Miten voi opiskella todella nopeasti

En ymmärrä

Kuinka joiltakin onnistuu tutkinnon tekeminen 2-3 vuodessa? Ymmärrän kyllä että jos on lahjakas tai lukee koko ajan, niin asiat on mahdollista oppia tuossa ajassa, mutta miten "byrokratia" hoituu? Eihän kursseja saa tehdä missä tahansa järjestyksessä eikä kaikille edes mahdu mielensä mukaan.

Pärstäkertoimestako se on lopulta kiinni? Vai ottaako laitos "suojelukseensa" jos joku näyttää etenevän hirmutahtia?

19

3544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riippuu aineesta

      Täytyy ensiksi valita aine, jossa voi edetä nopeasti. Jos opiskelee ainetta, jossa on pääosin kirjatenttejä, niin siinä voi edetä aivan omaan tahtiin. Jos taas opiskelee ainetta, jossa on paljon seminaareja tai harjoitustöitä, niin siinä ei pysty millään osaamisella kovin nopeaan etenemiseen, koska osa suorituksista on kuitenkin aikataulutettu. Lisäksi voisin kuvitella, ettei kukaan pysty tekemään esimerkiksi kemian tai fysiikan laboratoriotöitä määräänsä nopeampaan.

      • fffasff

        Niin kyllä sellaista pitäää kovasti, etukäteen suunitella jos sellasen achiementin tahtoo


    • Gradu heti alulle

      Tein maisterintutkintoni yhteiskuntatieteistä kahdessa ja puolessa vuodessa, nopeamminkin olisi mennyt, jos olisi ollut joku, joka olisi alkuvaiheessa neuvonut, miten parhaiten edetä.

      En nyt tässä ala yksityiskohtaisia neuvoja antamaan muuten kuin lopputyön tekemisen osalta. Jos opiskelet yliopistossa, jossa pitää tehdä lähes satasivuinen garadu, niin ala tuottaa tekstiä sitä varten jo heti ensimmäisestä lukuvuodesta alkaen. Sítä tekstiähän ei kukaan muu tuota kuin itse ja eikä sen laadun suhteenkaan yleensä saa ulkopuolista neuvonta-apua.Yliopistossa kukaan ei viitsi lukea toisten tekstejä, jos ne eivät jotenkin liity omien töiden tekemiseen. Joudut siis tuottamaan tekstiosuuksia, laittamaan niitä muutamaksi kuukaudeksi hautumaan ja sitten huomaat, mitä parannettavaa siinä olisi. Siksi tämä prosessi on hyvä saattaa alulle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

      • Olé Tampere!

        Minä valmistuin kolmessa vuodessa yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Koska en ole ikinä tykännyt istua luennoilla niin hain laajemman kirjatenttioikeuden, jonka sain edellisen korkeakoulututkintoni perusteella. En tiedä mikä on käytäntö nykyisin, koska minä suoritin tutkintoni 25 vuotta sitten. Gradun tekemisen olin aloittanut jo ennen pääsykoetenttiä, koska olin tutkinut ko. aihepiiriä jo vuosia. En tietenkään ollut varma, että läpäisen pääsykokeen, mutta olisin joka tapauksessa tehnyt ko. tutkimuksen. Olin samanaikaisesti työelämässä ja työnantajani suhtautui kannustavasti työntekijöiden opiskeluihin.


    • näin minä tein

      Nousee aamulla ylös, ryhtyy hommiin sen sijaan, että miettisi että huvittaako ja mitähän tekisi tänään.
      Ei pyri täydellisyyteen, vaan keskinkertaisuuteen. Usein menestyy silti hyvin.
      Ottaa kritiikistä vaarin, eli opettelee tekemään esseitä ja vastauksia niin, että ei mene aikaa turhaan räpeltämiseen ja suttuihin.
      Lukee ajatuksella, niin että kokonaisuudet hahmottuvat ja tärkein asia sisäistyy.
      On innostunut kaikesta.
      Tutkii omaa oppimistaan, jos essee sujuu paremmin kuin tentti, tekee sitten niitä esseitä.
      Ottaa aktiivisesti selvää, mitä kannattaa suorittaa.
      Alkaa harrastamaan opiskelua ja oppimista, niin ei tarvitse laskea tunteja.
      Pärstäkerroin ja ns. laitoksen suojelu ovat urbaaneja legendoja.

    • Helppoa kun osaa

      1. Valitse ala jossa paljon pelkällä tentillä/harjoitustöillä läpäistäviä kursseja. Ja suosit sellaisia kursseja läsnäoloa tai muuten paljoa työtä vaativien kurssien kustannuksella.

      2. Panosta kurssiin vain sen verran että pääset läpi, tai no ehkä siihen pääaineen kurssiin voi aina vähän enemmänkin panostaa, mutta kaikkeen muuhun ei yhtään enempää kuin on ihan pakko.

      3. Käy kursseja omaan tahtiin, äläkä välitä vuosikurssi "suosituksista". Ja kursseja voi olla samaan aikaankin menossa, jos niillä ei ole päällekkäisiä luentoja joissa molemmissa on läsnäolopakko.

      4. Opiskele myös kesäisin (melkein kaikilla aloilla on jonkin verran kesätenttejä), joten älä käy niitä kursseja mitä tarjotaan kesälle muuna aikana.

      5. Aloita kandin/seminaari työn tekeminen heti 2. vuoden alussa ja palauta se mahdollisimman nopeasti.

      6. Käytä kandin/seminaarin työtä pohjana graduusi ja aloita sen tekeminen heti kun on vain mahdollista, vaikka muita kursseja olisikin vielä paljon jäljellä.

      7. Pyri suorittamaan n. 3-4 kurssia joka opiskelukuukausi. (tämäkään ei onnistu ihan joka alalla, sillä joillakin aloilla on "tenttiviikkoja", kun taas joillakin on tenttejä joka viikko tasaiseen tahtiin.

      8. Yritä saada hyväksi luettua niin paljon kursseja kuin vain on mahdollista ja kerää ylimääräisiä opintopisteitä aina kun niitä on vain saatavilla. Usein jostain joistain erikoiskursseista yms. saattaa saada todella pienellä vaivalla sen 1-3 opintopistettä. Myös RUK:n käymisestä ja kesätöitä voidaan hyvittää jotain joillain aloilla. Ole luova tässä asiassa!

    • älliä on

      Ei vittu kuka jaksaa...

    • ????

      Mihin sulla on kiire?

      • 13+19

        "Mihin sulla on kiire?"
        En ole tähän keskusteluun osallistunut aiemmin, mutta ymmärrän että useampi kolmekymppinen tai siitä ylöspäin haluaa valmistua nopeasti. Työelämään haluaisi palata ja mitä enemmän ikää tulee sitä hankalampaa työllistyminen on.
        Aikuisopiskelijoilla voi olla no niin hyvä opiskelutekniikka aiemman tutkinnon pohjalta, että nopeastikin voisi edetä.
        Opiskelijaelämäänkään ei kulu aikaa.


    • Yliopisto 30

      Itse olen kolmekymppinen fuksi ja jätin kaiken bilettelyn ja rälläämisen pois nyt ekana vuonna. 92 opparia tulossa ekalta vuodelta mutta toisaalta ei yhtään kaveria yliopistolta. Mutta en niitä kaipaakaan, vaan nopeasti maisterinpaperit. Aiemmin olen opiskellut myös yliopistolla, joten kaikki oli suht selvää. En käynyt edes "pakollisissa" orientoivissa, vaan opin oma-alotteisesti kaiken. Tehokkuus ennenkaikkea!

      • 2 1

        Sä saatkin kielikurssit ja muut hitaat hyväksiluettua


    • Tohtori -03

      Vältettävä byrokratia liittyy pakollisiin läsnäoloihin, suositeltuihin kuuntelujärjestyksiin, tenttijärjestyksiin ja opinnäytetöiden tekemiseen. "Helppoa kun osaa" kertoikin keskeiset yksityiskohdat.

      Suoritin pääaineeni kaikki tentit yhden vuoden ja kolmen kuukauden sisään käymällä tasaiseen tahtiin vähintään kerran kuussa tentissä ja tekemällä harjoitustöitä vielä siinä välillä. Tenttiviikkoja välttelin aina kun on mahdollista. Luennoilla en käynyt käytännössä ollenkaan. Keskityin tentteihin niin hyvin, että ne menivät varmasti läpi.

      Nopea kurssien suorittaminen on eri asia kuin nopea opiskelu. Osa opiskelijoista on jo lukioaikoinaan lukenut yliopistokurssien asiat harrastuneisuuttaan tai valmistautuessaan pääsykokeisiin. Vanhemmalla iällä opiskelevat ovat usein omaksuneet tiedot työelämässä ja ovat siksi paljon nuoria nopeampia.

      Nuorelle on haasteellista omaksua 500 sivuinen vieraskielinen kirja muutaman
      viikon välein. Suorittaminen alkaa sujua, kun tämän taidon oppii. Harva osaa sen jo lukiossa.

    • olen old

      Komppaan. Vanhana oppiminen on helppoa, kun kaikkea voi peilata omaan elämään ja kokemuksiin. Ja lisäksi motivaatiota löytyy, vanhana ei enää tarvitse tai siis viitsi miettiä, että miksi ja minkä takia, vaan kun opiskelemaan on menty, se myös suoritetaan.
      Nuorilla usein tarvitaan kehittymistä ja kypsymistä, vanhoilla se on jo myöhäistä.

    • asf12532

      Aloilla, joissa ei valmistuta ammattiin kannattaa oikeasti oppia laajasti ja hankkia kokemusta monesta eikä vain suorittaa asioita mahdollisimman nopeasti. Vessapaperia saa kaupasta, jos haluaa vaan siihen kelpaavan paperin kouraan.

    • yksi työntekijä

      Mitä hyötyä on opiskella todella nopeasti, koska silloin todennäköisesti ei ehdi saamaan kovin pitkää työkokemusta?! Toisinpäin käännettynä työhönottajista tosi harvat ovat myöskään opiskelleet tosi nopeasti, jolloin nopeasti opiskelusta ei saa lisäpointteja.

    • Humed

      Tarkoituksena olisi oppia mahdollisimman paljon, ei saada mahdollisimman nopeasti opintopisteitä. Apinakin suorittaa tutkinnon nopeasti; tenteistä pääsee kyllä läpi, jos se on ainut vaatimus. Asioiden syvällinen omaksuminen vie aikaa.

      • 195

        Luitko edes ensimmäistä viestiä?


    • Humed

      Keskustelu etenee. Jos aiheena on Timo Soini, ei se tarkoita että samassa ketjussa ei voisi puhua perussuomalaisista; jos aiheena on nopean etenemisen mahdollistavat tekijät, se ei tarkoita etteikö voisi ottaa kantaa nopean etenemisen järkevyyteen.

    • Ahkera tavis

      Vajaa 9 kk takana ja nyt dipan kimppuun. Neljä kurssia enää muutoin.

      Miten onnistuu? Kovalla työllä ja tarkalla ajankäytön suunnittelulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe