Pelkään että romahdan

väsynytN

Olen 6 kk tyttövauvan äiti. Rakastan vauvaani mutta nyt viimeaikoina on väsymys niin ylitsepääsemätöntä että tuntuu että hajoan tähän paikkaan. Vauva nukkuu huonosti päiväunia (30-40 min pätkissä) ja yölläkin herää ainakin 2-3 kertaa. En ole päässyt vielä yöimetyksestä eroon, kun syö ainakin kaksi kertaa yössä. Jos en anna tissiä, ei lopeta itkemistä. Tutti ja tuttipullo ei kelpaa.

Jos yö on mennyt huonosti nukkuessa herääminen aamulla on yhtä tuskaa ja silloin on vaikeaa näyttää vauvalle aina iloista naamaa. Tästä minulle tulee syyllinen olo. Kerran säikähdin itseäni, kun vauva ei nukkunut kuin 30 min päikkärit ulkona, hain hänet sieltä melko kovakouraisesti (siis vaunun kopan missä makasi) ja vauvankin otin kovin ottein syliin. Tämä tapahtui siis univajeisena, päätä särki ja hermot olivat kireällä. En koskaan satuttaisi vauvaa, mutta melkoiseksi hampaidenkiristelyksi tämä joskus menee. Joskus kun oikein ottaa päähän, jätän vauvan vain johonkin yksin ja menen koneelle vähäksi aikaa tuulettamaan ajatuksia.

Minulla ei ole täälläpäin yhtäkään ystävää, minulla on mies, mutta hän on päivät töissä eikä häneltä hirveästi apua saa kun on hänkin väsynyt töiden jälkeen. Olen ottanut tämän neuvolassa puheeksi ja saisin kyllä heti apua kun tarvitsen... mutta en tiedä uskaltaisinko pyytää apua. Vauva ei ole koskaan ollut toisten huomissa hoidettavana.

Nukkuminen on minulla ollut viimeaikoina hankalaa, päässäni pyörii vain huolia ja murheita ja elämä tuntuu vain suorittamiselta. En vain yksinkertaisesti jaksa seurustella ja viettää aikaa vauvan kanssa, energia ei riitä. Ja eikä tilannetta yhtään helpota se, että vauva kitisee hampaiden takia niin että korvia särkee. Huoh... milloin tämä helpottaa?

2

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werxxcz

      Kuulostat aika normaalilta pienen vauvan äidiltä! Vauvavuosi on rankka, sitten se helpottaa, lupaan sen! (siis ainakin öiden suhteen yleensä, mutta sitten tulee taas uhmaikä...). Itse en nukkunut kunnolla 3 vuoteen kunnolla, kun lapset syntyvät peräjälkeen ja voi sitä väsymystä, mutta siitäkin selvittiin...kyllä minullekin tuli joskus samanlaisia tuntemuksia (mitään en tehnyt) kun väsyneenä hain vauvan ja uhmaikäinen roikkui lahkeessa ja lapsilla vielä eri rytmit :-(. Tässä ainoat (mielestäni toimivat) vinkit vauvavuoteen:

      - Nuku tai edes lepää AINA SILLOIN KUN SE LAPSIKIN. Hyväksyt sen tosiasian hetkellisestä tässä elämäntilanteessa, että käyt ajoissa nukkumaan etkä varsinkaan tee niitä kotitöitä silloin kun se lapsi nukkuu. Tämän säännön ansiosta selvisin hengissä kahden vauvaikäisen kanssa (esikoinen oli 1v6kk kun kuopus synty). Tein siis kotityöt lasten ollessa hereillä tai lasten kanssa lähes AINA tai sitten kun mies oli kotona. Kun lapset menivät päiväunille, niin minäkin nukuin heidän kanssaan!

      - Tee arki itsellesi helpoksi. Jos väsyttää, älä siivoa tai kokkaa runsastöisiä ruokia

      - Vuorotelkaa miehen kanssa (toinen voi aina nukkua välillä pitkään tai ottaa päiväunet tarvittaessa vloppuna)

      - Pyydä lastenhoitoapua kun imetys loppuu

      - Unikouluja meillä kokeiltiin, mutta ei vaikutusta, tosin tutista luopuminen rauhoitti meillä yöt

    • et ole kone sinäkään

      Kyllä sinä tarvitset myös omaa aikaa.Ota vain vastaan apua, vaikka kotitöitä tekemään jos et jaksa. Se on silloin vauvasikin ja parisuhteen etu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4422
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2879
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2632
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      83
      1606
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1052
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe