Ihmetyttää tämän sairauden hoito, kun ei minkäänlaisia edistysaskeleita kymmeniin vuosiin ole tapahtunut. Samanlaisessa kurimuksessa tämän päivän nuoret kuin itsekin olin kauan sitten. Psykoterapia on vaan laastaria haavoihin, ei todellista paranemista. Lääkkeet on verenpaine- tai masennuslääkkeitä, ei meille jännittäjille kehitettyjä.
Aikoinaan terapiassa keskityttiin minun "irrationaalisten" ajatusten kyseenalaistamiseen joka sai minut tuntemaan itseni vielä hulluksikin. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli kyllä virhe, koska peloille on syy jonka omat aivot uskovat todeksi kunnes toisin todistetaan. Siihen ei riitä pelkkä jutustelu.
Aineistoa meidän kaltaisten hoidosta täytyy olla kertynyt jo niin paljon että joku UUDELLA tavalla ajatteleva tutkija voisi löytää vihdoinkin meille apua.
Pitäisi etsiä myös fyysisiä poikkeavuuksia, onko meidän hermosto jotenkin vioittunut, minä olen huomannut itsestäni että mikä tahansa säikähdys laukaisee paniikin vaikka tämä reaktio aina liitetään pelkästään sosiaalisiin tilanteisiin.
Kaikesta ketutuksesta huolimatta nautitaan niistä hetkistä kun on hyvä olla.
Aikoinaan terapiassa keskityttiin minun "irrationaalisten" ajatusten kyseenalaistamiseen joka sai minut tuntemaan itseni vielä hulluksikin. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli kyllä virhe, koska peloille on syy jonka omat aivot uskovat todeksi kunnes toisin todistetaan. Siihen ei riitä pelkkä jutustelu.
Aineistoa meidän kaltaisten hoidosta täytyy olla kertynyt jo niin paljon että joku UUDELLA tavalla ajatteleva tutkija voisi löytää vihdoinkin meille apua.
Pitäisi etsiä myös fyysisiä poikkeavuuksia, onko meidän hermosto jotenkin vioittunut, minä olen huomannut itsestäni että mikä tahansa säikähdys laukaisee paniikin vaikka tämä reaktio aina liitetään pelkästään sosiaalisiin tilanteisiin.
Kaikesta ketutuksesta huolimatta nautitaan niistä hetkistä kun on hyvä olla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nuoresta saakka olen ihmispelon kanssa paininut, vaikka vasta yli kolmekymppisenä opin, että kyse on nimenomaan sairaudesta. Minäkään en ole saanut vaivaan ammattiapua, mutta netistä olen kiinnostuksella seurannut, miten sos.fobian hoitaminen kehittyy.
Sosiaalisten tilanteiden kammoa ei tunnisteta, eikä ymmärretä. Mielestäni sen vakavuutta ja vaikutuksia on sivullisen liki mahdoton käsittää, ellei itse kärsi samasta ongelmasta. Usein se sekoitetaan muihin vaivoihin ja varmasti osa tutkittavista onkin monisairaita. Lisäksi foobikot tekevät kaikkensa peittääkseen oireensa ja karttavat sosiaalisia tilanteita, jollainen hoitoon hakeutuminenkin on. Kun nuorella ihmisellä havaitaan sos.kammon "ominaisuuksia", halutaan ajatella sen kuuluvan ikään ja hänen olevan "hieman ujo", joka reipastuu kyllä aikuistumisen myötä. Jollain näin käykin, mutta moni syrjäytyy ja pysyy syrjässä, koska täysi-ikäisen asioita ei enää väkisin tuppauduta tutkimaan. Sos.foobikko päätyy oudoksutuksi elämän alisuoriutujaksi. Useat alkoholisoituvat ja ovat usein työttöminä eli kuuluvat porukkaan, joka ei kiinnosta ketään ja josta tutkijat, alasta riippumatta, katsovat tietävänsä kaiken.
Me kammoiset olemme aina jotenkin näkymättömiä. Kun tai jos haemme apua, ongelmien vakavuutta ei uskota. Miten siis hoidotkaan voisivat kehittyä?
Samaa minäkin ihmettelen että miten ei nykypäivänä ole tarjolla mitään kunnollista hoitoa tähän ongelmaan. Ilmeisesti minäkin joudun kärsimään tästä ongelmasta koko elämäni kuin ei hoitomuodot tunnu ollenaan kehittyvän.
Tätä ongelmaa ei todellakaan ne ihmiset tunnu ymmärtävän jotka ei ole vastaavaa joutuneet kokemaan. Kurjaa ettei sosiaalisten tilanteiden pelkoa tunnuta mieltävän miksikään sairaudeksi vaikka se olis kuinka vakavaa ja täysin elämää rajoittavaa.
