Sillan korkeus

Vai ei riitä Kallansilloilla 12 metriä korkeudeksi sillan alituksessa!! Olen veneillyt parikymmentä vuotta, enkä ole nähnyt kovinkaan usein oikeasti purjehtivaa purjevenettä. Perämoottori liikuttaa paikasta toiseen; ja useimmiten pursiseuran tukikohtaan jututtamaan kohtalotovereita. Mihin näitä isompia purjeveneitä tarvitaan, kun niitä ei muutenkaan käytetä, kuten ne on tarkoitettu? Kyllä kilpavarustelu on mennyt suuruudenhulluksi jo ajat sitten, enkä veronmaksajana halua olla tukemassa moisia vaateita.
91299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

80-luvun jupitkin osti aina uuden purjeveneen kun entinen kastui.

Äänestä

Halvemmaksi yhteiskunnalle tulee, kun lahjoitetaan moottorisaha, rälläkkä ja pitkät tikapuut sinne pursiseuran köyhälistölle. Saa siitä 16 m mastosta sen verran päästä liikaa pituutta pois, että mahtuu sillan ali eikä tarvi ruikkuttaa.
Eihän tuo ole sen kummempi asia, kuin että jos ostat niin ison auton, että sillä ei mahdu jokaiseen parkkihalliin ajamaan tai se ei sovi kaikkiin parkkiruutuihin, niin silloin joutuu etsimään vain sellaisen paikan, reitin tai ruudun johon mahtuu. Ja jos siitä tulee ongelma, niin silloin on itse mietittävä sellaisen ajopelin hankkimista, joka toimii niissä oloissa missä sillä liikutaan. Ei jokaista parkkihallia rakenneta tai pysäköintiruutuakaan maalata sen mukaan, että joku satunnainen kuorma-auton kokoinen öky-asuntoauto ylisuuren egon omaavan kuskin kanssa niihin mahtuisi.

Äänestä
  • Auts, koskee koskee jos pip..linjatkeisiin kajotaan...

    Äänestä

on jo kuopiolla niin paljon velkaa että ei haittais, jos rakennettas se vaajasalon silta vaikka 20 metriä korkeella alikululla ja 3 3 kaistaisella moottoritiellä ja sillan molemmin puolisilla kevyenliikenteen väylillä. otetaan vaan samatien 100 miljoonaa lisää velkaa, ei se enää tunnu missään

Äänestä

Junasilta on vain 3m siihen kaikki mastot tökkää.

Äänestä
  • Mitä vittua sä oiken oksennat? Oletsä saatana humalassa?

    Äänestä

Mikä on alikk 5.2 jaettuna 12:sta. Tarkoitin vapaa-aukko on 3m riippuu vedenpinnan korkeudesta. Tulva-aikaan aukko pienempi.

Äänestä
  • Voe saatana, alikulkukorkeus keskivedellä 81.80m on 5,2 m ja nytten tulvaveden korkeuden ollessa 82,05m niin alikulkukorkeus on käytännössä nyt 4,95 m ilman sillan nostoa.
    Nostettuna nytten 11.75 m

    Mitähän vittuu nuo purjehtijat nyt vasta ulisee, kun sillat on jo valmiina, olisivat rotestoineet jo suunnitteluvaiheessa 10. vee sitten, missä vitun pers...eiku pilssissä ne on oikein päätänsä pitäneet kaikki nämä vuodet.

    Äänestä

Se pitäs riittää tuo reilu 11m. Jos on pitempi masto niin sen voi saranoida tai vaihtoehtosesti teleskooppi masto. Mastotähystäjän on vain painuttava kumaraan korissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


12 m riittää kirjoitti:

Vai ei riitä Kallansilloilla 12 metriä korkeudeksi sillan alituksessa!! Olen veneillyt parikymmentä vuotta, enkä ole nähnyt kovinkaan usein oikeasti purjehtivaa purjevenettä. Perämoottori liikuttaa paikasta toiseen; ja useimmiten pursiseuran tukikohtaan jututtamaan kohtalotovereita. Mihin näitä isompia purjeveneitä tarvitaan, kun niitä ei muutenkaan käytetä, kuten ne on tarkoitettu? Kyllä kilpavarustelu on mennyt suuruudenhulluksi jo ajat sitten, enkä veronmaksajana halua olla tukemassa moisia vaateita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu