Pormestarinluoto

Minulle on aina sanottu, että porkka on paska paikka ja sinne ei kannata muuttaa jne... Ajattelin käväistä tänään sielä ja katsoa onko se maineensa veroinen. Yllätyin aivan helvetisti. Kauniit maisemat. Lapset leikkivät ylähangantien päädyssä olevassa puistossa. Jotkut pelasivat tennistä, jalkapalloa jne. Kukaan ei haitannut minua. Talot olivat hienoja ja todella hyvä yhteisö porkassa. Ihmiset naureskelivat ja grillasivat yhdessä. Ulkomaalaisia oli kyllä todella paljon mutta ei heistäkään tosiaan ollut mitään haittaa! Porkka on hieno paikka !!
9495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Porkassa on omistusasuntoja, sekä vuokrakämppiä yhteiskunnan eläteille, toki myös mm. opiskelijoille.
Omistusasunnot ovat yleensä siistejä ja pihassa ei ole juoppoja. Mutta ne vuokra-asunnot ovat "slummeja". Sixpäkin pahveja piha täynnä. Humalaisia on sammuneina pihaan tai jopa rappuun ja ihan keskellä arkipäivää. Talvi aamuina ei näy renkaanjälkiä lumessa, eli porukka ei lähde töihin. Vaikka omistusasunnot ovat ihan kohtuu siistejä, niin ei paljoa naurata kun naapurissa on "slummi".
Porkka on yksi niistä alueista jossa ei kannata kävellä yksin viikonloppu iltana. Rehdit asukkaatkin ovat tämän asian huomanneet ja siellähän partioi nykyään vapaaehtoinen valvontapartio. Alue on kauniilla paikalla joen rannalla ja aika lähellä keskustaa, mutta silti alueen hintataso on halpa. Jokainen voi miettiä syytä.

Äänestä

No sinä sdfsdg, et kyllä ole päiväkään asunut porkassa, jos tuollaisia ihan tosissasi kirjoitelet alueesta. Pormestarinluoto on tänä päivänä siisti ja rauhallinen paikka asua. Kyllä siellä uskaltaa liikkua iltaisin / öisin ulkona. Jos jotain kamalaa on tapahtuakseen, se voi sattua aivan missä vaan jopa esim. kalaholmassa jne.

Äänestä

niinpä, se luonto siellä on kaunis, puistomainen ympäristö. mutta ne muutamat vuokratalot, heti alkupäässä yksi jossa monenkirjavaa tyyppiä, osoitetta en muista mutta ennen ruskataloja, sitten ihan perällä on kai "itäsaksan slummi", koskaan en ole lähemmin käynyt, ohi vain ajanut, ja vuokrataloja on siellä täällä joka kadulla, ylähangantie 5 ja 2 alkupäässä ovat yh-asuntojen vuokrataloja, ainakin päällepäin siistejä.

Äänestä

Mikäs alue/katu porkassa on sitten se pahin? Mielestäni ylähangantie ei ole ollenkaan pahaa aluetta eikä se ylähangantien puistokaan?

Äänestä

purjeentie 7

Äänestä
  • Ja.
    Messinte viimeinen 7krs oikealla.
    Keulantie. Oikeestaan kaikki oikealla puolella olevat.

    Äänestä

..heh, asun juurikin luukussa jossa naapureina monenkirjavaa porukkaa; jotkut ryyppää vähän, jotkut rankasti, jotkut käy töissä ja jotkut ei. Joukossa asuu myös mukavia mummeleita ja pappoja. Kaikki tulevat toimeen keskenään, päivällä saatetaan mekastaa joskus, mutta yhtään yötä en ole joutunut valvomaan bilettämisen vuoksi; hiljaista on kuin huopatossutehtaalla. Itse opiskelen ja harrastan musiikkia (piano ja laulu), kovin ovat olleet mielissään koska seuraavan kerran laulan taas. Saisiko kysyä, missä kulkee nyky-Suomessa "rehdin" tai "kunnollisen" kansalaisen raja? Minusta se on lähinnä sitä, että ihminen on ihminen toiselle. Ja mitä tulee "pohjalle tipahtamiseen", niin voi käydä sitten ihan jokaiselle; parikin tuttua yrittäjää ja kovaa työntekijää ovat puistokemistejä nykyisellään.
Porkka on oikein kiva paikka asustella, ihmiset kovia liikkumaan ja ulkoilemaan ja koirunomistajana olen tyytyväinen leppoisiin puistomaisemiin. Ainoa mikä jurppii on se, että koirien runsauden vuoksi sitä sontaa on joka puolella eivätkä ihmiset sitä siivoa.. mutta se lienee koko Porin ongelma.. :)

Äänestä

Ei siellä ylähangantielläkään pelkkiä työssäkäyviä kunnon kansalaisiakaan asu ... Ulkomaalaisia kyllä todella paljon yhdyn siihen.

Äänestä

No eiköhän Porkka ole ihan turvallinen paikka nykyisin.... Tuskimpa Porissa on yhtään sellaista paikkaa, jossa ei uskaltaisi yksin pimeällä liikkua. Ei tää kaupunki oo mikään Bronx tai 30-luvun Chicago.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


porkkaisbest kirjoitti:

Minulle on aina sanottu, että porkka on paska paikka ja sinne ei kannata muuttaa jne... Ajattelin käväistä tänään sielä ja katsoa onko se maineensa veroinen. Yllätyin aivan helvetisti. Kauniit maisemat. Lapset leikkivät ylähangantien päädyssä olevassa puistossa. Jotkut pelasivat tennistä, jalkapalloa jne. Kukaan ei haitannut minua. Talot olivat hienoja ja todella hyvä yhteisö porkassa. Ihmiset naureskelivat ja grillasivat yhdessä. Ulkomaalaisia oli kyllä todella paljon mutta ei heistäkään tosiaan ollut mitään haittaa! Porkka on hieno paikka !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu