Onko tämä aallonpohja vai nousua? Olen totaalisen kyllästynyt elämään piilossa, jättämään asioita tekemättä siksi että en uskalla tai siksi, että pelkään epäonnistumista niin paljon. Olen ihan käsittämättömän kyllästynyt katsomaan sivusta miten muut elävät normaalia elämää: käyvät töissä, harrastavat, matkustavat... minä en voi tehdä mitään noista, koska olen tällainen pelokas ihmisraunio.
Ja silti suututtaa. Sisulla kai olen ollut täällä 30 vuotta tekemättä mitään, mitä pitäisi typerien pelkojeni takia. En jaksa enää tätä. Tuntuu, että jos en nyt pääse tästä suosta ylös, en pääse koskaan.
Mitä minä teen?
Ja silti suututtaa. Sisulla kai olen ollut täällä 30 vuotta tekemättä mitään, mitä pitäisi typerien pelkojeni takia. En jaksa enää tätä. Tuntuu, että jos en nyt pääse tästä suosta ylös, en pääse koskaan.
Mitä minä teen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä sinua sitten niin pelottaa siinä "normaalissa elämässä"? Ja mitäs sitten vaikka epäonnistut? Jokainen epäonnistuu aina, ja tulee vielä epäonnistumaan monia kertoja elämänsä aikana.
Mutta oli pelko mikä hyvänsä..ei se ole mikään syy olla elämättä "normaalia elämää". Millaista se "epänormaali elämä" on jota olet tottunut elämään?
Ymmärrän täysin aloittajaa kun olen itse samallalailla koko elämäni vältellyt kaikkea pelkojeni takia. Tuohon kysymykseen on mahdotonta edes vastata mikä normaalissa elämässä pelottaa kun en tasan tarkkaan itsekään osaa sanoa miksi kärsin tällaisesta vaivasta/sairaudesta. Minullakin on jostain syystä se ongelma että pelkään yli kaiken mokaavani muiden nähden ja pidän mokaamista kauheana katastrofina.
Pidän itseäni huonompana ihmisenä ja häpeän itseäni enkä kehtaisi näyttäytyä missään. Se taas johtuu varmaankin elämässä tapahtuneista huonoista kokemuksista jotka on vahvistanut sitä uskomusta että olen huonompi kuin toiset. Olen aina ollut keskimääräistä herkempi ihminen luonteeltani joten alan helposti uskoa että se on minun syyni jos joku ihminen käyttäytyy ilkeästi minua kohtaan. Olen myös liian kiltti kieltäytymään eri asioista ja teen paljon asioita vain velvollisuudentunnosta vaikka ei näin todellakaan pitäisi tehdä. Sillä tavalla vain sairastutan itseni pahemmin.
Ei tällaista pelkoa kukaan sellainen ihminen kykene ymmärtämään joka ei ole itse koskaan mitään vastaavaa joutunut kokemaan. Silloin on niin helppo sanoa että mitäs pelkäät, ei kannata pelätä vaan alkaa elämään normaalia elämää. Eikä tämä sitten ollut mitään vittuilua minulta kuten joku helposti taas olettaa. Ei se vain niin mene että voi tuosta vain alkaa elämään täysillä tai edes jotenkin normaalisti silloin kun on kyse sairaudesta nimeltä sosiaalisten tilanteiden pelko varsinkin kun on kyse sen pahimmasta muodosta. Aivan varmasti olisin jo itsekin alkanut elää normaalia elämää jos se olis mahdollista. Melkein kaikki apukeinotkin olen kokeillut mutta mistään ei ole apua saanut.