Yleisö WC liisingillä

Tässä ehdotus tekniselle puolelle (puutarhapalstan lisäksi)

Moni kylillä kävijä kaipaa yleistä WC:tä.
Näin tässä päivänä muutamana erään herran pissiä liruttelevan erään ruokaravintolan portaiden juureen?!?
Emme kai ole Petroskoissa, että puskien juurille on tarpeensa tehtävä.
Nyt tekninen lautakunta, pankaapa toimeksi.
On epähygieenistä pissailla ja kakkailla yrittäjän porraspieliin. Tässä on aihetta
voidaan järjestää yksi työpaikka.
Puhtaanapitäjän ja wc-paperin ojentajan paikan. Vessan viereen toimistokoppi, jossa luukulta ojennellaan pyyhettä ja otetaan vastaan wc-maksu.
Paikkana voisi olla torin reuna, samalla suunnalla kuin roska-laatikot.
On hyvin valoisa ja avoin paikka.
25342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

miksi ei Petroskoissa ole vessoja?

Äänestä

Ne ovat köyhiä ja me olemme rikkaita suomalaisia.
Suomalaisten varoilla niitä p-ska vesiä siellä nytkin puhdistetaan.
Se on sitä YYA-aikaa vielä.

Äänestä

Petroskoissa ei ole vessa. Siellä on toilet.
Uskaltaa mennä.Hieno paikka. Pari vuotta nimi oli Äänislinna.

Äänestä
  • maha kuralla wc.tä koko paikka.

    Äänestä

Auttaako se vessan tekeminen, jos ei osaa käydä pissalla ruokaravintolassa?

Äänestä

homehtuu kuitenki

Äänestä

enta pizzalla ruokaravintolassa

Äänestä

Alavilla mailla hallanvaara!

Äänestä

Vai vielä kunnan vessa. Höpö höpö.
Kukahan sen joka päivä kuuraisi kun kaikkinaiset örveltäjät siellä paskoisivat pitkin seiniä, oksentelisivat, kusisivat pitkin poikin lattioita.
Idea ideana ok, mutta jos se toteutetaan niin harmia koko rötisköstä. Kun on ihmisiä jotka eivät osaa sääntöjä noudattaa, eikä kaikilla välttämättä ole käytöstapoja.

Äänestä

mihinkähän ne nyt tarpeensa päästelevät ja kuka siivoaa? ei se paskomisen määrään vaikuta se vessojen lukumäärä jakaantuu vain eripaikkoihin

Äänestä

www.pasikuikka.fi

Äänestä

Voisko asian toteuttaa näin; Pariisissa oli sellaiset hyyssit joissa ihmisen paskalla käydessä soi musiikki ja kun lähti pois, niin suihku huuhteli koko hyyskän.

Toiletti oli raikas ja puhdas.
Kunnallistekniikka ois lähellä jos hyyskä tehtäs kuparikatoksen päätyyn.
Paikka ois sovelias ja käytännöllinen ?

Äänestä
  • Älä perkele, kohta on puoli valtuustoo tutustumismatkalla, tolloja kun ovat ja kansa maksaa

    Äänestä

  • Nuaapuris kirjoitti:

    Älä perkele, kohta on puoli valtuustoo tutustumismatkalla, tolloja kun ovat ja kansa maksaa

    Ei tartte matkustaa, niillä on edustus Hesassa ja varmasti tulee mallikappale kohtuudella, jos vain tekninen osaa jotain.

    Äänestä

  • arto.lohvansuu kirjoitti:

    Ei tartte matkustaa, niillä on edustus Hesassa ja varmasti tulee mallikappale kohtuudella, jos vain tekninen osaa jotain.

    Elekee nyt päiväs aikaan wc-tä. Se pitäs tehä jonniin kaupan sisätiloihin jossa sähkölukko ja kysyttäissä avataan pysyy puhtaana!

    Äänestä

Kyllä edistyksellinen ja "omintakeista osaamista" olevan kaupungin pitää hankkia yleisö WC. Ihan välttämätön, kun tuolta kyliltä tulee maalikylille.
Noloa on apteekissakin pyytää, että voinko mennä henkiklökunnan tiloihin toilettiin.

Nyt Te nuoret kaupungin virkamiehet. Kai ymmärrätte tämän. Tehkää ihmeessä heti kust.arvio ja ostakaa, pyytäkää valtuustolta ylitysoikeutta.

WC-torille lähelle vesipostia ja arto Lohvansuun esitys totetukseen.

Vessamusiikki ja huuhtelu.... näin sen pitää toimia.

Saatas vaikka nähtävyysvaltti-- ihan matkailuakin ajatellen.

Äänestä

Esitänkin, että WC- (pariisilainen) tänne rakennetaan.
Kun kaupunginhallitus tekee noita p--ska päätöksiään, käydään aina musiikin tahdissa vetämässä ne pöntöstä alas ja huuhdellaan perään.
Kannatetaan ajatusta.

Äänestä

on se nähtävyys jos vielä lasiseinät

Äänestä

ei ku himmenetyt

Äänestä

Tulihan niiktä koirien jätöksillekin teräspyttyjä, niin

hyyskä tarvitaan ihmisille

Äänestä

shervuutissa näkyi päivällä olevan riuku vappaana

Äänestä

tuo torni passois hyvin kuparilauhkan viereen ;)

Äänestä

Nyt on niin, jos puutarhapalsta laitetaan joillekin, niin
kyllä yleinen WC- tila on järjestettävä kaupunkilaisille kaikilla "mausteilla" tai
"höysteillä". Ei mitään hyyskää, eikä riukua, ihan "pariisilainen" pömpeli.

Äänestä

Painukaa SEOlle paskalle jos HÄTÄ iskee,hätä kun ei lue LAKIA...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täältä lukekaa esity kirjoitti:

Tässä ehdotus tekniselle puolelle (puutarhapalstan lisäksi)

Moni kylillä kävijä kaipaa yleistä WC:tä.
Näin tässä päivänä muutamana erään herran pissiä liruttelevan erään ruokaravintolan portaiden juureen?!?
Emme kai ole Petroskoissa, että puskien juurille on tarpeensa tehtävä.
Nyt tekninen lautakunta, pankaapa toimeksi.
On epähygieenistä pissailla ja kakkailla yrittäjän porraspieliin. Tässä on aihetta
voidaan järjestää yksi työpaikka.
Puhtaanapitäjän ja wc-paperin ojentajan paikan. Vessan viereen toimistokoppi, jossa luukulta ojennellaan pyyhettä ja otetaan vastaan wc-maksu.
Paikkana voisi olla torin reuna, samalla suunnalla kuin roska-laatikot.
On hyvin valoisa ja avoin paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu