Syy yksinäisyyteeni on minussa itsessäni. En ole ollut järin kiinnostunut siitä mitä kavereille kuuluu, en esimerkiksi soittele tai ota Facebookissa yhteyttä. Vähitellen sitten olemme ajautuneet erilleen. Moni kouluaikainen tuttu on sitten poistanut minut Facebookistakin koska en jaa mitään oman elämäni juttuja (en edes mitään tyhjänpäiväisiä) enkä tule kommentoineeksi heidänkään asioitaan.
Nuoruusiässäni aloin jotenkin eristäytymään ja olemaan omissa oloissani, monesti jopa jätin menemättä kun joku soitti että täällä olisi bileet tms. En pitnyt yhteyttä vaan se oli aina toisen osapuolen vastuulla.
Nyt sitten viime vuosina olen vähän katunut tätä vieraantumista, syy kuitenkin lienee siis minussa itsessäni.
Löytyykö palstalta muita jotka kokevat että ehkäpä se syy yksinäisyyteen on se ettei ystäville annettu arvoa silloinkin niitä oli?
Nuoruusiässäni aloin jotenkin eristäytymään ja olemaan omissa oloissani, monesti jopa jätin menemättä kun joku soitti että täällä olisi bileet tms. En pitnyt yhteyttä vaan se oli aina toisen osapuolen vastuulla.
Nyt sitten viime vuosina olen vähän katunut tätä vieraantumista, syy kuitenkin lienee siis minussa itsessäni.
Löytyykö palstalta muita jotka kokevat että ehkäpä se syy yksinäisyyteen on se ettei ystäville annettu arvoa silloinkin niitä oli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta ei ole koskaan liian myöhäistä ottaa yhteyttä vanhoihinkin ystäviin ja aina voi hankkia uusia. Ei ne vanhat ystävyyssuhteet enää välttämättä toimisikaan, mutta uusista ihmisistä saattaa löytää oikeita helmiä, jos on rohkea ja avoin kaikille ja kaikenlaisille persoonille. Sitä voi yllättyä positiivisesti jostain ihan "oudosta" tyypistä, kun häneen saa rauhassa tutustua.
ihan sekavaa tämä näin myöhään väsyneenä, mutta jotensakin näin :)
Hyvin sanottu, itsekin viihdyn yleensä parhaiten vähän persoonallisempien tyyppien kanssa. Ootko sä meidän