Aloitin syksyllä yliopistossa opiskelun ja aika pian huomasin että en ole tippaakaan kiinnostunut alasta jota opiskelen. Olen yrittänyt haalia opintopisteitä sieltä täältä että saisin sen vaadittavan 60 op että opintotuki ja asunto säilyisi ja samalla lukea pääsykokeisiin että saisin ensi vuodeksi vaihdettua alaa. Nyt kuitenkin alkoi hirvittää joudunko maksamaan opintotukeni takaisin, koska voi olla että opintopisteeni jäävät tältä vuodelta hieman tuon rajan alle 57 op toidennäköisesti onnistun kuitenkin saamaan. Mutta nämä opintopisteet tosiaan olen haalinut kaikesta mahdollisesta muusta PAITSI omasta pääaineestani. Sivuainetta en ollut vielä päättänyt. Kun kela seuraa opintojen edistymistä seuraako se myös mistä olen opintopisteet saanut? Omalta alalta opintopisteitä on kasassa vain 17 ja muuten olen etsinyt ja löytänyt kiinnostustani ja valinut kursseja sen mukaan että ne tukisivat toivottavasti tulevaa alaani. Joudunko maksamaan opintotukeni takaisin vaikka saisin vaadittavat opintopisteet kasaan koska ne eivät sisälly tutkintoon?
Opintotuki ja opintopisteet?
Panikoiva fuksi
2
420
Vastaukset
- p---
Jos nostat tukia vain 9 kuukaudelta (eli et kesä-, heinä- ja elokuulta), niin sithän sulta vaaditaan vain 45 op (eli 5 op / tukikuukausi). Ei tarvi olla oman alan opintopisteitä.. eli no problem :)
- swrfwqr
nii mikän hiton 60 opintopistettä?? raja on 45
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on375615- 545449
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1024434En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛163833Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443713Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1313462Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53240Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1682926- 252669
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris422531