Hei, ihan kyselisin että tietääkö/onko teidän puolisot kiinnostunut lastenne tuloista ja menoista tai terveydentilasta? Meillä on kolme pientä lasta ja mies tekee paljon töitä, olen luonnollisesti kotona pienten lasten kanssa (äippälomalla). Mieheni ei tunnu olevan kiinnostunut muistamaan mitään perheen asioihin liittyvää, vain omat työasiat tuntuu kiinnostavan ja kavereiden kanssa ton perkeleen jääkiekon kyttääminen. Minä olen ilmeisesti inhottava kun esikoisemme puolesta nätisti pyydän että viettäisi edes hiukan aikaa hänen kanssaan. Viettää kyllä, kausiluontoisesti... Kaikki tämä tuntuu johtuvan siitä että olen itse kovin väsynyt, mutta kaikkeni annan lapsille että heillä olisi kaikki hyvin. Miehelleni aikaa jää hiukan vähemmän, kun hän lähtee yleensä aamulla ennen seitsemää töihin ja tulee kasin tai ysin aikaan illalla kotiin. Seksiä ei ole nimeksikään, oikeaa aikaa ei tunnu löytyvän. Silloin kun saisin nukkua, mieheni herättää vähän väliä ko asian tiimoilta. Jos ei saa alkaa viikon mökötys.. Useimmiten harrastamme seksiä vain tyydyttääksemme hänen tarpeensa, minun tunteilla ei ole niinkään väliä, mut arki ei rullaa muuten, jos isäntä kiukuttelee... Tämä on todella säälittävää.. Syyttää minua pihtaajaksi, vaikka todellisuudessa, kun minun tekisi mieli (suht usein) hän ei ole kotona tai kuorsaa jo unten mailla... En jaksa yöllä puuhailla mitään, herään n. 4-5 krt yössä hoitamaan lapsia ja unet on noin 5h yössä. Mieheni iei tätä ymmärrä, hänhän nukkuu vähintään sen 7h yössä ja ihan putkeen.
Itsekseni hengailen kotona, hän työkavereiden kanssa päivät pitkät. Omat ystäväni on kaikki töissä, eikä kenellekään oikein tälläisiä asioita jaksa tilittää ja todellisuudessa mulla ei ole enää ketään luotettavaa ihmistä lähellä. Lapsiarki on sen tehnyt. Toki en ole siitä sen enempää harmissani, onhan minulla lapset ja oma elämä. Puoliso tässä eniten nyppii. Hän ei tiedä mitään perheen arjesta ja jos jotain olemme sopineet lasten kanssa säännöistä, hän pyörtää ne aina!! Ihan aina! Syy tähän on "koska lapsi niin tahtoo, niin annoin" voihan video! Olen harkinnut avioeroa monet kerrat, taloudellisesti pärjäisin, en siitä ole huolissani... Ottaa vaan päähän että elämästä on tullut tälläinen "kaverisuhde" elämä. Minulla on vakituinen työpaikka odottamassa.. Mietinkin että pitäiskös laittaa lapset vaan hoitoon, palata töihin ja harkita tosissaan erilleen muuttoa. Se vain olisi lasten kannalta niiin kurjaa. Uutta parisuhdetta en todellakaan kaipaisi elämääni, eläisin onnellisempana itsekseni lasten kanssa.
Kyllähän minussakin varmasti on miljoona vittumaista asiaa, jotka ärsyttää. Mutta alkuperäiseen pointtiini, yhdessä on lapset hankittu ja harkiten, joten mihin katosi se toinen vanhempi joka jakaisiperheen murheet ja ilot?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilanteenne korjaantuu, kun palaat töihin. Tällöin mies tajuaa, että koska perheessä on kaksi elatuksen ansaitsijaa, hänenkin täytyy osallistua lastenhoitoon ja kotitöihin. Tilanteesi on hyvin tyypillinen kotiäideille, eikä se tuosta tule muuttumaan, niin pitkään aikaan, kun olet lasten kanssa kotona.
Tyypillinen tilanne. Älä luovuta, asiat todennäköisesti muuttuu, tasaantuu ja helpottuu kun lapset kasvaa, sinä menet töihin ja oma elämäsi saa myös muita ulottuvuuksia kuin perheen. Miehet yleensä toimii...no miehisesti =) He kokevat,että heidän tärkein tehtävä on "tuoda ruoka pöytään" eli käydä töissä ja näin hoitaa velvollisuudet perheen eteen ja vaimon tehtävä on hoitaa koti ja lapset.
Ota aikaa itsellesi, aloita joku harrastus tai käy kyläilemässä. PIeni irtiotto arjesta silloin tällöin ja mies viettämään siksi aikaa hetken lasten kanssa. Muista pitää huolta ITSE itsestäsi.
Se vääntö vasta alkaa siitä kun palaat töihin. Sen jälkeen teet päivätyösi lisäksi kaikki lastenhoitoon ja kotiin liittyvät asiat. Riitaa, itkua ja pahaa mieltä. Mies ottaa onkeensa, jos on fiksu, mutta kyllä meillä ainakin avioeroa harkittiin. Vieläkään arki ei jakaudu tasan, mutta mies sentään hoitaa lapsia sen verran että pystyn vähän joustamaan töideni eteen ja joskus käymäänkin jossain itsekseni.