yllättävän pitkäkestoista

Yllättävän kauan kesti persujen yhtenäisyys Kouvolassa. Nyt on sitten hajoaminen edessä. Mutta ketä lähtee Korpivaaran ja Sunisen kelkkaan??
481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskin hajoavat, mikäli eivät lähde rakennusneuvosten ja muiden rahamiesten kanssa marjaan.

Äänestä

Toki Perussuomalaisten osalta hiukan tulee eriäviä mielipiteitä keskenään ja sen on uutta suomalaisessa politiikassa. Ollaan totuttu siihen ettei kenelläkään politiikassa ole omia mielipiteitä vaan ainoastaan puolueen sana on laki ja oikein.

Paikalispolitiikassa olen jotenkin ollut huomaavinani että muillakin puolueilla olisi samansuuntaisia irtiottajia mutta vanhan kaavan mukaan ovat hiljaa, eivät vaan enää asetuta ehdokkaiksi kunnallisvaaleissa.

Otetaan nyt vaikka Kokoomus kuka sieltä on ollut äänessä paikallisista asioista, ei kukaan muu kun maitojuna Larikka. Entisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole siksi kommentoinut asioita että olisi joku uusi oma linjansa mutta oli liian läpinäkyvä ja nyt parasta hiukan vetäytyä.

Näilläkin palstoilla heti kun joku Perussuomalainen puuttuu joihikin asioihin ja vielä perustelee niin heti aletaan nimittelee vaikka miksi, ja sanotaan ettei tuollainen sovi. Väkisin tulee noista kommenteista mieleen että jossain kolahti omaan nilkkaan. No ei niitää varmasti nyt monelta kirjoittajalta tule mutta kuitenkin.

Näin kun edetään paikallisella ja valtakunnan tasolla niin lopputulos on että aina tulevaisuudessa ääniä ropsahtaa liisä Perussuomalaisille. Jokainen voi sitten itse miettiä että kuka ajan myötä hyötyy.

Äänestä

Jopa valtakunnan politiikassa puolueilla on omat sisäiset kahnauksensa. Keskustan Sipilää on kiitetty juuri sisäisestä yhtenäistämisestä. Yleensä puolueet eivät juuri tuo sisäisiä riitojaan julkisuuten ja lähde niitä perkaamaan.

Todellistä yhteneväisyyttä millään puolueella ei ole kunta- eikä valtakunnan tasolla. Kaikilla on omat ristiriitansa ja erilaisten linjojen siipiä.

Äänestä

Tässä sairaala hankkeessakin on paikallisesti pystynyt tekemään hyvin omat johtopäätökset. Kouvola-Sanomien nettisivuillakin siitä on useasti käyty keskustelua ja keskustelusta keskusteluun aina ne vain pari samaa nimimerkiä jatkavat halua sinne suolle upottamiseen ja samalla Perussuomalaisten haukkumiseen. Siitä plussat heille etteivät muuta nimimerkkiä niin osaa laittaa mielipiteet oikeaan järjestykseen.

Tosin ei heiltäkään mitään muuta perustelua löydy mielipiteilleen kun että Perussuomalaiset ei nyt mitään tiedä. Muistui tuosta uuden sairaalan osalta aikoinaan Kouvolan-Sanomissa tehty haastattelukierros ihmisten mielipiteistä. Oli sitten haastateltava Jaalasta tai Anjanlankoskelta niin piti järkevämpänä vaihtoehtona Sairaalanmäkeä.. Yksi ainoa oli sitä mieltä että suo on paras. asui itse siitä noin parinsadan metrin päässä.

No katsotaan mitä aika tuo tullessaan mutta niin valtakunnan kuten paikallisella tasolla asioiden hoito ja niiden kommentointi tuo koko ajan ääniä Perussuomalaisten laariin ja kiihtyvällä vauhdilla. Ja ei ole vaikea arvata että aika pian löytyy peesaajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persupelle kirjoitti:

Yllättävän kauan kesti persujen yhtenäisyys Kouvolassa. Nyt on sitten hajoaminen edessä. Mutta ketä lähtee Korpivaaran ja Sunisen kelkkaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu