Mun polvi leikattiin pari vuotta sitten. Lumpio lähti monta kertaa päivässä pois paikoiltaan, elämästä ei meinannu tulla mitään. Oli oikein tämmönen "kunnon leikkaus", ei tähystys. Jostain jänteistä tai muista vastaavista tehtiin uudet nivelsiteet jotka oli sökönä, että ne siis pitäis lumpion paikoillaan. Samalla fiksailtiin ruhjoutunut lumpio ja muistaakseni jotain muuta.
Ensinnäkin siitä perhanan leikkauksesta paraneminen oli kamalaa. 2 kk oli kepit ja se koko jalan pitunen ortoosi pitämässä polven paikallaan. Ensimmäisiin viikkoihin ei saanu varata painoa yhtään ja ortoosi oli asetettu niin että polvi ei taivu. Sit asteittain sai alkaa taivuttaan ja varaan.
Pitkään oli, etten saanut jalkaa yhtään taivutettua ja edelleen se tuottaa hankaluuksia kun esim. pitäisi mennä kyykkyyyn. Olen sitä treenannut ja treenaan myös siis jalan lihaksia. Pyöräilen, jumppaan ja kävelen kivun salliessa.
Tosiaan, kipua on siis vieläkin! Särkee ja hermokipuja on joskus. Polvi on myös koko ajan turvoksissa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Välillä joutuu linkuttamaan kun sattuu niin.. Portaat ovat todella hankalia. Samoin ylä- ja alamäet. Polvilteen en kunnolla pysty olemaan ja tämä asia häiritsee eniten makuuhuoneessa, kun en pysty kunnolla olemaan päällä (olen nainen).
Siihen olen tottunu että koko ajan saa miettiä missä asennossa jalkaa pitää yms. mutta tämä kipu raastaa välillä hermoja. Teen melko raskasta fyysistä työtä mutta yritän ottaa siellä aina kevyesti, varsinkin jos jalka tavallista kipeempi. Siihen "tavalliseen" särkyyn olen turtunut, sitä en edes aina huomaa mutta on päiviä jolloin on kovat kivut. Varsinkin, jos olen liikkunut paljon.
Olenkin siis miettinyt että pitäisikö hakeutua lääkäriin taas? Vai käskeekö ne vaan vahvistaa lihaksia? Turhauttaa! Jumppaan mutta mitään ei tapahdu. Enkä haluaisi käydä läpi mitään uutta leikkausta, tuskin sekään auttaa. Olen menettäny toivoni jo lähes kokonaan tän polven suhteen. Masentaa :(
Lääkäri tuomitsi loppuiäkseni, että mitään liikuntaa en voi enää harrastaa paitsi uintia, pyöräilyä ja kävelyä. Plus sitten sitä lihaskuntoa. Polvella ei voi siis mitään kiertoliikkeitä sun muita tehdä. Enkä pystyiskään. Ja sekin masentaa.
Onko kohtalotovereita? Miten oppia taas elämään? Kaipaan aikaa, jolloin polvi ei vaivannut vielä yhtään!
Ensinnäkin siitä perhanan leikkauksesta paraneminen oli kamalaa. 2 kk oli kepit ja se koko jalan pitunen ortoosi pitämässä polven paikallaan. Ensimmäisiin viikkoihin ei saanu varata painoa yhtään ja ortoosi oli asetettu niin että polvi ei taivu. Sit asteittain sai alkaa taivuttaan ja varaan.
Pitkään oli, etten saanut jalkaa yhtään taivutettua ja edelleen se tuottaa hankaluuksia kun esim. pitäisi mennä kyykkyyyn. Olen sitä treenannut ja treenaan myös siis jalan lihaksia. Pyöräilen, jumppaan ja kävelen kivun salliessa.
Tosiaan, kipua on siis vieläkin! Särkee ja hermokipuja on joskus. Polvi on myös koko ajan turvoksissa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Välillä joutuu linkuttamaan kun sattuu niin.. Portaat ovat todella hankalia. Samoin ylä- ja alamäet. Polvilteen en kunnolla pysty olemaan ja tämä asia häiritsee eniten makuuhuoneessa, kun en pysty kunnolla olemaan päällä (olen nainen).
