aloittelin jo toista kertaa isoretinoin ratiopharm- kuuria. Tällä kertaa huulet kuivavat todella, todella pahasti. Voitteko suositella mitään todella hyvää, kosteuttavaa ja hoitavaa huulirasvaa tai huulivoidetta. Olen jo käyttänyt plistexiä, bebantholia ja vaseliinia. Kaksi ensimmäistä ovat vain yökäytössä, sillä niitä ei voi päivällä pitää. Niistä jää huulen pintaan ikävä, valkea kalvo. Erityisesti kuurilla olleet/olevat voisivat suositella. Roaccutanilla ilmeisesti samoja oireita?
Isoretinoin
sanna
1347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vitaliksen huulirasva aivan ylivoimainen, ei vaan tahdo monesta kaupasta enää löytää. Semmonen ohuehko keltanen puikko keltasessa pakkauksessa. Eikä maksa paljon. Itse ostin viimeeksi aika kasan hintaan 1,2€/kpl.