Olen kärsinyt masennuksesta vaihtelevasti jo 20 vuotta, ahdistuksesta varmaan pitempäänkin. Kumpikin on vuosien varrella muuttanut ilmenemistään, mutta tällä hetkellä pahinta on lähes paranoidinen pelko että kaikki rakkaani ja läheiseni alkavat inhota minua ja hylkäävät.
Parin vuoden terveemmän kauden jälkeen (nyt kun ajattelen, en ollut silloin yhtään itseni) olen alkanu luisua takaisin vanhoihin kuvioihin ja tapoihin. Syömishäiriö ja itseinho valtaavat alaa, olen varma että luonteeni on kestämätön ja olen rasittava ja itsekäs.
Olen ollut onnekas, minulla on loistava aviomies ja ihania ystäviä, jotka eivät ole koskaan osoittaneet aikomustakaan hylätä minua, saatika että olisin heille rasite. Se kaamea tunne ei kuitenkaan jätä minua rauhaan ja luulen että se saa minut toisinaan käyttäytymään rasittavasti. Kaivan siis omaa kuoppaani ja olo pahenee.
Olenko ainoa jolle tällaiset hylkäämispelot ovat tulleet ilman syytä ja yllättäen? (
Parin vuoden terveemmän kauden jälkeen (nyt kun ajattelen, en ollut silloin yhtään itseni) olen alkanu luisua takaisin vanhoihin kuvioihin ja tapoihin. Syömishäiriö ja itseinho valtaavat alaa, olen varma että luonteeni on kestämätön ja olen rasittava ja itsekäs.
Olen ollut onnekas, minulla on loistava aviomies ja ihania ystäviä, jotka eivät ole koskaan osoittaneet aikomustakaan hylätä minua, saatika että olisin heille rasite. Se kaamea tunne ei kuitenkaan jätä minua rauhaan ja luulen että se saa minut toisinaan käyttäytymään rasittavasti. Kaivan siis omaa kuoppaani ja olo pahenee.
Olenko ainoa jolle tällaiset hylkäämispelot ovat tulleet ilman syytä ja yllättäen? (
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaikilla noita tuntetia on silloin tällöin. Jos olet ilkeä niin pyydä anteeksi käytöstäsi. Ja voi muuttaa asennettasi kun noita ajatuksia tulee. Ajattele että olet ihan rakastammisen arvoinen ihminen ja pystyt tisekkin siihen.
mulla on vähän samanalaisia tuntemuksia,minäkin pelkään yksin jäämistä.Minun on ollut aina vaikea uskoa että joku rakastaa tai välittää minusta,en ole koskaan arvostanut itseäni,saati rakastanut,en näe itsessäni mitään hyvää ja häpeän itseäni.Pidän itseäni taakkana ja rasitteena.Minulla on nyt ihana naisystävä joka pitää minua aarteenaan ja hän on sanonut rakastavansa minua,mutta en vain ymmärrä miksi?En ole koskaan uskonut että fiksu ja kaunis nainen haluaa olla kanssani.samalla pelottaa milloin tämä ihminen tulee järkiinsä ja vaihtaa minut parempaan.Tunnen itseni riittämättömäksi ja epävarmaksi vaikka osaan sen aika hyvin peittää.Onneksi nainen on tosi ymmärtäväinen.Pelottaa.
Kiitos kommentistasi. Samoin minun on aina ollut todella vaikea uskoa että minua kukaan oikeasti rakastaisi. Paitsi ystäviini olen luottanut ennen aina, se ehkä onkin tässä pelottavinta kun epävarmuus alkaa levitä myös avioliiton ulkopuolelle :/
Teille neuvoksi: Älkää jääkö elättelemään ja kuulostelemaan noita " en minä mitään" tuntemuksia. Sanokaa järjen äänellä: olen hyvä tyyppi ja ansaitsen elämän ihan niin kuin kuka muukin. En ole Pekkaa tai Maijaa huonompi. Kun noin alatte toimimaan kun tulee vähättlyä mieleen - vaihe vain positiiviseen suuntaan niin asenteet alakvat muuttua ja aioihin tulee uusi muistijälki. Aina pitää ajatella, mitä kivaa ja milenkiintosita taas tänään opin ja mitä opin kantapaaän kautta. Ei samaa ikävää levyn soittoa!
Kun sanoin aloitusviestissäni, että olen viime aikoina käyttäytynyt rasittavasti, en tarkoittanut että olisin ollut ilkeä tai vihainen tms. Kuten raskastaakka tuolla kommentoi, pelkää olevani rasite ja sitä saatan läheisiltäni kysellä, "ethän väsy minuun", "ole kiltti ja jaksa minua". Ja sellainen on varmasti rasittavaa tositen kuunnella :(
minun on tosi vaikeaa pitää yhteyttä ihmisiin esim sukulaisiin ja kavereihin juuri tuon "anteeksi että olen olemassa" fiiliksen takia.Epäröin soittaa ja kysellä kuulumisia,ja jos/kun kukaan ei ota minuun yhteyttä,niin kuvittelen että minusta ei enää välitetä,vaikka tiedän että se ei ole totta,mutta se fiilis.......kaikki tuntemukset ovat vain omia kuvitelmia jotka tekee elämän hankalaksi.Minut on tavallaan lapsena hylätty ja teini-iässä jätetty ja petetty,tunteellisena ja herkkänä miehenä on aika vaikea luottaa mihinkään.Tiedän olevani rakastettu ja pidetty ihminen,ja minussa on paljon hyviä puolia jotka jopa tiedostan itsekkin,mutta kun se riittämättömyyden ja epävarmuuden tunne iskee välillä,niin kaikki ne unohtuu.Ehkä tästä pääsee joskus eroon?
Ihan kuin omasta kynästäni.
Sinulla on naisystäväkin, joten se jo kertoo että et ole ihan toivoton tapaus.
Itse toivoisin löytäväni rinnalleni tällaisen samantyyppisen tapauksen, koska uskon että ymmärrys auttaa pääsemään asiasta eroon. Itsevarmat ihmiset eivät usein ymmärrä epävarmuuksia.
Tsemppiä sinulle, kyllä ne asiat järjestyy!!
oletko käynyt kilpirauhaskokeissa?