Palstojen mieliharmit:PSEUDOSKEPTIKOT

FGHJKDGHF

Pseudoskeptikot taistelevat kaikin voimin luovaa ajattelua ja oikeaa tiedemiesmäistä maailmankuvaa vastaan. Todellinen tiede suhtautuu avoimesti asioihin mottona "ensin tutkitaan, sitten hutkitaan". Pseudoskeparit sen sijaan vakuuttavat vimmatusti virallisen jättiyritysten rahoittaman tutkimustiedon olevan faktaa ja kaikki muu tieto on joutavaa sontaa, jota saa ja pitää halveksua ja vääräuskoisia pitää nöyryyttää ja pilkata. Pseudoskeptikon tärkein tehtävä on uskoa kritiikittä pyhään tieteeseen (josta eivät kuitenkaan juuri mitään ymmärrä) ja ennen kaikkea sen tärkeimpään sakramenttiin: kaksoissokkokokeeseen.
...
"Kaksoissokkokoe" on ns. skeptikon suusta samanlainen automaattiargumentti kuin suvaitsevaiselle "rasismi". Jos haluat laajentaa luutunutta näkemystä jonkin asian suhteen, keskustelua on turha edes aloittaa, mikäli paikalla on (pseudo)skeptikoita, koska takuuvarmasti "asia on tutkittu kaksoissokkokokeella". Näin ollen tutkimuksen lopputulos on skeptikon mielestä absoluuttinen totuus ja vastaväitteet törkeää harhaoppia. Todellisuudessa tiede ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista.
...
Meta-analyysin avulla pyritään yhdistelemään aiempia samaa asiaa käsitelleitä tutkimustuloksia. Tavoitteena on saada aikaan synteesi, joka antaa tutkittavasta kysymyksestä vahvempaa näyttöä kuin yksittäiset tutkimukset.

Julkaisuharha puolestaan tarkoittaa sitä, että negatiiviset tutkimustulokset pimitetään ja vain suotuisat havainnot julkaistaan. Näin tutkittava tuote (esim. lääke) voi näyttää tehokkaammalta ja turvallisemmalta kuin se todellisuudessa on. Kun tavallinen ihminen lukee lehdestä uutisoitavasta uudesta meta-analyysistä, hän tuskin ymmärtää tiedustella, millä menetelmällä julkaisuharha on suljettu pois ja voiko tuloksiin siis luottaa. Sen sijaan itseään skeptikkona pitävän yksilön pitäisi ilman muuta osata ottaa ilmiö huomioon. On tilastotieteellisiä testejä, joilla voidaan tarkastella, sisältyykö meta-analyyseihin julkaisuharhaa.

Koko juttu löytyy tuolta:

http://medianvahtikoira.blogspot.com/2012/05/se-on-tutkittu-kaksoissokkokokeella-se.html

34

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnea vaan

      >Meta-analyysin avulla pyritään yhdistelemään aiempia samaa asiaa käsitelleitä tutkimustuloksia.

      Hieno juttu. Mutta ehdotapa vaihtoehtoisista hoidoista keskustellessa, että asia pitäisi ensin tutkia tai että tutkimuksia pitäisi lukea tai että yksittäisten tuttkimusten lisäksi olisi syytä arvioida näytöntaso.

      Eiköhän sieltä riennä enerkiakanaali, joka valittaa, että tutkiminen on turhaa, koska hänellä varpu taipuu tai itseparannusjumppa toimii, mutta salaliitto yrittää vaientaa. Tai kysy, saisiko homeopatian vaikuttavuutta tutkia vaikkapa laskemalla parantuneet, niin jo itketään, että ei voi laskea, koska mystisiä vibraatioita ei saa tutkia. Tai tioedustele, mitenkäs on niksauttelijoiden uhrien saikkupäivien määrä verrattuna muihin selkävaivoihin, niin heti on joku kansanparantaja loukkaantumassa.

      Mutta hienoa, jos sinulla on nyt selkeämpi päivä ja aiot korvata hölpötystarinat kunnollisilla meta-analyyseillä, julkaisuharhan mittaavilla tutkimuksilla ja muulla asiatiedolla. Älä kuitenkaan ihmettele, jos et saa positiivista palautetta "hoidetuilta", "parantuneilta" tai EräsKansanparantelijoilta.

    • Bannii pseudoille

      Näit pseudoskeposii tuntuu oleva ainaski tää palsta iha täynnä.
      Hyi hitto millasii valepukkeja.

      • keskiajan staili

        Erikoisesti pseudouskovaisilla näyttää elämäntehtävänä torbetoida palstaan liittyviä keskusteluita. Ehkä saavat siitä kirkkaamman kruunun "tuonpuoleisessa". Eivät tajua, että yhteisöhoitamista on esiintynyt ja tulee esiintymään aina.


    • Miten on? Jos saisit jalkaasi avomurtuman, soitaisitko paikalle homeopaatin, energiahoitajan, astrologin, maasäteilyekspertin vai kenties sittenkin ambulanssin? Haluaisitko, että silmitöntä kipuasi lievitettäisiin aromaterapialla, akupunktiolla tai energian kanavoinnilla vai ottaisitko sittenkin morfiinia laskimoon? Entä leikkaussalissa? Haluaisitko anestesialääkärin antavan sinulle ketamiinin sijasta homeopaattisen sokeripillerin?

      Tieteellisen hoidon ja uskomushoidon ratkaiseva ero on siinä, että tieteellinen hoito toimii, uskomushoito ei toimi. Eikä tämän tiedostamiseen tarvita lainkaan skeptisyyttä, joten voit unohtaa tuon turhanpäiväisen "pseudoskeptikko" -termillä pelleilyn.

      • EKP 11.02.2013 10:44:47 368602 (skepsis keskustelu)

        Olen laittanut oman polven takaisin paikoilleen, kun se vääntyi sivulle niin, että kantapää oli kainalossa ja itse makasin jalan päällä. Myös verentulo pysähtyi usean tunnin ajaksi iskettyäni vesurilla jalkaan ennen kuin pääsin lääkäriin tikattavaksi. Nämä toimenpiteet eivät tosin tapahtunut tietoisesti vaan sisäisen tietoisuuden ohjaamana, kuin myös viimekesäinen erään hyvän ystävän polven paikoilleen laittaminen hänen kaaduttuaan ja lisäksi ensiapuna energiahoito ambulanssia odotellessa. Oli selvinnyt lähes kivuitta kolme päivää leikkaukseen saakka, jolloin jalkaa oli operoitu ensimmäisen kerran ’sijoilleen’ laittamiseni jälkeen.

        http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/368405?Page=2

        Otto Mäkelä 15.02.2013 18:17:29 368711 [Moderaattori] "Miksi minulle tuli välittömästi mieleen tämä?"

        Onko mielestäsi skeptiksen puheenjohtajalla oikeaa asennetta?


      • EräsKansanparantaja kirjoitti:

        EKP 11.02.2013 10:44:47 368602 (skepsis keskustelu)

        Olen laittanut oman polven takaisin paikoilleen, kun se vääntyi sivulle niin, että kantapää oli kainalossa ja itse makasin jalan päällä. Myös verentulo pysähtyi usean tunnin ajaksi iskettyäni vesurilla jalkaan ennen kuin pääsin lääkäriin tikattavaksi. Nämä toimenpiteet eivät tosin tapahtunut tietoisesti vaan sisäisen tietoisuuden ohjaamana, kuin myös viimekesäinen erään hyvän ystävän polven paikoilleen laittaminen hänen kaaduttuaan ja lisäksi ensiapuna energiahoito ambulanssia odotellessa. Oli selvinnyt lähes kivuitta kolme päivää leikkaukseen saakka, jolloin jalkaa oli operoitu ensimmäisen kerran ’sijoilleen’ laittamiseni jälkeen.

        http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/368405?Page=2

        Otto Mäkelä 15.02.2013 18:17:29 368711 [Moderaattori] "Miksi minulle tuli välittömästi mieleen tämä?"

        Onko mielestäsi skeptiksen puheenjohtajalla oikeaa asennetta?

        >

        Onhan nämä uskomushoitajien höpinät niin koomisia, että humoristinen lähestymistapa osoittaa ihan hyvää asennetta. Mutta miten se, että sinulle nauretaan skepsiksen keskustelupalstalla liittyi esittämiini kysymyksiin tai mihinkään?


      • Oma kokemus=totuus
        Vanellus kirjoitti:

        >

        Onhan nämä uskomushoitajien höpinät niin koomisia, että humoristinen lähestymistapa osoittaa ihan hyvää asennetta. Mutta miten se, että sinulle nauretaan skepsiksen keskustelupalstalla liittyi esittämiini kysymyksiin tai mihinkään?

        Omaa kokemusta ei voita mikään skeptikkojen höpinä.


      • Oma kokemus=totuus kirjoitti:

        Omaa kokemusta ei voita mikään skeptikkojen höpinä.

        Entä nettipalstalla julistavan poppamiehen höpinä?


    • Entäs sitten?

      Mitäs Vanellius tekisi, jos voimakkaat kivut rupeavat vaivaamaan, joskin ilman avomurtumaa, ja on kulkenut näissä kertomissaan tieteellisissä hoidoissa jo vuosikausia, eikä mitään syytä kipuihin eikä apua rupea löytymään? Mitä tekee Vanelius siinä tilanteessa?

      Aiheesta sinulla näkyy olevan kovin varmat mielipiteet, mutta kun se teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa! Ei edes skepon teoria!

      > Tieteellisen hoidon ja uskomushoidon ratkaiseva ero on siinä, että tieteellinen hoito toimii, uskomushoito ei toimi. Eikä tämän tiedostamiseen tarvita lainkaan skeptisyyttä, joten voit unohtaa tuon turhanpäiväisen "pseudoskeptikko" -termillä pelleilyn.

      • Yrität nyt sanoa, että sairauden riuduttama, epätoivoinen ihminen saattaa viimeisenä oljenkortenaan tarttua uskomushoitoihin. Melkoisen väkeviä ovat argumenttisi uskomushoitojen puolesta.


        >

        Elää onnellista kivutonta elämää kipulääkkeiden ansiosta.


    • HAHHAHHAAA

      > Melkoisen väkeviä ovat argumenttisi uskomushoitojen puolesta....

      Mitä väkeviä argumentteja tuossa on? Hyvin monille jokapäiväistä helvettiä!

      Keskimäärin yksi ihminen päivässä ottaa, tekee sen viimeisen kipulääkityksensä Suomessa, kun ne skepon suuret lupaukset evät pidä paikkaansa, eivät enää käytännössä toimi, eikä niistä ole mitään apua.

      Skepolla ei OIKEITA kipuja ole edes ollut, kun parit buranat hoitaa homman!
      Hauskaa se on silloin leikkiä viisasta, ja antaa ohjeita kipujen riuduttamille, epätoivoisille ihmisille!

      • öhgvljvljg

        Kroonisia kipuja toistakymmentä vuotta ja lääkkeet paljon buranaa kovempia. Neurokirralla Kuopiossa kivut lähtivät kahden leikkauksen myötä. Mistään manipulaatioista ei ollut loppuaikana hyötyä.

        Olin silloin skeptikko ja olen sitä vieläkin. Luotan lääketieteeseen, en poppakonsteihin.


      • >

        Niin juuri. Ei mitään. Etkö ymmärrä sarkasmia?


      • hae apua -muualta

        Olet nyt postannut itsemurhafantasiaasi vaihtoehtoiset hoidot -palstalle usean vuoden ajan. Tarvitset epäilemättä apua, mutta tämä palsta on tarkoitettu vaihtoehtoisista hoidoista keskusteluun.


    • Entä sitten?

      Entä sitten, jos sinullekin olisi vuodesta toiseen vain toisteltu, kuten niin monille muillekin lääketieteeseen luottaneille kipupotilaille, että ei tiedetä mistä kipu johtuu? Paljon on kipuja joita ei saada selville! Eikä olisi osoitettu sitä leikkaussalin oveakaan. Vain niitä pillereitä, ja pillereitä joita muillekin kirjoitetaan. Mitä skeptikko silloin tekisi? Kuinka onnellistä elämää skepo silloin viettäisi? Vai rupeaisiko jossain vaiheessa vilkuilemaan jo niitä "oljenkorsiakin"?

      • kjlhljhvl

        Tunnen ihmisiä, joilla on vaikea krooninen sairaus. Joku on etsinyt apua vaihttoehtohoidoistakin, mutta tuloksetta. Ei kaikkea pysty parantamaan lääketiedekään ja vaihtoehdot vaikeista sairauksista ei tietääkseni yhtään. Mihinkään energiahoitoihin minä en lähtisi, vaikka olisin kroonisesti sairas. Onhan se tullut yli kymmenen vuoden aikana koetuksi. Sitten vaan pelattaisiin niillä korteilla, joita käteen on tullut. Epätoivoiset vaihtoehtoilijoilla juoksemiset tuskin elämäntilannetta parantaisivat.


      • tosi fiksua

        Eli onko tilanne se, että sinulla on joku kipuoireyhtymä, (jota et halua kertoa), johon et ole saanut terveydenhuollosta apua, olet katkeroitunut ja päättänyt siksi postailla itsemurhafantasioita ja terveydenhuollon parjaamista ja tehdä sen vielä palstalla, jonka aihepiiriin kumpikaan ei kuulu?


      • ei niin simppeliä
        kjlhljhvl kirjoitti:

        Tunnen ihmisiä, joilla on vaikea krooninen sairaus. Joku on etsinyt apua vaihttoehtohoidoistakin, mutta tuloksetta. Ei kaikkea pysty parantamaan lääketiedekään ja vaihtoehdot vaikeista sairauksista ei tietääkseni yhtään. Mihinkään energiahoitoihin minä en lähtisi, vaikka olisin kroonisesti sairas. Onhan se tullut yli kymmenen vuoden aikana koetuksi. Sitten vaan pelattaisiin niillä korteilla, joita käteen on tullut. Epätoivoiset vaihtoehtoilijoilla juoksemiset tuskin elämäntilannetta parantaisivat.

        Kunpa jokainen voisikin täysin itsenäisesti päättää ja yhtä itsenäisesti myöskin kantaa vastuun päätöksestään. Tavallisempi tapa kuitenkin on, että yllytyksen, ympäripuhumisen sun muun seurauksena päättäjä päättääkin pyörtää jo tekemänsä valinnan. On makuasia, pidetäänkö häntä edelleen päättäjänä vaiko ylitsepuhumisen päätöksenä.

        Kaikki ei sovi kaikille. Ensimmäinen ja olennaisin kysymys kuuluukin: tahdotko parantua. Ilman tahtoa jatko on hyödytöntä, olkoonpa miten ihmeellistä hyvänsä.

        Sille, parantaako sairaus enemmän kuin terveys, on oman alansa filosofiat ja teologiat, joita myöskään ei sovi unohtaa.


    • Fantasioita?

      Se on niin helppoa kiistää ja kieltää mikä ei oikein tunnu sopivalta siihen omaan mantraan! Mutta tuntuu kovin typerältä ruveta kiistämään mikä skeponkin pitäisi tietää itsestään selvänä, kun kirjoittelee niitä mainosriimejään palstalle!
      Luulisi "mainosmiehellä" olevan hiukan laajempi perspektiivi, kuin tuijotella vain oman navan leveydeltä!

      > Ei kaikkea pysty parantamaan lääketiedekään ja vaihtoehdot vaikeista sairauksista ei tietääkseni yhtään.....

      Jos lääketiede ei pysty parantamaan, sehän harvemmin parantaakaan, kyllä POTILAAT menevät LÄÄKÄRIN vastaanotolle, jolla pitäisi olla avaimet siihen parantamiseen, mutta valitettavan usein tulokset jäävät kuiten toisenlaisiksi, mitä skepo niin mielellään toistelee. Moni kuitenkin vielä niitä "oljenkorsia" etsiessään onnistuu löytämään sen oikean korren, ja saa toivomansa tuloksen!

      Kun nuo kertomasi "itsemurhafantasiat" ovat sinulle noin uusia, niin otappa oikein kopio tuon linkin sanomasta, ja pistä vaikka seinälle, jospa aihe tulisi sitten hiukan tutummaksi, eikä tarvise enää fantasioida!

      http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article240741.ece

    • ----

      >Kun nuo kertomasi "itsemurhafantasiat" ovat sinulle noin uusia

      Eivät ne ole uusia. Olet postaillut niitä useamman vuoden ajan palstoille, joille ne eivät kuulu ollenkaan.

      Jos ei tietäisi sinun pakkomiellettäsi, niin ihmettelisi, miksi päätit postata tuskasi jälleen kerran - nyt vielä avaukseen, jossa kirjoittaja vaatii kovatasoisia meta-analyysejä, julkaisuharhan arviointia, laskemista ja vastaavaa kovaa evidenssiä.

    • Evidenssiä

      Tuossa on juuri sitä kovaa evidenssiä, joka skepoa ei kuitenkaan, jostain syystä, näytä kiinnostavan pätkän vertaa. Ei vaikka aiheesta on postailtu jo usean vuoden ajalta. Kuten näkyy tehneen havaintojakin!

      Palstalle ne kuuluvat ainakin yhtä hyvin kuin skepon ainaisten, vain tutkimusten ja pillerien mainontakin. Tässä kun on suoraan nähtävissä konkretiaakin, skepon virtuaalisuuden vastapainoksi! Mutta konkrettiset tuloksethan eivät skepoa kiinnosta, jos poikkeavat halutusta, kun on niitä muita tärkeämpiäkin intressejä?

      Tämä aihe sopii ERITTÄIN hyvin tähän yhteyteen, kun mm. julkaisuharhaa arvioidaan. Jopa liiankin hyvin skepon esityksestä päätellen!

      • ----

        "Tuossa on juuri sitä kovaa evidenssiä"

        Sori nyt vaan, mutta yhden ihmisen pakkomielteenomainen itsemurhafantasiointi ja sen toitottaminen eri palstoilla ei ihan täytä kovan evidenssin kriteerejä. Kannattaisikohan sinun esimerkiksi perehtyä ketjun aloittajan vaatimukseen kunnollisista meta-analyyseistä, julkaisuharhan laskemisesta ja tilastotieteellisestä testaamisesta?


    • Skepon mantra

      KIVUN HOITO
      Harri Junttila, 5.3.2009, 10:00
      Kipu voi ajaa itsetuhoon

      Arviolta 300 voimakkaasta invalidisoivasta kivusta kärsivää suomalaista tekee vuosittain itsemurhan.

      Itsemurhan taustalla voi olla esimerkiksi se, että kipupotilaat eivät saa tarpeeksi tietoa kivusta, jolloin elämänhallinta tuntuu karkaavan lopullisesti käsistä.

      Kipupotilaiden järjestön Suomen Kipu ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan usein hoitotilanteessa keskitytään diagnoosin mukaiseen sairaudenhoitoon ja taudin sivuoireina ilmenevä kipu jää taka-alalle. Sama toispuoleisuus voi olla monien potilasjärjestöjen ongelma, lähes puolet vastanneista ei ole saanut kiputietoa oman perussairauden potilasjärjestöstä. Kuitenkin kipu on usein se invalidisoivin ja elämänlaatua heikentävin oire. Krooninen kipu heikentää koettua elämänlaatua enemmän kuin syöpä.
      Varhainen tieto auttaa

      Kyselystä selviää, että erityisesti etukäteistiedottamista pitäisi kehittää. Siten saataisiin vähennettyä monia kipuun liittyviä lieveilmiöitä, kuten sosiaalista syrjäytymistä ja masennusta, josta kärsii kaksi kolmesta kipupotilaasta.

      - Neuvonnan ja tiedottamisen avulla kipukroonikoiden ja heidän läheisten suhtautuminen kipuun tulisi hyväksyvämmäksi. Kroonistunut kipu kun on usein oire, joka jää olemaan, vaikka varsinaisen kivun aiheuttanut sairaus saataisiin parannettuakin. Ympäristön hyväksyntä ja oman itsensä hyväksyvä asenne parantaa ennen kaikkea elämänlaatua ja estää sosiaalista syrjäytymistä, lukee tiedotteessa.

      Suomen Kipu on aloittanut KroKKo-projektin (Kroonisen Kivun Koulutus ja Opas), jonka tarkoituksena on tuottaa kivun ensitieto-opas. Oppaan avulla kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus saada tietoa kivun kanssa elämisestä. Sisältöä tuottavat muun muassa kipupotilaat.

      Kroonisesta kivusta kärsii noin 300 000 suomalaista, ja kroonisten kipusairauksien aiheuttamat kulut (sairauslomat ja erikoissairaanhoito) ovat noin 3 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

      _ _ _

      Tuossa ei ole vielä skepon vaatimaa evidenssiä! Eikö se sovi mantraan?
      Yhden skepon pakkomielteenomaiset höpötyksetkö ovat sitä suurinta evidenssiä terveydenhoidossa?

      Teeppä tuosta aiheesta kunnollinen meta-analyysi ja testaa vaikkapa tilastotieteellisesti! Julkaisuharhaa tuskin tarvitsee tutkia?

