Raiskaus koulussa

Iisakki22

/ VAROITUS \

Tekstin ei ole tarkoitus ylistää raiskaajia. Tiedän vain että tämäkin on kiihottava aihe, joten toivon ettei tästä oteta vaikutteita! Tarina ei perustu tositapahtumiin.

Osa 1.
Olen Maarit ja olen 9 luokalla. Luokallani on 23 oppilasta. Opettajia on koulussa yhteensä 26 joista 9 opettavat minua. Pidän kaikista opettajistani.

Kuitenkin yhtenä päivänä kaikki muuttui. Oli normaali perjantai päivä ja viimeinen välitunti oli edessä. Kellojen soidessa säntäsin ulos luokasta sillä minulla oli sovittu äidinkielen opettajan kanssa keskustelu sille välitunnille.

Kävelin äidinkielen luokan eteen ja astuin sisään jossa opettajani jo odotti. Kävin varatulle paikalle istumaan ja opettajani istui vastapäätä. Luokan verhot olivat vedetty kiinni ja tunnella oli muutenkin hyvin latistava.

Kesken keskustelun opettajani alkoi ehdotella seksiä. Kieltäydyin monesti, mutta hänen ehdotuksistaan huolimatta en osannut perääntyä. Vähän ajan päästä hän sanoi että menee hakemaan kynää. Oikeasti hän meni taakseni, laittoi käden suuni eteen ja alkoi repiä kohti lattialle asetettua retkipatjaa.

Jatkuu!

13

10573

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhkelisahkelis

      Jatka jo iha helskutin hyvä

    • Iisakki22

      Osa 2.

      Koitin estellä opettajaani painamasta minua kiinni mattoon, mutta turhaan. Hän paineli rintojani ja hymyili ilkeästi. Turhauduin ja lopetin turhan yrittämisen. Opettajani alkoi riisua huppariani ja paitaani. Sitten hän avasi rintaliivini ja alkoi nuolla rintojani.

      Sitten hän alkoi lipua alapäätäni kohden. Minulla oli verkkahousut jalassa sillä oli ollut aamulla liikuntaa. Opettajani alkoi kosketella alapäätäni aluksi verkkahousujen lävitse siirtyen alushousujen tasolle. Hän riisui alushousuni ja alkoi työntää sormiaan sisääni.

      Jatkuu!

      • nuolla verkkahousut

        Koitin estellä opettajaani painamasta minua verkkahousut jalassa. Opettajani alkoi lipua kiinni mattoon verkkahousut jalassa. Hän paineli rintojani alushousujen tasolle, siirtyen luokan eteen alushousuni jalassaan. Sitten rintaliivini alkoi lipua alapäätäni kohden. Kesken keskustelun opettajani alkoi hakemaan kynää ja nuolla sormiaan. Opettajani alkoi repiä alapäätäni ja huppariani ja paitaani ja retkipatjaa sisääni. Turhauduin ja lopetin rintaliivini ja alushousuni suuni eteen, mutta turhaan.


    • Missä jatko??? Kirjota loput yhteen viestiin.

    • Iisakki22

      Aloin pakostikkin kostua vasten tahtoani kun opettaja kähmi rintojani ja hyväili pilluani.Hän alkoi riisua vaatteitaan ja samalla sitoi minut kiinni pulpetteihin.Hän tunki suurta munaansa suutani kohti mutta minä en ottanut sitä vastaan vaan pidin suuni tiukasti kiinni.Opettaja hymyili ja aloitti nussimisen.Mä yritin kiemurrella mutta en voinut. Jatkuu..

    • Iisakki22

      Jälkimmäinen on fake! Tarina jatkuu huomenna oikein!

      • hihhulihahhuliuhahkuli69

        Jatkajatkaaaa jo, laita loppu samaa viestii :)


    • jatka kiva tapahtuma

      Jatkaa

      • iisakin kives

        jatkoa ?


    • iisakki6

      Sit opettaja käänti mtu ympäri ja nai perseeseen,perse repes loppu

    • Kiimaseks tulin

      Ihan vitun hyvä oli, tuin jopa kiimaseks ;) Jatka kunnolla!

    • pyllynhenki

      tarina oli perseestä! tarinan lopuksi opettaja työnsi risun silmääni ja tulin sokeaksi.sitten hän otti sahan ja katkaisi molemmat peukaloni ja laittoi ne sormen pätkät peräsuoleensa ja voihki nautinnosta ja sai erektion ja kulli turposi niin paljon että se räjähti naamalleni.

    • lunttuope

      Sitten tulin minä naisope ja potkin mies opea munille ja karttakepin työnsi perseeseen sidoin ukon Ka laitoin lattialle selälleen kuun ja paskat heitin suuhin. Pyyhin perseeni hänen tukkaansa ja paitaansa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      408
      1757
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1141
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1083
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      88
      1081
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1014
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      143
      847
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      679
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe