Ihastuin jo viime syksynä mieheen. Hän oli mielestäni kaikkea mitä olen aina pitänyt arvossa: hauska, herkkä, ujo, älykäs, sekä ulkoisesti erittäin miellyttävä. Syksy, talvi, kevät koko aika kulkenut siivillä odottaen aina hetkiä, jolloin häneen törmää taas. Pelkästään hänen läsnäolonsa aistiminen sai minut jännittymään, kädet vapisemaan, kahvin läikkymään ja paperit putoamaan.. Hän oli niin ihana! Hänen hymy, hänen nauru, tapa miten hän katsoi minua.. Kaikki. Vatsani heitti volttia aina hänen lähellään. Erityisesti muistan erään talvi-illan, jossa olimme porukalla liikenteessä, hän käveli katua ja joku huikkasi minulle, että tuolta se nyt tulee, minä kurkistin eteisportaista ja jäin vaan tuijottamaan häntä, vaikka yritin esittää rentoa ja coolia.
Sitten menin rakastumaan. Olin alusta asti ajatellut, että olemme niin eri planeetoilta, että ei hän ikinä minua näkisi millään tavalla kiinnostavana. Muistan miten mies oli minulle jo ensi tapaamisista asti usein korostetun tyly. Saattoi tiuskaista kovasti tai puhua kuin vähäjärkiselle, silti pääkopassani uskottelin itselleni, että myös mies tuntee samoin, kompastelee edessäni, punastelee.. Pyrki aina lähettyvilleni. Tai niin kuvittelin. En tiedä. Olin rakkaudenhuumasta täysin sekaisin ja kerran hän soitti biisin, jota mietin pitkään, mietin yhä, oliko se tarkoitettu minulle, olen siitä yhä varma, että oli, mutta sitten järki sanoo jo taas: Kasaa nainen itsesi, aivan naurettavia kuvitelmia kehität. Olen niin ujo ja nurkkaan ahdistettu, haluaisin niin paljon kuulla tai tietää mitä mies minusta ajattelee, mutta toisaalta ymmärrän realiteetit ja oman vajavaisuuteni ja saattaisin vain kummatkin kiusalliseen tilanteeseen, jos kertoisin tunteistani hänelle tai kysyisin mitään. Hän pitäisi minua varmaan hulluna.
Ujous pilaa niin monia asioita. Jos en tuntisi näin paljoa häntä kohtaan, pystyisinkin kysymään, mutta nyt vain riudun tunteesta ja valvon yöt. Nykyään joudun tsemppaamaan itselleni neutraalin ilmeen, kun mieli tekisi vain parkua täysillä tilanteen kurjuutta. Rakastan häntä niin paljon, vaikken tunne häntä edes oikeasti. Miten olette päässeet yli yksi puolisista tunteista? Saavuttamaton rakkaus on hirveää
Ujous pilaa kaiken
4
333
Vastaukset
- 1+11
Minä taas miehenä menin viime syksynä ihastumaan yhteen naiseen ja olen siitä asti usein ajatellut tuota naista vaikka olen yrittänyt olla ajattelematta. Sama juttu minunkin kohdallani, ujous pilaa elämän. Kuitenkin jos realistisesti ajattelee niin tuskin tämä nainen on minusta kiinnostunut joten yksipuolisesta ihastumisesta taitaa tässäkin olla kyse.
- ap.
Mitä tarkoitat realistisella ajattelulla?
- .............
Mainitsit, että mies on hauska, herkkä, ujo ja älykäs. Siinä valossa minusta tiuskinta tai kuin vähä-älyiselle puhuminen on outoa. No, ehkä sen voi laittaa miehen ujouden piikkiin... On se ainakin parempi merkki kuin se, että olisi heti ylistämässä sinua. Miten olet ottanut vastaan nuo tylytykset?
- Ap.
Asiat ja varsinkaan ihmiset eivät ole yksiselitteisiä. Tähän asti olen ajatellut asiaa ujouden kautta, että mitä isommat ihastuksen tunteet on pelissä, sitä vaikeampaa miehen on peitellä tunteitaan, joka usein tarkoittaa sitä ujoilla ihmisillä, että yritetään esittää yli-asiallista, jopa tylyä ihastuksen kohteelle. ns. coolimpaa kuin mitä oikeasti on (välillä se suojamuuri unohtuu hetkellisesti ja todelliset tunteet näkyvät kohteelle). Ja sen takia mies möläyttelee tai iskee omissa tunnekuohuissaan vyön alle. Jos mies on niin fiksu kuin olen ajatellut hänen olevan, kyllä hän on hetkissä huomannut reaktiostani minkä tunteen millainen kohtelu milloinkin herättää.
Mutta mutta, nyt alan olla jo luopumassa ajatuksesta kokonaan, että yrittäisin enää tuoda tunteitani esiin millään tavalla. En jaksa enää oman itseni takia jatkuvaa epävarmuutta ja juuri enää ajatella mitään ihmissuhdetta tai toivoa moista ketään kohtaan. Viime aikoina olen kuullut miehen haukkuvan minua, joten uskon ettei hän enää ainakaan ajattele minusta niin kuin hän ehkä jossain välissä jotakin ajatteli. Lisäksi ymmärsin, en tiedä varmaksi, mutta että hänellä olisi useampi kiinnostuksenkohde, eikä oikein osaa päättää. Yhden illan päätteeksi kuulin tutulta bussikuskilta (nainen), että hänellä olisi ollut miehen kanssa myös suhde . En tiedä, sanotaanko tällaisia miehiä pleijereiksi vai mitenkä? Siitä olen varma, että miksikään leluksi en ala. Oma ujouteni ärsyttää, että olisin säästynyt monilta sydänsuruilta, jos olisin ajoissa vain reippaasti kysynyt mieheltä asiaa ja homma olisi ollut sillä selvä. Nyt on joutunut tekemään hirveästi turhaa työtä omassa mielessään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2867389Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on413846PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23428Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a713147Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1132817"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin372613IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-492478Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.532233- 682023
- 991891