Meillä on 3-vuotias narttukoira sekä kaksi kissaa. Tilanne on karkaamassa käsistä...Koiramme on joskus ennenkin käynyt "ruokailemassa" kissanjätöksiä vessassa olevasta hiekkalaatikosta, ja olen joskus antanut koiralle selkään ku olen sen laatikolta yllättänyt. Joskus tullessamme kotiin, koira hiipii vessasta häntä koipien välissä, yllätettynä kesken "herkuttelun". Tällöin en kuitenkaan ole rankaissut koiraa, koska en ole saanu sitä kiinni itse teosta. Nyt alkaa kuitenkin hermot ja ymmärrys loppumaan, kun koiramme tuli vessaan perässäni ja alkoi avoimesti nuuskimaan kissojen hiekkalaatikkoa. Miten voimme estää koiraamme syömästä kissojen jätöksiä? olemme päivät koulussa, joten emme pysty koko ajan puhdistamaan laatikkoa, kun kissat käyvät siellä. Emme myöskään pysty vahtimaan päivisin, käykö koiramme kuinka useasti ja kuinka paljon syömässä jätöksiä. Vessan ovea on pakko pitää auki, jotta kissat pääsevät tarpeen tullen laatikolleen. Vessassa ei ole mitään "hyllyä" tai kaappia, jonka päälle laatikon saisi koiran ulottumattomiin. Asumme vuokra-asunnossa joten emme voi myöskään hankkia mitään kissanluukkuovea vessaamme. Osaisiko joku neuvoa, kuinka ratkaista tämä ongelma??? Kissat ovat kylläki sisäkissoja ja matolääkkeet olen antanut kaikille ohjeen ja aikataulun mukaan, eli mahdollisista taudeista ei välttämättä ole vaaraa. Mutta tuskin kissanjätökset tekevät hyvää koiralle, vaikka sille ne näyttävät olevankin suurta herkkua. Miksi koiramme on näin kiinnostunut syömään kissojen jätöksiä? Onko mahdollisesti jonkin vitamiinin puutos tai oire jostakin? Neuvoja kaivataan, kaikki apu ja kokemus on tervetullutta.
Vastauksia odotellen: Kiira
Vastauksia odotellen: Kiira
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koirien kiinnostus kissan jätöksistä on aika yleistä. Meidänkin koirat etsivät kissan läjiä ulkoiltaessa ja mielellään maistaisivatkin, jollei ehdi hätiin. Eihän tuohon ole muuta ratkaisua, kuin että saisi kissan hiekkalaatikon niin ylös, ettei koira siihen ylety. Myynnissä on myöskin katettuja kissavessoja, mutta taitaa siitä aukosta koira päänsä saada sisälle, jollei ole tosi iso koira. Tai rakenna joistain levyistä kate kissanvessalle niin pienellä aukolla, ettei siitä koira pääse ja laita päälle viellä jotain painoa, ettei koira saa sitä siirretyksi pois.
taitaa olla se oikee nimi,ohjeet tuolla toisella palstalla.
niin meilläkin syödään jätökset. yks aika hyvä on laittaa ihan tavallinen haka,mistä kissa pääsee ja koira ei.