Onko täällä muita, jotka kamppailevat unohtaakseen narsistisen seurustelukumppanin? Minulla on mennyt jo 16 vuotta, enkä ole pystynyt unohtamaan häntä, vaikka itse tein eron voidessani huonosti suhteessa. Oikeastaan en tiedä haluanko edes unohtaa, haluaisin varmaan alitajuisesti kokea sen kaiken kamalan uudestaan.
Ihan kuin olisin riippuvainen miehestä kuten alkoholisti, aivan naurettavaa, että yhä näiden vuosien jälkeen ajattelen häntä joka päivä. Joka päivä joudun ikäänkuin päättämään, että ei siitä mitään tule ja että pitää yrittää unohtaa. Uusista miessuhteistani ei oikein ole tullut mitään tämän vuoksi. Aina välillä olemme narskun kanssa yhteydessä, mikä tietysti pahentaa tilannetta, mutta en osaa olla ilmankaan.
Käsitän että minussa on joku perustavaa laatua oleva psykologinen vika, kun olen tällaisessa riippuvuussuhteessa. Olne yrittänyt analysoida itseäni ja häntä, muta aina kun tapaamme ja saan tilaisuuden "tutkailla" vuorovaikutusta, päädyn ajattelemaan, että olenkin ollut ihan väärässä. Hänen suhteensa en ikäänkuin erota mustaa valkoisesta, olen muute täysjärkinen ihminen, mutta hänen suhteensa jotenkin todellisuudentajuni kärsii. Varmasti minulla on kyllä huono itsetunto ja olen kiltti sekä pelkään torjuntaa.
Typerämmäksi sen tekee vielä se, että en usko miehen lainkaan ajattelevan minua samassa määrin, hän tuntuu menneen elämässä vaivattomasti eteenpäin, ja on ollut ja mennyt uusia suhteita, joissa hän on vaikuttanut rakastuneelta.
Olen alkanut ajatella, että tällainen minun elämäni sitten vain on, sitä leimaa yksi ihminen varmaan loppuun asti. Jotenkin masentavaa. Ymmärrän olevani narsistin uhri, mutta en koe itseäni "uhrina" vaan hyvin halukkaana vastaosapuolena tässä kuviossa. Onko kellään jotain hyviä vinkkejä, miten voisi päästä eteenpäin elämässä?
Ihan kuin olisin riippuvainen miehestä kuten alkoholisti, aivan naurettavaa, että yhä näiden vuosien jälkeen ajattelen häntä joka päivä. Joka päivä joudun ikäänkuin päättämään, että ei siitä mitään tule ja että pitää yrittää unohtaa. Uusista miessuhteistani ei oikein ole tullut mitään tämän vuoksi. Aina välillä olemme narskun kanssa yhteydessä, mikä tietysti pahentaa tilannetta, mutta en osaa olla ilmankaan.
Käsitän että minussa on joku perustavaa laatua oleva psykologinen vika, kun olen tällaisessa riippuvuussuhteessa. Olne yrittänyt analysoida itseäni ja häntä, muta aina kun tapaamme ja saan tilaisuuden "tutkailla" vuorovaikutusta, päädyn ajattelemaan, että olenkin ollut ihan väärässä. Hänen suhteensa en ikäänkuin erota mustaa valkoisesta, olen muute täysjärkinen ihminen, mutta hänen suhteensa jotenkin todellisuudentajuni kärsii. Varmasti minulla on kyllä huono itsetunto ja olen kiltti sekä pelkään torjuntaa.
Typerämmäksi sen tekee vielä se, että en usko miehen lainkaan ajattelevan minua samassa määrin, hän tuntuu menneen elämässä vaivattomasti eteenpäin, ja on ollut ja mennyt uusia suhteita, joissa hän on vaikuttanut rakastuneelta.
Olen alkanut ajatella, että tällainen minun elämäni sitten vain on, sitä leimaa yksi ihminen varmaan loppuun asti. Jotenkin masentavaa. Ymmärrän olevani narsistin uhri, mutta en koe itseäni "uhrina" vaan hyvin halukkaana vastaosapuolena tässä kuviossa. Onko kellään jotain hyviä vinkkejä, miten voisi päästä eteenpäin elämässä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Millaiset asiat tekevät hänestä narsistin? Eikö ole mitään epäinhimillistä ja julmaa, mistä voit huokaista päässeesi ainakin vähän kauemmaksi? Etkö ole ollut hajalla hänen jälkeensä, joutunut eheytymään ja eheytymään...
tuollaisessa tilanteessa olisi terapia oikeasti paikallaan. Käsität itsekin, että sinussa on ihan "perustavaa laatua oleva psykologinen vika", joten, husvaan, hoitoa hakemaan ja saamaan siitä.
"Ymmärrän olevani narsistin uhri, mutta en koe itseäni "uhrina" vaan hyvin halukkaana vastaosapuolena tässä kuviossa."
Niin jos oikein ymmärsin niin haluat olla narsistin uhri...kerroit kuitenkin hyvin niukkasanaisesti miten kumppanisi narsismi ilmenee ja miten hän kaltoinkohtelee sinua...
mutta äkkiseltään tuli tuosta kertomastasi, että olet halukkaana osapuolena...mieleen tämmönenkin asia...
Että voisi olla kyse masokismista...henkilöstä joka pitää itsensä satuttamisesta/kärsimyksestä...
Minä olen ollut samankaltaisessa tilanteessa, tosin vuosia vähemmän yhteisessä mittarissa. Tapailen n:a vieläkin, vaikka olen hänet jo monin tavoin narsistiksi havainnut, tajunnut erilaisuutemme ja sen, ettemme koskaan enää tule vakavassa mielessä seurustelemaan.
Olen Vakninia lainatakseni "ensisijainen narsistinen lähde", ja koska en halua kiusata itseäni enempää, olen vain hyväksynyt tilanteen. Sinä hetkenä alan elää rikkaammin kuin nyt, kun se on mahdollista, teen parhaani.
Suhteessamme on hyviä puolia, myös narsistin kannalta, muutenhan narsisti ei luonani kävisikään.
Mielestäni elämässä ei ole mitään kaavaa tällaisen tilanteen varalle, jonka voisi heittää toiselle että käytä tuota. Jos et myöskään tunne kärsiväsi paljoa, miksi murehdit, aika näyttää, mitä elämällä on sinulle annettavana.
Minä olen laittanut tietyt rajat narsistille, mitä hän voi minun seurassani esim. puhua. En kuuntele yhtään juttua toisista naisista esim. Jos hän vain yrittääkin aloitta, vaikka kiertäen tai vähänkin vihjaten, katkaisen hänen puheensa heti. On vienyt aikaa, että hän on oppinut minun tavoilleni ja ymmärtänyt ehdottomuuteni tuossa asiassa.
Olen kärsinyt suunnattomasti aikanani tapahtuneesta mutta rajansa kaikella, olen päässyt elämään vapaasti omaa elämääni. Hän kuuluu elämääni vain pienenä osana, kuten ilmeisesti minäkin hänen elämäänsä. Meni todellakin aikaa muutama vuosi, että pääsin tähän, missä nyt olen. Olen suhteellisen onnellinen, enkä kadu tapahtunutta, vaan käsitän syyt, miksi näin kävi, miksi olin heikompi kuin tavallisesti silloin, kun aloin seurustelemaan hänen kanssaan.
Aika on todellakin parantanut haavat.
vakipanot on ihan kivoja.
Minä olen kamppaillut kaksi vuotta unohtaakseni narsistin. Se on vaikeaa varsinkin kun hän tulee takaisin jos joku uusista naisista hänet hylkää. Siinä katselen muutamia viikkoja ja mietin olenko todellakin näin typerä että annan hänen pompottaa minua mielinsä määrin. Anna rahaa. Osta mulle ruokaa, olutta tai tupakkaa. Hän on aivan kuin pikkupoika jota naiset elättää. Muutenkin käyttäytyy kuin lapsi, kun suuttuu lähtee taas jonkun entisen naisensa luokse. Kierättää meitä ja nauttii elämästä. Hänhän on itse kuningas joka saa tehdä mitä vain, mutta hänelle ei saa edes sanoa omia mielipiteitään. Auta armias jos mulla on huono hetkin ja hän kuulee minun itkevän. Heti tulee kielto älä marise. Hän on napa jokaisessa asiassa jokaisessa paikassa ja kuulemma kaikki vain haluavat hänelle pahaa kun heittävät hänet suhteesta ulos. Todellisuudessa hän vain lähtee riitojen jälkeen. On niin helppoa jättää kaikki kesken ja sitten palata kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan siinä välissä.
Miksi sitten otan hänet takaisin? Niin sitä en tiedä kunnolla itsekään. Hänen puhelahjansa ja lupaukset ja en ajattele enään järjellä vaan sydämelläni. enhän minä voi hylätä kun joku on hänet jättänyt ja kierre sen kun näyttää jatkuvan.
Niin paljon kyllä olen rikkoutunut, jotta haluan todellakin päästä hänestä eroon. Jokaisella kerralla rikkoudun yhä enemmän ja enemmän.Enään en osaa edes itkeä ja se helpotti. Siellä hän kuitenkin pysyy ajatuksissani melkein joka hetki. Näyttelee välirikon aikana kuinka onnellinen onkaan jonkun toisen kanssa.
Miten pääsen hänestä eroon?
Älä hyvä ihminen päästä käsistäsi noin ihanaa ja hyvää, mihin sinä saattaisit joutukaan sen kaiken ylimääräisen rahan ja rakkauden kanssa. Pidä vaan lujasti kiinni ja unohda nyt vaan itsesi ja koita vaan rimpuilla siinä, olet sen arvoinen.
Noin ei vielä kukaan ole minulle sanonutkaan :) Ensimmäinen joka sanoo sanat jotka saavat miettimään enemmän. Minä olen eksynyt itsestäni todellakin.
Tarinasi kuulostaa ihan liian tutulle. Ymmärrän sinua todella, ja huojentavaa todeta etten ole ainut "kynnysmatoksi" suostuva.
En vain pääse irti, sillä myös niitä hyviä hetkiä on ollut. Olen tietoisesti yrittänyt unohtaa ne, -siinä onnistumatta.
Uusia miesehdokkaita on eromme jälkeen ollut tyrkyllä, mutta jotenkin kokisin uuden suhteen vain laastarina.
Kuinka voin rakastaa ihmistä, joka satuttaa minua kuitenkin, kerta toisensa perään???!
Yhteisten lastemme takia toivoisin oikeasti kykeneväni irrottautumaan tunnekoukusta tähän ihmiseen!
"Kuinka voin rakastaa ihmistä, joka satuttaa minua kuitenkin, kerta toisensa perään???!"
Tätä olen myöskin miettinyt. Ja niin paljon olen ollut valmis antamaan hänelle anteeksi uskoen jokaisen kerran jälkeen hänen muuttuneen.
Onhan niitä hyviäkin hetkiä ja niitä sitten kaipaakin. Tai voisi sanoa ennemminkin niitä hyviä hetkiä huppuhetkiksi ja huonoihin ne kaikki aina sitten loppuukin narsistin taholta. Ei narsistin kanssa pysty elämään normaalisuhdetta jossa toinen toistaa tukee sekä hyvinä että huonoina hetkinä.
Olet ehkä se ihana, viaton nainen, jota ihailin ja rakastinkin. Elämäntilanteeni takia kai jouduin vikaraiteelle. Minulla ei ole ollut voimia sinun kohtaamiseen.
Tänä aamuna, niin uskon löysin keinon, jolla voisin auttaa sinua unohtamaan traumaattiset kokemukset, jotka suhteestamme sinulle jäivät. Häpeän tekojani varmaan elinikäni.
Toisaalta saatat olla kokonaan eri ihminen jota tarkoitan. Mehän tapasimme n. 10v sitten.
Olisitpa ollut hän joka voisi auttaa tästä traumaattisesta kokemuksesta., mutta ikävä kyllä olen eri nainen. Siitä on kuitenkin hieman vähemmän aikaa kun tähän mieheen tutustuin.
" Näyttelee välirikon aikana kuinka onnellinen onkaan jonkun toisen kanssa."
Leikkii kuin lapsi noin vakavien asioden kanssa.
Itselläni on mennyt vuosia, että olen selvän kuvan hänen lapsellisuudestaan pystynyt itselleni luomaan. No, voin hänestä pitää edelleen, mutta en niin kuin kypsästä aikuisesta miehestä, vaan sellaisesta, jolta uupuu paljon.
Realistisen kuvan tekeminen itselle auttaa pahimman yli.
Kyllä hänestä pääsee eroon, mutta - ainakaan itse en päässyt- omin keinoin se on todella vaikeaa. Itse kävin pitkän keskustelupsykoterapian läpi, se jotenkin auttoi. Yksi hyvä apu on kirja 'ilman omaatuntoa' jota lukiessa saa selvän kuvan persoonallisuushäiriöisen ajattelu- ja toimintavasta. Uskallettuani rehellisesti myöntää, että kirja kuvaa täsmälleen rakastettuni luonteen ja toimintatavan, havahduin.
Se, että opin näkemään hänet persoonallisuushäiriöisenä, mieleltään sairaana, auttoi irrottautumisessa. Tajusin, että todellakin ansaitsen parempaa, tai en ainakaan ansaitse sitä, että itse ripustaisin itseni löyhään hirteen odottelemaan, milloin rakastamani mies tajuaisi miten minun rakkauteni on paljon parempaa ja aidonpaa kuin niitten kymmenien naisten, joita hänen piti läpikäydä.
Olen aivan varma, että minä olisin vieläkin hänen suurin rakkautensa, jonka syliin hän aina lopulta palaisi, pyytettömin ja uskollisin, jos en olisi hänestä irrottautunut. Hän olisi varmaan pitänyt vilpittömimmän ihailijansa paikkaamassa maailmalla kolhiintunutta miehisyyttään.
En vain itse enää jaksanut. Todennäköisesti olisin vain sairastunut pahemmin, koska oikeastaan häne ei koskaan tukenut minua heikkona hetkinäni, mutta minä olin hoitamassa ja hellimässä maailman murjomaa miestä..
Keskustelualueelta ' avoinsuhde' löytyy haulla viestiketju koukussa salarakkaaseen. Tilanne, jossa olin joitain vuosia sitten, mutta kuten sanoin, terapiassa opin sanomaan hänelle EI, en halua tällaista enää.
Opin uskaltamaan syöttämään hänelle samaa lääkettä, jolla hän "hoiti" minua: olen luvannut ja sitten kieltänyt, tuntematta mitään myötätuntoa tai omantunnon tuskia. Hän tuskin uskoi korviaan ja silmiään, kun ensimmäisen kerran en ollutkaan valmiina hänen "palvelukseensa" kun hän vain pyysi.. Tuntuu ehkä ilkeältä toiminnalta, mutta kukaan, kuka tietää, miten persoonallisuushäiriöinen toimii, ei toimintaani paheksu.