http://www.ita-savo.fi/uutiset/lähellä/liikennehankkeille-haetaan-vauhtia-56001
Miksei tuossa ole Putikon seisakkeesta mainittu mitään? Käsittääkseni Putikon seisakkeen avaaminen oli Savonlinnan kaupungilla ja entisellä Punkaharjun kunnalla ihan sitä ykkösprioriteettiä liikennehankkeissa. No, kesällä on kuitenkin ilmeisesti VR:n Antti Tiitola tulossa Putikkoon vierailulle tutustumaan alueeseen ja keskustelemaan aiheesta. Eipä hän tyrmännyt ehdotusta Putikossa aloitettavasta koeliikenteestä, jossa saataisiin faktaa matkustajamääristä.
Jos Putikkoon meinataan saada seisake, on kyläläisten ja muiden seisaketta tarvitsevien oltava aktiivisia. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärvellä saatiin kylätoimikunnan aktiivisuuden ansiosta seisake Jalasjärven Alavallin kylään 1980-luvulla. Tosin sen seisakkeen henkilöliikenne loppui vuonna 2006.
Putikon kylä on kuitenkin sen verran suuri maaseutukyläksi, että varmasti seisakkeen avaaminen kannattaisi. Ei ole epäilystäkään. Nyt vain kovaa ääntä seisakkeen avaamisen puolesta, niin saadaan asia eteenpäin.
Kiitos ja kumarrus.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä, että kun käytössä on nopeasti hidastuva ja kiihtyvä kiskobussi, pysähdys ei niele paljoa aikaa, minuutin-kaksi, ja se varmasti mahtuu jo muutenkin väljään aikatauluun.
Kyllä olis asiallista!
Miloinkahan Tiitola suapuu?
Kesäkuussa lupas käydä. Saa nähdä kuuluuko sieltä mittää...