Moi!
Olen muuttamassa ja ajattelin palkata muuttofirman. Onko kenellekään teistä kokemuksia firmasta nimeltä Suomen pakukuljetus?
http://www.pakukuljetus.fi/fi/Muutto/
Kiitos jo etukäteen :)
Kokemuksia Suomen pakukuljetuksen palveluista?
2
3142
Vastaukset
- uudessakodissa
Kokemuksia tästä firmasta mulla ei ole, mutta nettisivuilla näkyvistä kuvista päätellen sillä ei ole liikennelupaa jolloin on todennäköistä että myös muita asioita on jäänyt hoitamatta. Kannattaa olla varovainen näiden kanssa, luvanvaraisen yrittäjän tunnistaa mm. auton rekisterikilpiä ympäröivästä keltaisesta kehyksestä.
- Me_muuttajat
Meidän perheemme on käyttänyt tämän yrityksen palveluita ainakin 3 tai 4 kertaa. Joustavasti ollaan saatu ajat sovittua, aikataulut ovat pitäneet, kohtuuhintainen, mukavat ja ripeät kotimaiset miehet hoitaneet muutot moitteitta. Näköjään Osuma-arvostelupalvelu loppunut vuoden 2015 lopussa. Siellä arvostelut olivat enimmäkseen 10/10. Ihan aiheellista, voin suositella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1473942Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123491Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai472943Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122872Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442531- 502194
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161428"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1001400Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631314Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381179