Otsikossa se kysymys jo kuuluukin, eli mikä melko nopeasti kasvava puu/pensas sopisi kaupunkiin omakotitalotontille näkösuojaksi? Vain yksi kasvi kohdalle tulisi, että ei mitään riviä tai adannetta. Paikka on melko lähellä (n. 4-5 m) rakennusta, tietä ja naapurin tonttia, joten ensin ajattelemani terijoen salava ei taida oikein soveltua... Mitä muuta paikkaan voisi harkita?
Mistä kasvista nopeasti kasvava näkösuoja pienelle tontille?
16
5337
Vastaukset
- Kaunis syysväri
Mulla oli rivitalon takapihalla kasvillisuudessa noin 4 m:n aukko, jonka halusin piiloon. Keksin sitte viitapihlaja-angervon, rotevavartinen pensas, joka parissa vuodessa on saanut korkeutta pari metriä. Pari pientä pensasta kun laitoin, niin a´vot kasvoivat heti ekana vuonna reilusti yli metrin korkuisiksi. Nyt ruvenneet maltillisesti leviämään parin verson verran, eikä tuossa paikassa haittaa yhtään.
Puun korkeuksiinhan tämä ei tietty kasva, mutta me kaivattiin näkösuojaa ihan maan tasosta asti, siksi valittiin tämä. - riesakasvi
Jos olet lähellä naapuria, älä missään nimessä laita tuota pihlaja-angervoa, se leviää maaversojen avulla ja kohta se on naapurisi kiusana...oikea riesa ja vaikea hävitettävä.
- Syysväri
No juurimattoa tai reunusta sitte vaan, ei siinä sen kummempaa. Me ajetaan ruohonleikkurilla tai siimaleikkurilla ympäriltä, ei se kauas leviä kun versot leikkaa. Kasvaa vaan nopeasti jos näkösuojaa tahtoo. Miten sitte olis tuija, niitä on myynnissä ihan hyvän kokoisinakin? Ei huolta leviämisestä.
- mäntyä
kuusipuu jalostettuna lauvaksi on nopein
- rufussa
Et kertonut kasvuolosuhteita etkä sitä, että miten leveä tai korkea tuon kasvin pitäisi olla. Jos matalampi kasvi käy, niin esim. virpiangervo kasvaa tuuheaksi ja jopa 2 m korkeaksi ainakin meillä. Tosin leviää jonkin verran, joten täytyy ajaa ruohonleikkurilla läheltä pensasta tai nyhtää uusia versoja pois.
Paremmin aisoissaan pysyvä on esim. tuija, kun hankkii riittävän kookkaan yksilön. Tuijia tai katajiahan voi laittaa vaikka kolme kiilamaiseen muotoon, niin peittävät näkyvyyttä tehokkaasti.
Osa kuusista kasvaa aika kapeasti, joten se voisi olla myös hyvä vaihtoehto kun ei osta sitä pienintä yksilöä, vaan useamman vuoden vanhan.
Sireeni on yksi hyvä, joka kasvaa aika korkeaksi, mutta ei tietenkään talviaikaan peitä näkyvyyttä kovin hyvin.
Muistathan, että jos kyseinen kasvi tulee lähelle ajotietä, niin se estää myös näkyvyyttä ja voi olla liikenneturvallisuuden kannalta huono juttu. Mitä esteettömämpi näkyvyys, sen parempi. - mihin?
jaa a mihis sitä näkösuojaa tarvitset??
- vahtaus_kisa
Kyllähän se on mukavaa kun voi olla pihalla rauhassa ilman vieraitten katseita, ymmärrän toki joitakin naapureita ja muitakin ihmisiä mitkä on uteliaita ja tuijottaminen on rakas harrastus.
Minäkin välillä innostuni ottamaan tuijotuskilpailuja esim. vartijoiden kanssa kaupassa tai kesämökkin lähellä soutelevien ihmisten kanssa. Jasmiini kasvaa nopeasti, on tuuhea ja peittävä ja vielä tuoksuu ihanalle.
- piippuukkojuu
hamppu tai horsma.
- Vallilan Henkka
Ainakin (Helsingin) kaupungilla on erilaisia valmiita puita, joita istutetaan vahingoittuneiden ja lahojen tilalle.
Luullakseni on ainakin 4 ja 6 metrin lehmuksia.
Kysy siis paikallisesta kaupunginpuutarhasta.
Tai puutarha-alan liikkeestä.
Muutenhan erilaiset pajut (poppelit ja jalavat?) kasvanevat nopeasti.- poltinkarva
Ei ainakaaan poppelia kannata laittaa, poppelit kasvattavat juurivesoja. Myöskään kuusta en istuttaisi likelle tietä. Tavallinen tuija tai joku paju sopivat .
- fsdfbdb4
Hamppu olisi melko hyvä vaihtoehto :)
- Reggae ok
No mutta onko semmoista hamppua, kun kestää Suomen ilmastossa? Ja onko kyseessä semmoinen, josta saadaan jotai ihme kuitua, ei sitä kukaan viitti kasvattaa. Hyötyviljely on nykyään muodissa...
- Hullu Puutarhuri
Kyllä kestää suomen luonnossa. Mutta vähän veikkaan että nuo hamppuvastaukset on heitetty ihan vain vitsinä.
Eikä ne nyt niin nopeasti kasva... tai peitä hyvin. Riippuu tietysti lajikkeesta.
Jos on suurikokoinen lajike niin peittää, mutta vasta loppukesästä ja alkusyksystä. Hamppu kun on yksivuotinen kasvi niin syksyn jälkeen olisi taas sama ongelma edessä.
Ja eiköhän useampi niitä kasvatteleva etsi niitä peittokasveja nimenomaan niiden piilottamiseen eikä näköesteeksi. :D
Itse peittäisin aukon aikaisin keväällä niin että katkoisin jostain ojan pohjalta pajuja, niitä löytyy luonnosta valmiina tarpeeksi pitkiäkin.
Ne juurtuvat todella helposti joten ei tarvitse kuin teroittaa pajukepit ja iskeä ne maahan.
Niistä voi sitten tehdä suoraan istutusvaiheessa esim. ristikon muotoisen aidan. Eikä maksa mitään koska pajua kasvaa ns. roskapuuna ja pensaana vähän joka paikassa ja niiden perkaus vain ilahduttaa maan omistajaa...
Mutta koska toisten mailta ei lakiteknisistä syistä saa mennä katkomaan puita eikä koskaan voi tietää kuinka hankala maanomistaja on kyseessä niin kannattaa ottaa kaupungin/kunnan omistamasta pajukosta ne kepit.
Pajua voi soveltaa myös ns. "living tree art" muodossa ja väännellä niitä mitä erikoisempiin muotoihin. Parhaimmat ovat todella näyttäviä ja hienointa niissä on se että ne ovat eläviä. Suosittelen! Pajusta on moneksi.
Siihen aitaan parhaiten sopisi ehkä sellainen lajike mistä ei haaraudu kymmeniä versoja /pensas.
- arokas
Pihaltani on kuollut talven aikana useampia kukkivia puita, joiden lajia en ole saanut selvitettyä. Olen asunut samassa paikassa jo 11 vuotta eikä vastaavaa ole vielä tähän mennessä tapahtunut. Onko jollakin käsitystä mistä moinen voi johtua?
Jotain uutta ja nopea kasvuista niiden paikalle pitäisi saada. Osaan kasvupaikoista aurinko paistaa vain lyhyen aikaa, joten ei varmaan sovi kovin vaativille pensaille tai puille. - w.w
Villiviini on paras !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579