Kärsin masennuksesta ja huomaan että ystäviä on vaikeampi saada, vaikka ne voisivat juuri auttaa parantumaan. Mistähän masentunut voisi löytää ymmärtäväisiä ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa? Ei kumminkaan ole mikään paras keskustelunavaus sanoa "kärsin masennuksesta, mentäskö kahville". Tähän voi tietysti joku viisas sanoa että pakkoko sitä on heti kertoa masennuksesta. No, eihän sitä tietysti tarvitse, mutta sitten tuntuu että pitää jotenkin näytellä muuta kuin on, ja pelätä että sitten kun selviää että olen masentunut niin toinen katoaa sen sileän tien.
Masennukseni ei ole vakavaa, mutta kuitenkin vaikuttaa. Huomaan vaan selvästi että piristyn paljon sellaisten ihmisten seurassa jotka tietävät tilanteeni ja silti haluavat viettää aikaa kanssani. Eikö kaikille ole tärkeää että joku hyväksyy sinut sellaisena kuin olet? Masentuneet tuomitaan helposti ja se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin mutta tämän ongelmani takia en voi. En ole mitenkään epätoivoinen ja vaadin ystäviltä samoja asioita kuin yleensä kaikki muutkin. Että voisi nauraa yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa, jutella ja hengailla. On niin rampauttavaa kun ei voi edes tutustua kehenkään vaikka haluaisi.
Mieluummin toivoisin että jalkani olisi poikki tai jotain, se ei ainakaan karkota ihmisiä. Enkä ole mitään ripustautuvaista tyyppiä tai mitä nyt masentuneista yleensä luullaan. Masennukseni näkyy lähinnä siinä että minun on vaikea saada asioita tehtyä ja ahdistun helpommin jos asiat eivät mene suunnitellusti jne. Mutta nämäkin jutut helpottuvat jos on ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä. Yksinäisyys jotenkin paisuttaa ongelmista vielä suurempia.
Masennukseni ei ole vakavaa, mutta kuitenkin vaikuttaa. Huomaan vaan selvästi että piristyn paljon sellaisten ihmisten seurassa jotka tietävät tilanteeni ja silti haluavat viettää aikaa kanssani. Eikö kaikille ole tärkeää että joku hyväksyy sinut sellaisena kuin olet? Masentuneet tuomitaan helposti ja se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin mutta tämän ongelmani takia en voi. En ole mitenkään epätoivoinen ja vaadin ystäviltä samoja asioita kuin yleensä kaikki muutkin. Että voisi nauraa yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa, jutella ja hengailla. On niin rampauttavaa kun ei voi edes tutustua kehenkään vaikka haluaisi.
Mieluummin toivoisin että jalkani olisi poikki tai jotain, se ei ainakaan karkota ihmisiä. Enkä ole mitään ripustautuvaista tyyppiä tai mitä nyt masentuneista yleensä luullaan. Masennukseni näkyy lähinnä siinä että minun on vaikea saada asioita tehtyä ja ahdistun helpommin jos asiat eivät mene suunnitellusti jne. Mutta nämäkin jutut helpottuvat jos on ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä. Yksinäisyys jotenkin paisuttaa ongelmista vielä suurempia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei mua ainakaan haittaisi jos ystäväni olisi masentunut jos tämä muuten olisi hyvää seuraa. Mielelläni toki auttaisin toista parantumaan. Eihän tuo masennus mikään tarttuva sairaus ole ja onhan se suht yleistäkin nykyään.
Kiitos että sanoit noin. Harmi vaan kun harva jakaa ajatusmaailmasi, ja tutustuttaessa uusiin ihmisiin sama ei päde kuin silloin jos ollaan tunnettu jo iät ja ajat.