Se jos

joku sai tänne postailemaan rakkauden ja ikävän, mielikuvituksen omia teitään. Mikä voi kuulostaa kaikkea muuta kuin järkevällle, se kuka järjen poisti oli silti ensimmäinen ja ainoa. Sen enempää tarkentamatta.
5147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Onnellinenmitäluulit

Äänestä

Onnea vaan teille rakastuneille. Keväthän on parhainta rakkauden aikaa... nuoret parit kulkee puistoissa käsi kädessä ja hymyilevät toisilleen...kyllä se herkäks vetää ja samalla haikeaksi, tajuaa miten paljosta on jäänyt paitsi. Mukavaa ett muita onnistaa paremmin kuin itseäni, yksin ihmisen on ankeaa elämäänsä elää, yhdessä surut ja murheet ovat kevyempää kantaa ja iloiset asiat on mukava jakaa sen toisen kanssa. Onnea kaikille rakastuneille, ihastuneille

Äänestä

Se ihminen jota kaipaan on ainutlaatunein ,ei siinä mitään epäselvää.
En ole tavannut toista.

Haluaisin vaan että ne ihmiset jotka tulevat hänen kansaan tekemisiin ,ymmärtäisivät kuinka ihmeellisestä tapauksesta on kysymys.

On hänellä taipunus olla "niskanpäällä" mutta hän osaa rakastaa jota pitää myöskin helliä,.antaa ruusuja ja tulppaaneja,Antaa halaukseja ja pitää hyvänä.

Ei se ole kenelekään vaikeaa.
Ainoa mikä saattaa "omistavalle "puolisolle olla haitaksi on se että hän pitää myöskin toisista ihmisistä ,ja haluaa auttaa muita.Oli sukupuolesta mikä vaan naisista ja miehistä.Miehillä vaan on se kummallinen ajatusmaailma et naisen pitää pitää huolta vaan miehestä.??Ei se ole näin. Humanitäärinen ihminen pitää huolta kaikista ihmisistä.Hänellä on inhottava tyyli esittää jotain roolia miesten keskuudessa ,esittää jotain ei i iskettävää mimmiä ,se on väärin ,hän pitää miehistä jotka häntä rakastaa ,ja siinä ei ole seksuaalisuudesta kysymys.

Olen mies ja tiedän mitä tapahtuu kun jalkojen välistä' vähän hieroo ,ja tätä en halua korostaa hänen suhteensa .En halua että niin tapahtuu vaan hän voi valita oman puolisonsa.ilma mitään suurta Ego tyyppiä joka vaan vetää roolia isolla kalulla.

Äänestä
  • sinä itse et ymmärtänyt, kuinka ihmeellinen hän on? ei kuitenkaan niin ainutlaatuinen, että olisit hänen kanssaan? kirjoitat tänne, et hänelle?

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    sinä itse et ymmärtänyt, kuinka ihmeellinen hän on? ei kuitenkaan niin ainutlaatuinen, että olisit hänen kanssaan? kirjoitat tänne, et hänelle?

    Hhhhmmmm. Jokainen ansaitsee ihmisen, joka rakastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusiaalto, kirjoitti:

joku sai tänne postailemaan rakkauden ja ikävän, mielikuvituksen omia teitään. Mikä voi kuulostaa kaikkea muuta kuin järkevällle, se kuka järjen poisti oli silti ensimmäinen ja ainoa. Sen enempää tarkentamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu