin muutama ruokalusikallinen vettä aallokonvaikutuksesta tankiin pahassa säässä ja peli bakteerimassan röyhähtämisen suhteen on tuolloin jo selvä. Lisäksi veneillä ajetaan liian vähän eikä suodattimia vaihdeta edes joka toinen vuosi, jolloin kakki kiertää järjestelmässä ja levä kasvaa ajan mittaan.
- seppomartti
Huohotusreitti on hyvä pointti. Korvausilma tuo vettä vesihöyrynä tankkiin vaikkei muutoin vuotaisikaan. Täytyy ihan katsella miten huohotus on toteutettu.
- Turha huolestua
"Huohotusreitti on hyvä pointti. Korvausilma tuo vettä vesihöyrynä tankkiin vaikkei muutoin vuotaisikaan"
Huohotusreittikään ei kyllä pelkän ilmankosteuden takia ei kyllä mielestäni kamala riski ole dieselin veteentymiseen tai ylipäätään ilmassa oleva vesihöyry tulee se mistä tahansa seuraavista syistä:
1) diesel ei ole mikään erityisen hanakka absorpoimaan vettä joten vaikka veden tankin ilmatilassa olisikin suurempi veden höyrynpaine kuin tankin nestetilassa olevan vesi-diesen emulsion perusteella pitäisi sen ilmassa olevan vesihöyryn siirtyminen nesteeseen nesteeksi on tosi hidasta
2) aina kun takin täyttää niin ne ilmat pulahtavat tankista ulos vesihöyryineen ei ne vedet sinne tankkiin jää
3) esim 25 Celsisus asteessa kylläisen höyryn vesimäärä normaalipaineessa on 23 g/m3 http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesih%C3%B6yry . Tahtoo sanoa että jos sadan litran tankki olisi vain neljäsosan täynnä ja ilman suhteellinen kosteus olisi 100% (=rankkasade) ja lämopötila olisi 25 C tankin vapaassa 75 litran ilmatilassa olisi noin 1,7 grammaa = 0,017 dl = 1,7 ml vettä jos tankissa olisi pelkkää vettä ...
4) Mutta kun se ei ole vesitankki vaan dieseltankki niin siinä on kahta toisiinsa liukenematonta nestettä = Diesel & vesi, ja siellä on jo siis paljon dieselhöyryä joten vettä on vielä vähemmin ja ei se kaikki vesi siellä ilmassa todellakaan nesteydy sinne tankkiin. Jos tankki on kamalasti kylmenpi kuin ilma niin tietty tankin pinnoille tiivystyy nestettä mutta sekin on suurimmaksi osaksi dieseliä
Eli keskity vain siinä huohotusyhteessä siihen että pääseekö sen kautta nestemäistä vettä tankkiin. Ilmassa kaasuna olevasta vedestä ei kyllä minusta kannata välittää. Hanhenkaula rocks sanoisin.
Mun aineensiirron opinnoista on kuitenkin tollaset 20 vuotta ja en ole tarvinnut kauheasti niitä joten voi olla että ajattelussani on joku aukko
- myrkkyä tankkiin
Näihin nykyisiin dieseleihin kasvaa bakteerit paljon helpommin kuin joskus aiemmin kun ei ollut vielä bioaineita joukossa. Jos pitempään säilyttää dieseliä tankissa niin kannattaa käyttää jotain lisäainetta estämään bakteerien kasvua.
Kerran kun meni viikonloppu pilalle tankkia puhdistellessa ja suodattimia vaihtaessa, niin olen käyttänyt tuollaista Liqui moly merkkistä myrkkyä http://www.liqui-moly.de/liquimoly/produktdb.nsf/id/en_5150.html?Opendocument&land=GB&voilalang=e&voiladb=web.nsf
Ennen tankin puhdistusta olin jo joutunut vaihtamaan suodattimia mutta en uskonut, että tankissa elää sellainen biomassa. Nyt ei ole ollut ongelmia, mutta kurkkasin kuitenkin tarkastusluukusta tankkiin ennen veneen laskua ja puhtaalta näytti tänä keväänä. Vaikka lisäaineet maksaakin jonkin verran, niin mielestäni se on hintansa arvoista jos muutamalla kympillä estää bakteereiden kasvun tankissa. - Puhtaus on puoli
Nuo biosidit ovatkin sitten oikeasti myrkyllisiä, eli käyttäkää suojakäsineitä jne. jos haluatte viettää vanhuutenne vanhainkodissa. Jotkin uusien venemoottorien valmistajat kieltävät lisäaineiden käytön dieselin seassa. Ehkä siis parasta vain tarkastaa, että täyttöhelan tiiviste on ehjä ja huohotuslinjat toteutettujärkevällä tavalla. Keväisi ennen vesillelaskua kannattaa kurkata tankkiin ja vaikka imaista pohjalta vedet ja kakit pois. Noin tunnin koekäytön jälkeen voikin sitten vaihtaa uudet PA-suotimet kauden alussa. Ei pitäisi tulla ongelmia näillä neuvoilla.
- 7+19
Myrkkyjä nuo biosidit ovat mutta niin on dieselkin ja moottoriöljy, varsinkin käytetty öljy. Terveellä järjellä näiden kanssa pärjää mainiosti.
Totta on, että puhtaus on tärkeää, joidenkin tankkien puhdistus vaan on erittäin hankalaa, koska venettä rakennettaessa asiaa ei ole ajateltu riittävän hyvin. Vesi dieselin seassa on se pahin, koska bakteerit tykkäävät kasvaa juuri siinä veden ja dieselin rajapinnassa.
Polttoainesuodattimethan vaihdetaan joka kevät ja jokaisella veneilijällä on aina uudet suodattimet varalla veneessä, tai ainakin näin pitäisi olla. On ajattelemattomuutta lähteä vesille ilman tuollaisia varaosia. - -Mika-
Milloin pesitte tankkinne viimeksi?
Tänään kävin pesemässä 90 lukuisen purkkarin 30 litraisen dieseltankin, oli muuten uskomaton määrä tankkiin kuulumatonta tavaraa lopulta kannussa.- Nafti
Moro Mika,
Koska pesit edellisen kerran? Mulle kävi "kylmät" kesällä 2009, jolloin meno hyytyi asteittain, ja lopuksi enää saanut käyntiin. Koneena VP2001 vm 1990. Silloin avattiin koko tankki ja pa-syöttösysteemi koneelle asti ja pestiin puhtaaksi. Sen jälkeen vaihdellut suodattimet vähintään kerran vuodessa ja sitten ollut ongelmatonta kyytiä. Pesu oli ensimmäinen tuolle motille. Tankkini on pirun hankalassa paikassa oleva rosteripurkki, sitloodan laatikon alla olevien akustojen alla, kovin monimutkaisesti kiinnitettynä, eikä siinä ole mitään tarkastusaukkoja tms. Siksi ei touhuun viitsi ruveta kovin helposti, kun siivoaminen on erittäin hankalaa. Siksi olen vain kuunnellut mahdollisia "oireita"/käyntihäiriöitä ja aina tutkinut suodattimen melko tarkkaan, jotta mahd rihmastot kenties näkyisivät siinä.
Ongelmani on se, että tankkaan n kerran kesässä, ajotunteja tulee tuollainen 30-40 ja siten siellä voi olla vanhaakin löpöä aina pitkiäkin aikoja. Joskus on tullut mieleen, että saisiko tankin jotenkin "imuroitua" tankkausaukon kautta ihan tyhjäksi ihan pohjia myöten. Onko kokemuksia tästä? Autoille kai tehdään tällaisia aina silloin tällöin.
- -Mika-
Tämä ei ollut oma veneeni, joten edellisestä pesukerrasta ei ole tarkkaa tietoa.
Pesun helppouteen/vaativuuteen vaikuttaa muutama seikka: Tankin sijainti, täyttöputken pituus, huoltoluukun ja tankin sijainti ym.
Jos tankin ja täyttöaukon väliä on vaan joitakin kymmeniä senttejä, on koko homma tehtävissä sen täyttöaukon kautta. Jos tankki on alhaalla ja täyttöletku on pitkä, mutta tankin päällä on sen tankin paksuuden verrran tilaa ja siinä on huoltoluukku (tai mittarin anturi tai helposti irroitettava suora letkuyhde täyttöletkulle) niin pesun voi tehdä tankin päältä suoraan.
Pesuaineeksi käy nafta, lisättynä normaalia vahvemmalla annoksella leväntappoaineita.
Näin minä pesen tankin: Ensin pumpataan tankki tyhjäksi, täyttöaukon tai huoltoluukun kautta. Sitten tyhjennetään se tarkasti tyhjäksi vaikkapa sellaisella öljynvaihtoon tehdyllä alipainesäiliö/pumppu-yhdistelmällä. Seuraavaksi pumppaan tankkiin puhdasta uutta naftaa 2 kilon paineella pesuputken avulla. Se pesuputki on päästä tulpattu kupariputki, jossa on kymmeniä pieniä reikiä joka puolella tasaisesti. Se on ikään kuin 360 asteen painepesuri.
Sama toistetaan pari kertaa ja sitten ajetaan uudella, puhtaalla naftalla konetta kymmenisen minuuttia, jotta varmasti on kaikki vanha nafta kiertänyt putkiston läpi takaisin tankkiin.
Sitten tankki taas tarkasti tyhjäksi, uutta naftaa tankkiin ja vaihdetaan suodatin/suodattimet. Ilmaus, kone käyntiin ja homma on siinä.
Ihan varmasti saa kohtuullisen tuloksen kaikissa tankeissa ihan vaan imemällä tankin tyhjäksi ja laittamalla sinne puhdasta naftaa ja imemällä taas tyhjäksi. Suurin osa roskista/epäpuhtauksista/levästä saadaan sillä pois. Ja välissä vielä koneen käyttö, jotta muukin polttoainejärjestelmä tulee käytyä läpi ja sitten lopputyhjennys ja uudet puhtaat naftat tankkiin.
Aatelkaas ny vähän. Tyypilliset tankkitilavuudet 80 - 90 luvun purkkareissa on vaan 30 -40 litraa. Ja yhteen "pesuun" menee korkeintaan tankillinen, kaksi. Aika halpaa ihan itsekin tehtynä, ja pois pumpatun naftan väristä voi päätellä paljon, kuten kuinka monta huuhtelua tarvitaan. - Klas Kurki
Mitä teet pesusta jäävälle naftalle?
- -Mika-
Pesusta jäävä nafta menee nyt ongelmajätteeseen. Jäteöljyn sekaan ämmässuolla. Jos mulla olisi öljyllä toimiva keskuslämmitys, saattaisin käyttää sen siinä.
- sy Snoopy
Kyllä siitä mössöstä voi kehittyä iso ongelma. Joskus kuulee kauhujuttuja kun koko systeemi on puhdistetava. Minulla alkoi sitä kehittyä vuosia sitten, mutta huomasin ensin moottorin läpinäkyvästä pienestä karkeasuodattimesta, että jotai kummaa on liikkeellä ja sain tankin puhdistettua ennen kuin pahempaa pääsi tapahtumaan. Sen jälkeen olen puolen vuoden välein laittanyt myrkkyä tankkiin ohjeen mukaan, mitä milloinkin on sattunut saamaan, eikä ongelmia ole ollut. www.snoopy.fi
PS. Täällä St. Martinilla on ilmat auvoiset. Osa suomalaisista lähti jo purjein kohti Azoria. Osa nosti ylös ja lensi Suomeen ja osa on lähdössä. - levädieseliä
Tuntuu biotavaraa sisältävä polttoöljy vaativan pari vuotta ennenkuin alkaa levä kasvamaan, mutta kannattaa katsoa ihan tavalliset talojen polttoöljysäiliöt ennenkuin tilaa uutta tavaraa, itsellä murheet alkoi siitä, että polttimen pumppu hirtti kiinni, ja tutkimuksen tulos oli, että säiliössä oli selkeä leväkasvusto, ja alkavaa syöpymistä pohjassa.
Tankki on yli 30 vuotta vanha, sisätiloissa ja edellisessä tarkastuksessa muutama vuosi sitten pohja oli kuin tehtaalta tullut, nyt on pakko suunnitella jonkinlaista hiekkapuhallusta, ja pinnoittaa polttoöljyn kestävällä aineella.
(taitaa muuten olla joka firmalla biotavaraa polttoöljyn seassa)- geotee
Hommaa mieluummin maa- tai ilmavesilämpöpumppu.
- seppomartti
Jos tankki oli n 27 vuoden jälkeen "kuin tehtaalta tullut" ja n 3 v myöhemmin metallin pinta on pilalle syöpynyt niin kyse on ollut mikrobikasvuston aiheuttamasta biokorrosiosta. Se on perustunut todennäköisesti mikrobien tuottaman hspon kemialliseen syövytykseen. Veneenkin polttoainetankin metallipinta voi mennä biokoroiosta pilalle mutta lmeisesti on Suomessa erityisen harvinaista.
Leväkasvusta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa koska levien lisäksi kasvaa bakteereita ja hiivoja.
EU haluaa lisätä bio-osuutta dieselissä, joten saamme enemmän tutustua dieslrutto-ongelmaan tulevaisuudessa. - UusiutuvaEikäBiodiesel
seppomartti kirjoitti:
Jos tankki oli n 27 vuoden jälkeen "kuin tehtaalta tullut" ja n 3 v myöhemmin metallin pinta on pilalle syöpynyt niin kyse on ollut mikrobikasvuston aiheuttamasta biokorrosiosta. Se on perustunut todennäköisesti mikrobien tuottaman hspon kemialliseen syövytykseen. Veneenkin polttoainetankin metallipinta voi mennä biokoroiosta pilalle mutta lmeisesti on Suomessa erityisen harvinaista.
Leväkasvusta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa koska levien lisäksi kasvaa bakteereita ja hiivoja.
EU haluaa lisätä bio-osuutta dieselissä, joten saamme enemmän tutustua dieslrutto-ongelmaan tulevaisuudessa.Ei ole enää ongelmia, koska niitä aiheuttavia ensimmäisen sukupolven biodieseleitä ei suomessa enää mikään firma toimita. Uudet uusiutuvat dieselit, Hydrotreated Vegetable Oil (HVO) ja UPM BioVerno eivät tuota ongelmia lainkaan. Joissain muissa maissa Suomen ulkopuolella vanhoja biodieseleitä ongelmineen käytetään edelleen.
- DerWolf
No mulla ei venettä mutta kaivinkone joka seisoo talvet, joka keväinen käynistys bio-osan lissäämisen jälkeen dieseliin, on naftan hajiunen päivä. Polttoaine hana täynnä ruskeaa mössöä ja tankki on takuulla puhdas. Ennen bio osan lisäämistä ei tälläistä ongelmaa ollut ja koneessa on siis verotettua dieseliä ei löpöä. Samainen ilmiö näkyy kuorma-autossa tankatessa tummana sakkana vaahtoavan polttoineen pinnalla. Sama juttu, ei ennen bio osan lisäämistä kyseistä ilmiötä ollut. Kuorma-autoon ei käyntihäiriötä tule koska polttoaine suodatin vaihdetaan 30 000 km välein. Höpö puhetta HVO ja UPM BIO Vernojen ongelmattomuudesta. Samaa moskaa tekee tankkeihin, joka vuosi tai joka toinen molempien tankit tyhjennetään ja puhdistetaan. Vanhoja varastoja ei polttoainetta ole, eikä edes yleensä varastoida kotiin, vaan tankataan suoraan autoon, sekä kaivinkoneeseen. Kummassakaan ei voi olla vanhan mallin polttoainetta, mutta ongelma aina sama.
- Bioman1
Kaikki aineet tulevat turhiksi ,kun töhnän aiheuttaja on bakteeri ja se tulee immuuniksi noille aineille ajan saatossa .
Pese tankki kloriitilla muutaman vuoden välein ja vaihda suodattimet säännöllisesti .
Toki huolto liikusta voi katsoa välillä miltä näyttää jos ei luukkua.
Ota polttoaine letkusta pieni näyte ja katso on puhdasta tavaraa.
Kerran kunnolla pesty tankki on jo iso voitto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707