Siihen olen tottunu että koko ajan saa miettiä missä asennossa jalkaa pitää yms. mutta tämä kipu raastaa välillä hermoja. Teen melko raskasta fyysistä työtä mutta yritän ottaa siellä aina kevyesti, varsinkin jos jalka tavallista kipeempi. Siihen "tavalliseen" särkyyn olen turtunut, sitä en edes aina huomaa mutta on päiviä jolloin on kovat kivut. Varsinkin, jos olen liikkunut paljon.
Olenkin siis miettinyt että pitäisikö hakeutua lääkäriin taas? Vai käskeekö ne vaan vahvistaa lihaksia? Turhauttaa! Jumppaan mutta mitään ei tapahdu. Enkä haluaisi käydä läpi mitään uutta leikkausta, tuskin sekään auttaa. Olen menettäny toivoni jo lähes kokonaan tän polven suhteen. Masentaa :(
Lääkäri tuomitsi loppuiäkseni, että mitään liikuntaa en voi enää harrastaa paitsi uintia, pyöräilyä ja kävelyä. Plus sitten sitä lihaskuntoa. Polvella ei voi siis mitään kiertoliikkeitä sun muita tehdä. Enkä pystyiskään. Ja sekin masentaa.
Onko kohtalotovereita? Miten oppia taas elämään? Kaipaan aikaa, jolloin polvi ei vaivannut vielä yhtään!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi
Kyllä meitä kohtalotovereita on, täällä yksi.
Minun polvihistoriani alkoi 2008 talvella, liukastuin lenkillä , lumpio meni pois paikoiltaan ja kierukka repeytyi. Se korjattiin tähystämällä maaliskuulla. Toukokuun alussa menin sitten liukastumaan uudelleen, tällä kertaa kotona, märällä keittiön lattialla. Hirvittävä kipu,, lumpio pois paikoiltaan, hetkellinen tajunnan menetys, eikä jalalle voinut varata ollenkaan.
Sen jälkeen ei lumpio sitten enään pysynytkään paikoillaan, kun jalkaa kallisti, samalla lumpio siirtyi.
Niimpä juhannuksena 2008 minulle tehtiin lumpion kiristys. Iso avoleikkaus, jossa jännettä siirrettiin lähemmäs lumpiota, laitettiin ruuveilla kiinni. Oli myös ortoosi pitkään, kepit, kuntoutus, kaikki se kurjuus!
Vuoden päästä olin jotensakin toipunut, mutta paljon rajoituksia edelleen, aina varottava polvea.
Keväällä 2010 ilmaantui polven lukkiutumista, se saattoi olla useamman minuutin lukkiutuneena joko suoraksi tai koukkuun, oli kipeä. Menin lääkärille ja kierukka oli jälleen repeytynyt, tällä kertaa en ollut sitä mihinkään satuttanut, siitä olen varma. Mutta tähystysleikkaukseen jälkeen, osittainen kierukanpoisto ja samalla otettiin ed. leikkauksen ruuvit pois, koska ne painoivat ja tuntuivat pahalta ihon läpi.
Mikä on tilanne nyt.... No...
Lumpioni on pysynyt paikoillaan, ei lonksu ja tuntuu jämäkältä, eli se leikkaus kyllä onnistui.
En pääse kyykkyyn, enkä voi olla polvillani, en myöskään voi juosta. Kiertoliikkeet koskevat, pelkään kaatumista, polvi väsyy nopeasti ja ajoittain rajoittaa hyvinkin paljon elämääni. Viime kesänä se tulehtui , nestettä poistettiin ja sain kortisonipiikkejä useitakin. Myös ei leikattu polvi oireilee. Olen niin paljon varonut tuota leikattua, joten toinen on joutunut liian koville. Myös siitä on poistettu nestettä ja piikitetty. Molemmissa polvissa on todettu paha nivelrikko ja tiedän olevani jossain vaiheessa polvinivelen vaihtoleikkauksessa.
Ei kuulosta hyvältä, tiedän, ei voi mitään...
En tiedä ikääsi, itse olen vähän alle viisikymppinen tällä hetkellä, eikä varmaan kannata yleistää . Sen kuitenkin tiedän ja uskon, että kerran polvivaivainen, aina polvivaivainen,, näin ainakin minun kohdallani. Tsemppiä ja toivon, että pääset vähemmällä!