Kuvia

101615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On esiintynyt eräässä Handen legendaarisessa tarinassa jokus vuosi sitten:

Vanha Paimen, kirjoittanut Hande:

Aurinko poltti valkohehkuisena Sisilian taivaalta, niin kuin se elokuussa vain voi. Joukko mustiin pukeutuneita maalaisia oli kokoontunut vaiteliaaksi ryhmäksi tien viereen. Seurueen johtohahmo oli olkihattuinen vanha mies, jonka juonteikkaissa kasvoissa näkyi eletty elämä. Vanhan miehen köpöttelevin askelin hän siirtyi pirstoutuneen kaiteen ääreen.

Hieman alempana rotkossa savusi punainen, romuttunut Alfa Romeo. Ristinmerkin tehden vanha mies mutisi puoliääneen. ”Tutte le camere sono arredate con mobili antichi e c`e`anche un buonissimo.” Joukon puoleen kääntyen hän totesi ”Queste scarpe mi piacciono!” Nuori, haituvaviiksinen mies astui joukon eteen. ”Si, olen soittanut Palermoon, Don on tulossa toki”.

Naiset hypistelivät rukoushelmiään, ja parturin aasi kusi ajatuksissaan 4 litraa pölyiselle tielle.

Ennen pitkää serpentiinitietä lähestyi autosaattue. Musta Mercedes turvamiehineen johti kulkuetta, perässään Donin limousine – niinikään musta Lancia Thesis. Viimeisenä ajoi sihteeri, jonka Alfa Berlina Corsa Tutto Grande 1.1 Diesel http://www.omniauto.it/foto.php?id=3673 piti ansiokkaasti perää.

Saattueen pysähtyessä tien viereen, mustia aurinkolaseja käyttävät henkivartijat kehivät alueen. Rynnäkkökivääreitään tanakasti pitelevät varmuusmiehet tekivät vaikutuksen.

Vanha harmaaviiksinen Mafia-johtaja nousi hitaasti limousinen takapenkiltä. Kyläneuvoston olkihattuinen puhemies lähestyi arasti miestä, joka tervehti tuttavallisesti:
-   ”Buongiorno La Tazzina”
- ”Buongiorno La Porchetta”.
Miehet suutelivat toisiaan kevyesti, mutta perin kunnioittavasti. Olihan Don itsekin ollut lammaspaimenena samaisilla vuorilla.

Murtunutta kaidetta osoittaen kyläpäällikkö huojutti ymmärtävästi päätään. ”Molto Bene, Troppo Fortissimo”

Vanhan Donin juonteikkailla kasvoilla asui suru. Onko poikani tuolla?, hän osoitti vapisevalla sormellaan Alfan jäännöksiä. Vaieten nyökkäsi vanha paimen päätään.

Toinen toistaan tukien, askelsivat kaksi hopeapäistä vanhusta alas vuoren rinnettä. Kyynelten valuessa silmistään, avasi vanha mafioso murskautuneen Alfa- Romeon oven. Hämmästyneen näköisen nuorukaisen pää heilahti hervottomana mafioson syliin. Nuorukainen oli lähes vahingoittumattoman oloinen, mutta hengetön kuin Toyota Corolla.

Don nousi huojahdellen pystyyn ja kysyi, ”Kuinka sinä, vanha ystävä tämän koet?”
Hartiat vavahdellen, polvistui kyläpäällikkö Donin eteen ja suuteli tämän hevosmarkkinoilta ostettua sinettisormusta: ”En tiiä, mutta Palermossa on autonäyttely.”

Mafiapomon lyyhistynyt ryhti oikesi samassa, - Onko siellä Alfoja?
” No vittu, uusimmat mallit! Taisi tulla uusi GTAm justiinsa”.
” Uusia malleja?” kirkastui vanhuksen ilme.
” Ainakin Alfa GT Viagra, sopis kai sullekin”, hymyili paimen.
” Ja kroppa jää tänne?”, nyökytteli Mafian päällysmies, ”pojat hoitaa”.

Käsiään yhteen läiskäytellen konkosivat nämä kaksi vanhusta ripeästi ylös vuorenrinnettä.
Komeille, Sardinialaisperäisille henkivartijoille murahti harmaaviiksinen mies, ” Viekää kroppa Padrelle.”

” Si, la camera da`sul retro, e`molto silenziosa”. Joukon vanhin teki suuta sulkevan, kansainvälisen merkin.

Iloisesti vilkutti karvainen käsi Lancian ikkunasta. Kyläläisten apaattinen joukko lähti laahustamaan asuinsijojansa kohden, pukumiehet korjasivat ruumiin veks. Tiehensä sännänneen limousinen rekisteriä jäi tavaamaan vain kylän kuppari, jonka sarvista oli jo paras imu kadonnut: ”COSA-NOS-3”. Ikääntyneen miehen muistettiin heittäneen olkihatun auton ikkunasta makaronipeltoon. Kyläpäällikköä ei sittemmin tavattu.

Myöhemmin, Mafiaan erikoistuneet Toscanan yliopiston tutkijat totesivat paimenen saattaneen Donin aivojen tilan ns. hyperaktiiviseen turbulenssiin, josta toivottuaan Mafiajohtaja surmautti lapsuudenystävänsä.

Äänestä
  • sopisi hyvin EVO spoileri.

    Äänestä

  • sopisi hyvin EVO spoileri ja Ferrariin madallussatsi.

    Äänestä

  • Tulee humalapäissään kirjoiteltua.
    Jokin mielikuva tästäkin jutusta on olemassa, silti väittäisin että sitä on hieman kopeloitu.
    Eduksi se toki tarinalle on...

    Äänestä

  • Tehdä kömpelöstä tarinastani viehättävän.
    Omilla jekuillasi. Nostan resuista olkihattuani.

    Äänestä

aaaaaaaaaa

Äänestä
  • 1960-1970
    1970-1980
    1980-1990
    1990-2000
    L ALFA ROMEO MALLIT KUTEN ESIM 156.164

    Äänestä

wwwwwwwwww

Äänestä

öööö

Äänestä

kaikki sellaiset 1960-1970.1970-1980.1980-1990.1990-2000 lukujen ALFA ROMEOT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AR156 kirjoitti:

On nätti on...

http://img44.exs.cx/img44/1431/f430.jpg
http://img64.exs.cx/img64/7476/f430back.jpg

Paljon nätimpi kuin tämä..

http://www.omniauto.it/foto.php?id=3673

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu