Miksi lestadiolaislapsilla

on paha olla? Ei kaikilla, mutta monilla täällä meillä päin. He ovat kateellisia, kaunaisia, ilkeitä panettelijoita. Koululaisemme kärsivät noiden lasten takia. Lapsemme olivat valmiita ottamaan noista lestadiolaislapsista ystäviä, mutta jotku noista vaikeuksissa olevista lapsista ovat kertoneet suoraan, että he eivät saa olla ystäviä epäuskoisten kanssa. Ovat sitten eristäytyneet omaan piiriinsä ja muutama on jäänyt kaikenlisäksi sen piirin ulkopuolellekin ja elelee koulumaailmassa yksin.

Nuo lestadiolaislapset joutuvat näyttelemään paljon. He eivät saa kuulemma tehdä sitä ja tätä, mutta monet tekevät. Monet noista, jotka pyrkivät olemaan tekemättä määrättyjä asioita kahdehtivat toisia ja ovat koulumaailmassa kiusaajia ja erottelijoita. Erottavat toiset vuohiin ja itsensä tekevät luulonsa mukaan lampaiksi.

Muutama lestadiolaislapsi on kuitenkin joukossa, joka uskaltaa olla jopa ystävällinen "epäuskoisille."

Olen sitä mieltä, että tuo astian ulkopuolelta puhdistaminen on pelkästään vanhempien syytä. Tuollainen käyttäytyminen lähtee vanhemmista ja tuo lapsille, jotka pyrkivät puhdistamaan astiaansa heidän määräysten mukaan, suurta kärsimystä ja epätoivoa.

Miten nuo vanhemmat on saatu tuollaisiksi kasvattajiksi. Eivät tiedä sitä, että astian ulkoa puhdistaminen on farisealaisuutta. Eivät tiedä sitä, että Jeesus ei ota ketään pois maailmasta, vaan suojelee maailmalta. Nuo väärin kasvattavat suojelevat itse lapsiaan maailmalta ja näin heidän epäuskonsa tekee heistä farisealaisia.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

" Lapsemme olivat valmiita ottamaan noista lestadiolaislapsista ystäviä, mutta jotku noista vaikeuksissa olevista lapsista ovat kertoneet suoraan, että he eivät saa olla ystäviä epäuskoisten kanssa. "

Tämä tuntuu oudolta. Yleensä vl lapset eivät kehtaa kertoa tätä avoimesti ei-lestadiolaisille.

Äänestä
  • Meidän lapsemme ovat olleet noiden lestadiolaislasten kanssa ensimmäiseltä luokalta kuudenteen luokkaan ja siinä välissä on kerinnyt tapahtumaan, jopa tuo kertomani asia.
    Lapsemme ovat uskossa. Minä olen isovanhempi heille. Ensin pari vuotta kului tämän asian piirissä niin, että varsinkin tyttö usein suri sitä, että nuo lestadiolaislapset eivät leikkineet hänen kanssaan, vaan heillä oli oma ryhmä. Myöhemmin, noin kolmannella luokalla tyttö oppi käsittämään, että hänessä ei ole vikaa, vaan se vika löytyy noista lapsista, jotka erottelevat "hyvät ja pahat."

    Lastenlapseni, poika ja tyttö ovat uskossa ja ovat menestyneet koulumaailmassa ja koulussa todella hyvin. Heidät on kasvatettu kunnioittamaan ja rakastamaan kaikki lähimmäisiä. He ovat rohkeita lapsia ja puolustava aina heikointa.
    Oli lapsi sitten lestadiolainen, tai ei lestadiolainen, jos häntä kiusataan lapsenlapseni puolustavat kiusattuja. Monet kerra he ovat saaneet kiusaamiset loppumaan. Tyttö lapsenlapseni on luotto oppilas myös opettajille. Hän saa opettaa toisinaan opettajan pyynnöstä muita lapsia. Lapsen lapseni uskovat sydämen ympärileikkauksella Jumalaan, eivät ulkonaiseti itseään puhdistellen.
    He ovat hyvin vapaita ja kohteliaita lapsia ja heistä voi todella olla ylpeä ja iloita heistä.
    He tulevat lestadiolaislasten kanssa toimeen siten, että eivät enää yritä ystävyyttä, eivätkä puutu muuten heidän asioihinsa kuin vain silloin, jos näkevät heitä kiusattavan. He säälivät usein noita lestadiolaislapsia, mutta suhdetta heihin he eivät enää halua sen takia, että ovat nähneet noissa lapsissa sellaista, joka ei ole oikein. Varsinkin tytöt ryhmittyvät keskenään, supisevat, ovat ylimielisen oloisia ja pyrkivät noin nostamaan ryhmänä itsetuntoaan. Se on ikävää ja surullista ja nuo lapset pitäisi vapauttaa tuollaisesta.

    Äänestä

  • rannalla pyhän maan kirjoitti:

    Meidän lapsemme ovat olleet noiden lestadiolaislasten kanssa ensimmäiseltä luokalta kuudenteen luokkaan ja siinä välissä on kerinnyt tapahtumaan, jopa tuo kertomani asia.
    Lapsemme ovat uskossa. Minä olen isovanhempi heille. Ensin pari vuotta kului tämän asian piirissä niin, että varsinkin tyttö usein suri sitä, että nuo lestadiolaislapset eivät leikkineet hänen kanssaan, vaan heillä oli oma ryhmä. Myöhemmin, noin kolmannella luokalla tyttö oppi käsittämään, että hänessä ei ole vikaa, vaan se vika löytyy noista lapsista, jotka erottelevat "hyvät ja pahat."

    Lastenlapseni, poika ja tyttö ovat uskossa ja ovat menestyneet koulumaailmassa ja koulussa todella hyvin. Heidät on kasvatettu kunnioittamaan ja rakastamaan kaikki lähimmäisiä. He ovat rohkeita lapsia ja puolustava aina heikointa.
    Oli lapsi sitten lestadiolainen, tai ei lestadiolainen, jos häntä kiusataan lapsenlapseni puolustavat kiusattuja. Monet kerra he ovat saaneet kiusaamiset loppumaan. Tyttö lapsenlapseni on luotto oppilas myös opettajille. Hän saa opettaa toisinaan opettajan pyynnöstä muita lapsia. Lapsen lapseni uskovat sydämen ympärileikkauksella Jumalaan, eivät ulkonaiseti itseään puhdistellen.
    He ovat hyvin vapaita ja kohteliaita lapsia ja heistä voi todella olla ylpeä ja iloita heistä.
    He tulevat lestadiolaislasten kanssa toimeen siten, että eivät enää yritä ystävyyttä, eivätkä puutu muuten heidän asioihinsa kuin vain silloin, jos näkevät heitä kiusattavan. He säälivät usein noita lestadiolaislapsia, mutta suhdetta heihin he eivät enää halua sen takia, että ovat nähneet noissa lapsissa sellaista, joka ei ole oikein. Varsinkin tytöt ryhmittyvät keskenään, supisevat, ovat ylimielisen oloisia ja pyrkivät noin nostamaan ryhmänä itsetuntoaan. Se on ikävää ja surullista ja nuo lapset pitäisi vapauttaa tuollaisesta.

    Varsinkin yksi lestadiolaispoika on jätetty täysin yksin. Häntä ei huolita lestadiolaisporukoihin, eikä hän uskalla tulla muiden lasten ystäväksi. Tämä tapahtui noin pari vuotta sitten: Tuo poika oli aina yksin ja ahdistuneen oloinen. Tyttö lapsenlapseni, jolla on paljon ystäviä, pyysi tuota poikaa leikkeihin mukaan. Silloin tuo poika oli kertonut, että hän ei saa olla epäuskoisten kaveri. Vielä pari vuotta myöhemminkin tuo poika on yksinäinen. Miten kauan tuon lapsen mielenterveys kestää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rannalla pyhän maan kirjoitti:

on paha olla? Ei kaikilla, mutta monilla täällä meillä päin. He ovat kateellisia, kaunaisia, ilkeitä panettelijoita. Koululaisemme kärsivät noiden lasten takia. Lapsemme olivat valmiita ottamaan noista lestadiolaislapsista ystäviä, mutta jotku noista vaikeuksissa olevista lapsista ovat kertoneet suoraan, että he eivät saa olla ystäviä epäuskoisten kanssa. Ovat sitten eristäytyneet omaan piiriinsä ja muutama on jäänyt kaikenlisäksi sen piirin ulkopuolellekin ja elelee koulumaailmassa yksin.

Nuo lestadiolaislapset joutuvat näyttelemään paljon. He eivät saa kuulemma tehdä sitä ja tätä, mutta monet tekevät. Monet noista, jotka pyrkivät olemaan tekemättä määrättyjä asioita kahdehtivat toisia ja ovat koulumaailmassa kiusaajia ja erottelijoita. Erottavat toiset vuohiin ja itsensä tekevät luulonsa mukaan lampaiksi.

Muutama lestadiolaislapsi on kuitenkin joukossa, joka uskaltaa olla jopa ystävällinen "epäuskoisille."

Olen sitä mieltä, että tuo astian ulkopuolelta puhdistaminen on pelkästään vanhempien syytä. Tuollainen käyttäytyminen lähtee vanhemmista ja tuo lapsille, jotka pyrkivät puhdistamaan astiaansa heidän määräysten mukaan, suurta kärsimystä ja epätoivoa.

Miten nuo vanhemmat on saatu tuollaisiksi kasvattajiksi. Eivät tiedä sitä, että astian ulkoa puhdistaminen on farisealaisuutta. Eivät tiedä sitä, että Jeesus ei ota ketään pois maailmasta, vaan suojelee maailmalta. Nuo väärin kasvattavat suojelevat itse lapsiaan maailmalta ja näin heidän epäuskonsa tekee heistä farisealaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu