PPO Osuuskunnan kokous 31.5.2013

Osuuskunnan jäsen

Minusta olisi kohtuullista jos nykyiset hallituksen ja hallitusneuvoston jäsenet pysyisi poissa ao PPO Osuuskunnan kokouksesta ja paikalle tulevat jäsenet saisi päättää tulevaisuudesta ilman ennakkoon manipuloituja mielipiteitä eri vaihtoehtojen hyvyyksistä.
Jos kehtaavat tulla kuuntelemaan mitä tyhmyyttä ovat kannattaneet niin voipi olla nolo kotimatka kun selviää mitä tarkoittaa "viety kuin pässiä narusta" sanonta. Mukavahan siellä on ollut käydä hallintoneuvoston-hallituksen kokouksissa ja ensin kassalta kuitata matka-ja kokouspalkkiot sekä nauttia herkulliset suolapala kakkukahvit..ja sitten olikin kiire seuraavaan kokoukseen. Hej på Dig sanoi tornion mies eftermidag.

2

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäsenosuus

      Ihan vain selvennöksenä että se liiketoiminta jota varten Pohjanmaan puhelinosuuskunta ( nykyisin PPO Ousuuskunta) on perustettu on myyty sitä hoitaneen PPO Yhtiöt Oy:n myötä Elisa-konsernille.

      Ao.kaupasta ja muista tehdyistä kaupoista joista kertynee n. 150-160 Miljoonaa Euroa johon PPO Osuuskunnan jäsenillä on omistusoikeus jonka osalta ollaan suunnittelemassa niiden antamista PPO Sijoitusyhtiölle edelleen sijoitettavaksi ..tj:n lupauksien mukaan Ylivieskaan radan alitustunneliin,,Raaheen kavailtuun rakennusliikkeen suunnittelemaan hoivakotiin, jopa kuulemma jonkun yrityksen rahoitukseen Venäjän kauppojen vakuuksiksi ? Mitä tuottoa eli osuusmaksun korkoa voisi osuuskunnan jäsen saada ?..jäsenosuuden arvo on nyt 120 € ja jos sitä vastaan jaetaan 10 € vuotuinen korko, ketä se tyydyttää kun vaihtoehtona voisi olla että tänä vuonna jaettaisiin 1500 € verovapaata osuusmaksun korkoa ja jatkossa selvitysten jälkeen voisi jaettava osuusmaksun korko ollakkin jopa 5000 €. Annetaanko ne sijoitusyhtiön henkilöiden hoitoon isolla riskillä ja palkalla josta sitten vaoidaan saada ehkä se pankkienkin lupaama 0,10 % kuukauden alimmalle saldolle ?

      Kyllä meikä ottaisi mielellään sen 5000 € itselle ja sijoittaisi oman tarpeen mukaan kuin odottaisi 10-15 vuotta josko sitä saisi sitten mitään.

      Nykyinen osuuskunnan hallitus eikä hallitusneuvosto ole ollut ns. reaalimaailmassa visioidessaan näitä ilmeisen voimakkaan manipulaation edessä eikä kenelläkään ole ollut kanttia sanoa etää Stop..mietitäänpä osuuskunnan jäsenien kannalta asiaa.

      Osuuskuntakokous terveisin..sen jälkeen ei sitten täällä purnata..että olisi tai olisi pitänyt..saatte Te sen 120 euroanne vaikka heti kun irtisanotte osuutenne.

    • Osuuspankin jäsen

      Todellisia faktoja 16.5.2013 Kalevassa olleeseen ”Näkökulmaa PPO:n jatkoon” mielipidekirjoitukseen.

      Väite 1. PPO Osuuskunnan omistajat eli jäsenet on ohitettu totaalisesti ao. ratkaisuja tehtäessä. Useat hallintoneuvoston jäsenet ovat julkituoneet että tuli kutsu kokoukseen jossa piti ilman mahdollisuutta perehtyä aineistoon tehdä ”heti ja nyt” päätös ao.kaupasta. Miksi ?
      Kauppa lienee juridisesti sitova tai mistäpä sen ennen osuuskunnan kokousta 31.5.2013 tietää mitä siellä jäsenet päättää.

      Väite 2. Vaikka kilpailuttamista ei olisi voitu tehdä ”julkisesti” niin syvällisempiä analyysejä silti olisi pystytty tekemään kauppahinnan ja reunaehtojen puitteissa ”rajanaapureiden mm. DNA:n (Oulu ICT:n ent OPOy) ja ANVIA:n ( ent. Kokkolan Puhelin ja Vaasan Puhelin) kanssa.
      Uskomme että näin olisi voinut syntyä vahva ja toimintakykyinen alueellinen tele ja ict-konsortio.
      Näin olisi säilytetty merkittävästi työpaikkoja myös täällä ”pärevalovyöhykkeellä” tulevaan ja odotettavissa olevaan PPO Yhtiöt Oy:n henkilöstötilanteeseen verrattuna. Vrt Revon Sähkö Oy:n myynti Vattefallille ja tilanne ao. omistajakunnissa nyt niissä puitteissa henkilökunnan osalta = 0.

      Väite 3. Oikea hinta olisi tullut olemaan huomattavasti korkeampi jos PPO olisi jatkanut kimpassaoloa OPOy:n ja muiden kanssa DNA Oy:ssa. Julkisuudessa se on arvostettu kansainvälisesti jo 1000 M€ hintaan josta nyt omistaa mukana oleva Oulu ICT 22 %.. tosin siitä osuudesta on PPO Osuuskunnan omistusta 20 %.
      Mielenkiintoista ja harhaanjohtavaa on rinnastaa teleyritystä kansainvälisiin lentoliikenne tai metallialan yrityksiin ja liikevaihtoihin. Niissä molemmissa on tuotantokoneiden käyttöikä lyhyt jos sitä verrataan vanhaan toimivaan puhelinkupariverkkoon tai rakennettuihin kuituverkkoihin joiden käyttöikä ja hyödyntämismahdollisuudet on PPO Osuuskunnankin vanhimpien osien osalta 99 v. Ja verotusteknisten poistojenkin osalta 20-30 v. Monestikohan lentokoneen moottori tai peltinreikä- kone käy sinä aikana huollossa tai uusitaan ? Kaapelit on ja pysyy maassa ja bitit kulkee.

      Väite 4. Kun PPO erosi DNA-konsortiosta ilmeisesti muissakin neuvotteluyhteyksissä esiintyneen toimimattomien henkilökemioiden takia niin tilalle on yritetty tekohengittää 450 Mhz mobiiliverkkoa Datame Oy:n-Dicame Oy:n perustamisella... kun sitä rahaa on ollut PPO:lla lähes määrättömästi käytettävissä. Ajatus on ollut kuollut jo syntyessään koska nyt markkinoilla olevat toimijat pystyvät säilyttämään asiakkaansa pelkällä hinnoittelupolitiikalla ja kun pikkurimpuilijat poistuu markkinoilta niin hinnoittelu tulee muuttumaan kuten on esille tuotu mobiilidatan määrään perustuvissa hintavisioissa.
      Nyt ollaan siirtymässä vuokramieheksi mastoihin ja kuituverkkoihin jotka ostaja sai valmiina Utsjoelta-Helsinkiin ilman pitkäkestoista investointia sekä vaihtui vuokranantajaksi.

      Väite 5. PPO Osuuskunnan likvidi osuus omaisuudesta kannattaa nyt jakaa verottomana osuusmaksun korkona jopa 1 500 €:oon saakka ja selvityksen jälkeen loput sen pohjalta.

      Tuntuu aika kaukaa haetulta saada jäsenille hyvää osuusmaksun korkoa jos rahat sijoitetaan alikulkutunneleihin tai muihin vastaaviin kohteisiin joista lupauksia on eri puolille annettu ?

      Esille tuotu aktiivinen voitonjakopolitiikka kiteytyy hyvin nyt tulossa olevassa kokouksessa esitykseen korkoa maksettaisiin 10 €/jäsenosuus vuoden 2012 tuloksesta. Mielenkiintoista on kuulla osuuskunnan jäsenten kannanotto ao. hallituksen ja hallintoneuvoston ehdotukseen kun taustalla on tiedossa että sitä jaettavaa olisikin kaikkiaan jopa 140-160 M€ 27 000 jäsenen kesken.

      Väite 6. Selvitys kestää sen aikaa kuin se kestää. Ei useita vuosia koska osuuskunnan kaikki taloustiedot, muut varat ja likvidit on tarkkaan kirjattuna toimintakertomuksissa ja kirjanpidossa koska näissä merkeissä laki ja verottaja sitä vaatii. Ja onhan tilintarkastajat sen vahvistaneet vakuutuksellaan tilinpäätöstä käsiteltyään. Lisäksi on käytettävissä nyt olevaa osaavaa henkilöstöä.
      Väite 7. Voi olla että tällaisia visioita on voinut jonkun mielessä liikkuakkin, että jos saadaan osuuskunnan kokouksessa runnottua kaikki skenaanriot läpi missä on virheitä tehty jäseniä ja heidän mielipiteitä sekä omistusosuutta kunnioittamatta niin potkaistaan ne pellolle.

      Osuuskunnan sääntöjen mukaan on ollut voimassa sääntö että mikäli jäsen ei käytä 4:ään kuukauteen osuuskunnan palveluja jäsen pitää erottaa. Nyt on jopa vuodesta 2008 asti ollut osuuksia hyllyllä jotka nyt hädän hetkellä lempattiin ulos voitonjakopolitiikan puitteissa.

      Kyllä tuollainen 150 M€ handlaaminen kiinnostaa ketä tahansa, kun piensijoittaja voi saada säästöilleen 0,10 % koron kuukauden alimmalle saldolle tai 10 000 €:n määräaikaistalletukselle 2,5 % korkoa/v. Ei se sijoitustoimintakaan pyöri ilman hoitajaa ja kuluja.

      Loppukaneettina että ” ahneella on yleensä paskanen loppu.”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      103
      1799
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1545
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      17
      1247
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      23
      1070
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      48
      970
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      958
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      121
      941
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      339
      839
    Aihe