      • ----

        Se, että joku yhdistys ilmoittaa omana arvioinaan, että 300 suomalaista vuosittain tappaa itsensä kroonisen kivun takia, ei vielä ihan täytä kovan evidenssin kriteerejä. Yhdistys on vaatinut itselleen lisää rahaa sillä verukkeella, että jos rahaa annettaisiin, se voisi soittaa avunhuutajille takaisin ja pelkästään sillä estää itsemurhia.

        Mikäli lupaukset pitäisivät kutinsa, niin se tarkoittaisi, että ihmiset eivät tappaisi itseään, jos joku puhusi heidän kanssaan puhelimessa. Eli taustalla olisikin piemminkin sosiaalinen syrjäytyminen ja masennus.

        Kiinnostavaa sinänsä mutta ei kuitenkaan vaihtoehtoiset hoidot -palstan alaan kuuluvaa, joten mitäpä jos käsittelisit ongelmaasi muualla jotenkin rakentavalla tavalla etkä kiusaisi niitä, jotka haluavat keskustella vaihtoehtoisista hoidoista.


    • Yhdistyksen vika!

      > Yhdistys on vaatinut itselleen lisää rahaa sillä verukkeella, että jos rahaa annettaisiin, se voisi soittaa avunhuutajille takaisin ja pelkästään sillä estää itsemurhia....

      Tällainenko on käytäntö skepon yhdistyksessä, kun periaatteet ovat noin hyvin tiedossa?

      Tyypillistä skepoilua näyttää olevan tuo muu esityksesi.
      Miksi et järjestä sellaisia tutkimuksia ja pillereitä, joita kuitenkin jatkuvasti mainostat näillä vaihtoehtoisten hoitojenkin sivuilla, että niillä saataisiin todellisia kipuja lieventäviä vaikutuksia, ettei ihmisten tarvisisi itse lopetaa kipujaan? Tai hoitaa ihmiset kuntoon, jolloin myös kiviutkin häviäisivät?

      Perimmäinen näkemyshän kivuista on, että se on kehon HÄLYTYSMERKKI, että jotain on vialla, ja tarvitaan huomota, huoltoa ja korjausta, ettei tilanne pahene. Mutta skepohan on edistynyt tutkimuksissaan niin pitkälle, että ne kipupillerit hoitaa kipupotilaan kivut, tai jos ei hoida, niin vika onkin sitten siellä "korvien välissä", ja vaihdetaan vain pillerit!

      Ps Skepohan on jatkuvasti kiusannut palstalaisia, tänne kuulumattomilla esityksillään!

      • itsemurhista

        Itsemurhahöpinäsi eivät ole kovin kiinnostavia. Lisäksi esittämäsi väitteet 300 kipupotilaan vuosittaisesta itsemurhamäärästä eivät näytä perustuvan mihinkään muuhun kuin yhden yhdistyksen lobbausmateriaaliin.

        Itsemurhia tehtiin vielä 90-luvulla pahimmillaan yli 1500 vuodessa. Luku on laskenut koko ajan ja tällä hetkellä ollaan jossain yhdeksässä sadassa. Tyypillisesti on kyse miehistä, joilla elämänhallinta on pielessä. Työssä ei pärjätä tai sinne ei ole asiaa ja alkoholi ja muut päihteet ovat osa arkea. Myös mielenterveysongelmat ja masennus kuuluvat kuvioon.

        Itsemurha-alttius on kuitenkin huomattavasti vähentynyt. Vähennyksen syy on ollut, että viime vuosikymmeninä mielenterveyshoito on edistynyt ja psykoottisia saadaan paremmin hoitoon ajoissa.

        Mielenterveystyö on kohdannut kuitenkin vastustusta nimenomaan vaihtoehtoilijoiksi itseään nimittävien taholta. Psyykkisesti häiriintyneitä ei saisi hoitaa, hoidon pitäisi olla lisäravinteita, yrttejä, parantajagurujen hyväksikäytöltä haiskahtavaa kulttitoimintaa tai vastaavaa. Bisnesmahdollisuuksien menettämisen lisäksi myös oma viranomaisparanoia panee vastustamaan menetelmiä, joilla itsemurhia on tehokkaasti ehkäisty.

        Äänekkäimpien huutajien ongelma on, että heiltä puuttuu sairaudentuntu. On vaikea myöntää itselleen että ei pärjää. Pettymykset yritetään kanavoida muiden ihmisten tai viranomaissalaliiton aiheuttamaksi vainoksi. Myöskään mieluisia diagnooseja ei saada. Voi olla vaikeaa myöntää, että rahkeet eivät riitä elämässä pärjäämiseen ja sitä oireillaan kipuna, turvautumisena viinaan ja erilaisina "oireyhtyminä".

        Kauhea määrä energiaa kulutetaan meuhkaamiseen. Mitään ei kuitenkaan olla valmiita tekemään oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.


    • Energiaa kuluu

      > Yhdistys on vaatinut itselleen lisää rahaa sillä verukkeella, että jos rahaa annettaisiin, se voisi soittaa avunhuutajille takaisin ja pelkästään sillä estää itsemurhia....

      Onpa skepolla otsaa esittää ko. yhdistystä vain rahaa kerääväksi humpuukiyhdistykseksi? Joka kerää rahaa, että voisi soitella kivuista kärsiville. Niille jotka eivät ole skepon hoidoista saaneet apua kipuihinsa. Perustuuko tuo esitys oikein siihen tutkittuun tietoon? Mitähän ko. yhdistyksessä ollaan mieltä näistä skepon analyysestä?

      Ei kiinnosta edes yhdistyksen kertomat tapauksetkaan. Kaikki muu on sitä humpuukia vain mikä ei kuulu skepon pirtaan, kun skepo pääsee tietojaan julistamaan!

      Tuosta muusta esitelmöinnin aiheesta tässä yhteydessä ei ollut mitään mainintaa, mutta skepohan kertoo niin mielellään aina asian vierestä!
      Paljon muunkinlaista tietoa aiheesta löytyy, kun vain viitsii katsella ja kuunnella!

      Kauhea määrä energiaa kuluu, kun yrittää sovittaa näitä skepon esittämiä "totuuksia" siihen konkretiaan, mitä on noiden esitysten ulkopuolella!

      • ----

        Katsotaanpa, haluaako yhdistys tosiaankin pyytää rahaa soitellakseen kivuista kärsiville:

        "Hakemuksista huolimatta emme ole saaneet toimintaan rahoitusta ja tukipuhelimeen soittaminen maksaa matkapuhelinmaksun. Monesti soittajat pyytävät soittamaan heille takaisin, mutta valitettavasti yhdistyksellä ei ole varaa takaisinsoittoon."

        Näköjään näin on.

        Kerrotko vielä, mihin perustuu sinun ja kipuyhdistyksen uskomus, että 300 suomalaista tappaa vuosittain itsensä kroonisen kivun takia? Jos asiallista vastausta ei tälläkään kertaa tule, niin mene itseesi ja mieti.


    • Erittäin asiallista!

      Jos pidät yhdistystä, ja sen kertomia lukuja humpuukina, niin kait tiedät, että parhaimmat tiedot saat ottamalla suoraa yhteyden Suomen Kipuun! Palstalaisilta niitä on turhaa kysellä! Samalla voit antaa palautetta, jota sivuillakin esittelet!
      Voit esittää syvän paheksumisesi yhdistyksen toiminnasta, väärän tiedon levittämisestä, ja vieläpä yrityksistä kerätä rahaa, kuten täälläkin esitelmöit!

      Sitten tutkimaan. Sehän on kovin tuttua!

      • tarinasieikiinnosta

        Olet esittänyt näiden palstan aiheeseen mitenkään liittymättömien itsemurhasuunnitelmavihjailujesi yhteydessä väitettä, että 300 suomalaista tappaisi joka vuosi itsensä, koska terveydenhuolto ei pysty lievittämään heidän kipujaan. Kun sinulta kysyy perusteluja niin eikös vastuu vieritetäkin taas ihan muualle. Sinussa se ei ole koskaan.

        Uskon kyllä, että elämäntarinasi on inhimillinen tragedia ja olet varmasti kokenut saaneesi osaksesi vääryyttä yhteiskunnan taholta, eikä sinua ole huomioitu ja kuunneltu siten kuin olisit tahtonut etkä ole saanut mitä sinulle mielestäsi olisi kuulunut eikä muu maailma ole tarpeeksi palvellut sinun tarpeitasi.

        Mutta mitäpä jos lakkaisit häiritsemästä niitä ihmisiä, jotka haluavat keskustella vaihtoehtoisista hoitomuodoista.Kävisikö sellainen?


    • Väärä osoite

      Eikös näiden palstojen aihe ole aivan jotain muuta kuin kirjoittajat ja heidän analysointi? Pitäisi kirjoitella ja kommentoida terveyteen, sairauteen ja niihin liityyviin asioihin. Mutta kuten jatkuvasti joudutaan toteamaan, niin joillekin se on täysin mahdoton ajatus! Varsinainen aihe ei kiinnosta lainkaan, vain aiheesta kirjoittava on huomion ja anlyysin kohteena.

      Aiheesta on tehty huomioita ja huomautuksia paljon myös aikaisemminkin, mutta huomautukset eivät näköjään tule ymmärretuiksi, eivätkä mene perille. Mutta onhan tuo oppi jo skepon aapisessakin opetettu. Jos ei muuta osaa, niin osaa kuitenkin otta kirjoittajan kohteeksi. Kovin on tietellistä?

      > Kun sinulta kysyy perusteluja niin eikös vastuu vieritetäkin taas ihan muualle. Sinussa se ei ole koskaan.

      Ai, että Suomen Kipu yhdistyksen julkaisujen perustelut pitäisi palstalaisten kertoa sinulle!!!???

      Menehän nyt heti aamulla sinne arvauskeskuksen tyttöjen puheille, ja kysypä heiltä ratkaisua tuohon pulmaan! Jos eivät osaa kertoa, ohjaavat lääkärin puheille. Samalla voit tiedustella haluavatko he, että palstalaiset kertovat myös heidänkin tutkimustensa tulokset!

      Toivottavasti määrätään kuitenkin oikeat pillerit tuohon vaivaan!
      Ehkä myös VP:tä netin käytössä?

      • mistä tytöttely

        >Pitäisi kirjoitella ja kommentoida terveyteen, sairauteen ja niihin liityyviin asioihin.

        Tällä palstalla ihan vaihtoehtoisista hoidoista olisi tarkoitus keskustella.

        >Ai, että Suomen Kipu yhdistyksen julkaisujen perustelut pitäisi palstalaisten kertoa sinulle!!!???

        Ei. Mutta jos sinulla olisi jotain asiatietoa itsemurhafantasioittesi tueksi, niin varmaan postaisit sen. Nyt kävi ilmi, että olet mielessäsi yhden netistä löytämäsi väittämän perusteella kuvitellut satojen suomalaisten tappavan itsensä joka vuosi koska heidän kipujaan ei ole saatu lievitettyä.

        >Menehän nyt heti aamulla sinne arvauskeskuksen tyttöjen puheille

        Sinua ilmeisesti jotenkin häiritsee, että terveydenhuoltoalalla on töissä naisia.


    • Hölömököööö?

      Jos hölömöys vaivaa, niin älä viitsi jatkuvasti sitä täällä esitellä! Mene nyt sinne tyttöjen puheille, ja kerro noista pakonomaisista kuvitelmistasi ja ongelmistasi, joita joudut toistuvasti tänne palstoille syytämään! Eivätköhän tytöt ohjaa sinua oikeaan osoitteeseen, ja oikeat pilleritkin löytyy!

    • harmittaako?

      Uudet rokotekokeet tehdään vain skepoilla, koska skepot ovat rokoteuskovaisia ja heihin eivät rokotteiden haittavaikutukset pure tai vaikuta.
      Skepoilla on 100% suoja kaikkia rokotteiden haittavaikutuksia vastaan, muut sensijaan sairastuvat rokotteisiin noin100%:sti ja moni vieläpä kuolee rokotteen aiheuttamaan sairauteen ennemmin tai myöhemmin.

      Herää suuri kysymys: Suojaako rokoteuskovaisuus skepoja rokotteiden haittavaikutuksilta????????????????
      Ehkäpä kyseessä on rokoteuskovaisuudesta johtuva lumevaikutus!?
      Mene ja tiedä!?

      Tietenkin tehdään kaksoissokkokokeet.
      Mitään näistä kokeista ei tehdä lapsukaisilla kuten ennen, vaan raavailla skeposilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      379
      8371
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2740
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1032
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      978
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      883
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      866
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      853
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      796
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      762
    Aihe