Täysin samaa mieltä teidän kanssanne. Lääkkeiden kehitys on ollut aivan olematonta, Ainoat auttavat lääkkeet ovat vahvat rauhoittavat ja viina, mutta niiden kanssa ei voi päivittäin pelata jos haluaa edes jotenkin elellä eteenpäin. Aina vaan tyrkytetään näitä masennuslääkkeitä, joista ei saa apua, mutta sitäkin enemmän sivuoireita.
"Pitäisi etsiä myös fyysisiä poikkeavuuksia, onko meidän hermosto jotenkin vioittunut, minä olen huomannut itsestäni että mikä tahansa säikähdys laukaisee paniikin vaikka tämä reaktio aina liitetään pelkästään sosiaalisiin tilanteisiin."
^Tätä mäkin oon miettiny!! Verenpaine nousee ihan yhtäkkiä ja niin nopeasti, eikä se liity läheskään aina jännittämiseen ja sosiaalisiin tilanteisiin! Suuttuessa esim.
Mut onko muillakin jännittäjillä migreeniä joka johtuu verenpaineen heittelyistä? Itselläni oli pitkään eikä yksikään lääkäri löytänyt syytä ennenkuin menin tähän jännittämiseen hakemaan lääkkeitä, ja mulle määrättiin propral! Siitä lähtien ei oo ollut migreeniä.
Toinen jonka haluan mainita on sauna! Mulla kohoaa siellä verenpaine nopeasti niin paljon, että oon meinannu pyörtyä. Sillä lain ettei nää mitään ja korvissa humisee. Kylmään meno auttaa mutta lopputuloksena on migreeni(jos en ota propralia). Voin olla saunassa pienissä löylyissä korkeintaan pari minuuttia.
Ja vielä yksi joka mietityttää on se, että onko nuo paniikkikohtaukset/verenpaineen nousut nopeampia/pahempia jos on hyvä kunto eli hyvä verenkierto? Itselläni on tosi hyvä kunto aina ollu mietin vaikuttako sekin.. En kyllä silti sen takia haluais kuntoa alkaa pilata :DD NIIn ja verenpaine on mitattu lääkärillä monesti ja se on normaali..
Mua kiinnostaa onko kellää muulla näitä samoja? Ja onko vastauksia.. Ku mietin että pystynkö lopettamaan tuota propralia koskaan vaikka saisinkin tämän koko sosiaalifobian pikkuhiljaa pois.. Tuota propralia käytettäessä sitä ei oikeastaan edes ole, se lääke pelasti mun elämän 1,5 v sitten, ja nyt oon koko ajan sosiaalisempaan ja onnellisempaan suuntaan menossa tässä elämässä.
Aloittaja kiittää mielenkiintoisista vastauksista, toivottavasti tulee lisää kirjoituksia!
Omista kokemuksista vielä lisää , että saunominen on minullekin epämiellyttävää pulssin nousun ja pään kohinan takia, joten en sitä harrasta. Propral käytössä satunnaisesti ja minulle ehdottoman tärkeä turva joissakin tilanteissa. Aurorix vähensi ujoutta mutta ei vienyt kärkeä jännittämiseltä, joten lopetin sen vuosia sitten.
Uskon vakaasti, että ainakin minulla on hermostossa jotain poikkeavuutta. Uusien tilanteiden tai ihmisten kohtaaminen esim. kiihdyttää pulssia ja korvissa kohisee niin, että on mahdotonta keskittyä käsillä olevaan asiaan. Ajatukset eivät pysy hallinnassa. Tahdon vain nopeasti turvaan lähimpään vessaan tai jonnekin pois tilanteesta.
Pomon tapaamisessa pitäisi pystyä keskustelemaan järkevästi. Hautajaisissa taas on ok olla tunteiden vallassa. Meikäläinen on sisäisesti liki yhtä sekasortoisessa tilassa olipa kyse tärkeästä palaverista, hautajaisista tai ihastuttavan miehen kohtaamisesta. On outoa, että niin surulliset, kuivan asialliset kuin ihastuttavatkin asiat aiheuttavat niin samantyyppisen psykofyysisen myrskyn. Äärimmäisen epämukavien tuntemusten vuoksi haluaisin karttaa kaikkia näitä tilanteita, vaikka tiedän käytökseni typistää elämänpiirini aivan minimiin.
Nuorena ihmettelin, kuinka kukaan pystyy aloittamaan seurustelua tai menemään baariin, koska luulin, että kaikki kokevat noissa tilanteissa olonsa yhtä tukalaksi kuin minä. Halusin oikeastaan olla näkymätön, etenkin ihastukselleni. Niin idioottimaista on sosiaalisten tilanteiden pelko.
"mikä meissä on vikana" kyseli onko muilla samoja oireita: minulla on ollut hankalaa migreeniä lapsesta saakka. Olen aina ollut kova jännittäjä ja stressannut kauheasti kaikkea. Lopulta migeenipäiviä alkoi olla enemmän kuin migreenittömiä. Mutta Orloc-verenpainelääke toimii täydellisesti migreenin estoon, kohtauksia ei juuri enää tule.
En sanoisi itseäni erityisesti sosiaaliseksi jännittäjäksi, vaan jännitän vähän kaikkea. Myös tuo säikähtely on tuttua. Mutta sosiaalisista tilanteista on tullut vähitellen niin vaikeita, että seuraava yö menee valvoessa. En siis pidä pakkoaltistusta kovinkaan fiksuna ajatuksena.
Pari vuotta sitten tuli jonkilainen romahdus, uuvuin ihan täysin. Itse ajattelen, että jatkuva stressikierroksilla käyminen ajoi elimistön loppuun. Ikävä kyllä hermoileminen ja ahdistus eivät kadonneet silti mihinkään. Nyt olen täydellisen uupunut, katseenkin kohdistaminen on vaikeaa, mutta silti käyn sisäisesti ylikierroksilla.
Hyvää fyysistä kuntoa minulla ei todellakaan ole, vaan todella huono.
Mulla oli kausi jolloin elelin todella liikkumatonta ja löysää elämää, silloin jännitysoireet oli lievempiä. Kun oon pirteä ja hyväkuntoinen paniikki on herkemmässä. Päinvastoin kuin jännittämisestä virallisesti kerrotaan, ett hyvä fyysinen kunto auttaa oireissa.
Tuo Propral on ihme lääke kun se tuntuu joillakin auttavan ja joillakin se suorastaan lisää tiettyjä jännitysoireita (Hikoilu ja punastuminen) Itse olen ikävä kyllä juuri sellainen :(
Minulla ei kyllä propral auta sosiaaliseen pelkoon ollenkaan muuta kuin estää mahdollisen vapinan ja liiallisen sydämentykytyksen, jännitykseen ja pelkoihin se ei auta yhtään. Mitään helpostusta en tunnu saavan mistään. Tälläkin hetkellä ahdistaa monikin asia niin paljon että tekis mieli kuolla. Näin on jatkunut jo monta vuotta eikä tämä tästä taida muuksi muuttua.
En osaa sanoa auttaako mikään muukaan lääke tähän sosiaaliseen fobiaan/ahdistukseen. Rauhoittavia tulis varmaan vedettyä joka päivä mutta ei niinkään viitsi tehdä kun nekin menettää muuten tehonsa eikä lääkärit oikein suostu niihin reseptiäkään kirjoittamaan. Samaa mieltä olen masennus eli ssri-lääkkeistä ettei niistä ole hyötyä mutta sivuoireita niistä saa senkin edestä.
Näinpä. Lääkkeet ovat mitä ovat. Ne vaikuttavat eri ihmisiin vaihtelevasti, eivätkä lääkärit niitä mielellään edes kirjoita. Invalidisoivia oireita voi olla kaiken aikaa, eikä niitä osata hoitaa, mutta moniko foobikko on päässyt eläkkeelle sairautensa vuoksi?
kaikilla ihmisillä on ujouden tunne ujot ihmiset ovat vain huonoja hallitsemaan sitä.
"kaikilla ihmisillä on ujouden tunne ujot ihmiset ovat vain huonoja hallitsemaan sitä."
Siinä taas yksi ihminen joka ei voisi enempää väärässä olla. Laitettakoon tuokin kommentti tietämättömyyden piikkiin.
ujous voidaan tulkita itsekeskeisyydeksi ja huonokäytöksisydeksi, siksi ujoista voi tulla agressiivisia.
"Ujous voidaan tulkita itsekeskeisyydeksi ja huonokäytöksisydeksi, siksi ujoista voi tulla agressiivisia."
Se on niiden ihmisten ongelma jotka ei osaa tulkita toisia ihmisiä oikein.
Tuo mitä "väärässä, ei" kirjoitti on ihan totta! aina ku oon kipeänä nii mun sosiaalisen ahdistuksen merkit on melkee kokonaan poissa. jännitän mutta en niin paljoa, ja en ahdistu. kumma juttu.
ja sinä "nolo ujokki". tuo viimeinen kappale, sama juttu.
Onkohan mitään kirjaa josta olis apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön? En kyllä jotenkin usko että minkään kirjan ohjeistakaan olis apua tähän vaivaan.
Tähän mennessä on tullut kokeiltua lääkkeitä, keskusteluapua sairaanhoitajan kanssa, kognitiivista terapiaa ja myös hypnoosia. Mistään ei ole ollut mitään apua ainakaan tähän mennessä. Vaikea kyllä uskoa että olis jatkossakaan kun jotenkin nämä pelot ja ahdistus on jossain niin syvällä sisimmässä. Kauhean toivoton olo kun kamala ahdistus vain jatkuu vuodesta toiseen. En ihmettele vaikka flippaisin kohta lopullisesti.