Mitä liikuntaa?

Mitä liikuntaa ootte harrastanu raskauden aikana? Itse käyn kävelyillä, mutta olisi kiva tehdä muutakin :)
5106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen raskaana (26 2) ja ohjaan ryhmäliikuntatunteja 5-11 tuntiin viikossa edelleen. Tunnit sisältävät vähän kaikkea: spinningiä, keskivartalotunteja, BodyCombatia ja BodyPumpia, lisäksi on harvakseltaan venyttelytunteja (ehkä n. kerran kahteen kuukauteen, kun niitä tuurailen). Tuntien ohjauksia en ole vähentänyt ja teen saman minkä meidän asiakkaamme - hypyt olen tosin jo alkuraskaudesta jättänyt pois. Edelleen tossu nousee lattiassa, tangossa on lähes samat painot kuin ennen raskautta - yläkropan lihaksiin olen lisännyt tankoon kiekkoja.

Raskaus ei ole sairaus, silloin voit tehdä oikeastaan kaikkea mikä tuntuu hyvältä. En kuitenkaan lähtisi suosittelemaan ratsasusta tai kamppailulajeja enkä muitakaan kontaktilajeja. Toki jokaisen raskaus on erilainen, mutta itselläni ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia raskaudenajan "vaivoja" alkuraskauden väsymystä lukuunottamatta. Oireettoman raskauden pistän pitkälti hyvän kuntoni piikkiin, en usko että näin "vaivatonta" olisi ollut, jos en olisi aktiivinen liikkuja.

Rohkeasti vain mukaan kuntosaleille ja ryhmäliikuntatunneille. Voit toki ostaa myös kotiin erilaisia kuntoiluvälineitä, kahvakuulan tms. ja tehdä niillä omaa treeniä. Kannattaa kuitenkin pitää huolta omasta tekniikasta ja siitä, että tekee liikkeet oikein, ettei telo itseään.

Liikunta lisää hyvää oloa ja pitää mielen virkeänä :)

Äänestä

Minäkin olen liikkunut samalla lailla kuin ennenkin. Loppuraskauden aikana en viimeisestä raskaudestani "pystynyt" enää juosta, mutta se johtui lähinnä siitä, että oli poikkeuksellisen lämmin hellekesä ja lapsi meni 2 viikkoa yli lasketun ajan ja syntyi elokuun alussa. :D

Äänestä

UKK-instituutin mukaan kokeneemmat äidit liikkuvat enemmän ja monipuolisemmin.

- Ensimmäisen lapsen syntymä on niin iso elämänmuutos, että äidit ovat herkästi liian varovaisia, sanoo tutkimusjohtaja Riitta Luoto.

Luodon mukaan useamman raskauden kokeneet äidit tuntevat ehkä paremmin oman kehonsa ja uskaltavat liikkua rohkeammin.

Raskaana olevien olisi hyvä liikkua ainakin 2,5 tuntia viikossa. Liikkuva äiti palautuu nopeammin synnytyksestä, painonnousu pysyy paremmin kurissa, eikä vauva kasva liian suureksi. Liikunta ehkäisee myös tehokkaasti masennusta. Sopivaa liikuntaa kävelyn lisäksi on esimerkiksi uinti, hiihto tai kuntosaliharjoittelu.


Synnytyksen jälkeen liikunta on syytä aloittaa rauhallisesti. Aivan tavallinen vaunukävely on oivaa liikuntaa.

- Joka ikinen päivä olisi hyvä käydä ulkona. Suorittaminen kannattaa unohtaa heti. Ulkoiluksi käy vaikka kaupassa käynti kävellen, Luoto kannustaa.

Äänestä
  • Ai, taisi sitten tulla liikuttua aika reilusti, kun liikuin 1,5 tuntia päivässä eli 10,5 tuntia viikossa.
    Tuo liika varovaisuus pitää muuten paikkaansa, minäkin varoin eniten 1. raskaudessani, vaikka tuolloinhan kuntoni oli parhaimmillaan.

    Äänestä

Samat lajit kuten ennenkin (jumpat, sali, uinti, juoksu).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva mami kirjoitti:

Mitä liikuntaa ootte harrastanu raskauden aikana? Itse käyn kävelyillä, mutta olisi kiva tehdä muutakin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu