Muutama juttu tuossa parisuhteessa ihmetyttää.
Niko ilmeisesti pääosin elättää pariskunnan, lahjoo Sofiaa jatkuvasti kalliilla merkkilahjoilla (tätä ei tapahdu toiseen suuntaan), ja haluaa perustaa jo perheen. Sofiaa kiinnostaa tässä vaiheessa lähinnä ura ja puntilla käynti - Sofian anteeksipyytäväisyys Nikon turhia vauvatoiveita kohtaan Seiskan videolla oli kiusaannuttavaa katseltavaa. Toisaalta ihan ymmärrettävää, ettei 23-vuotiaalla lastenteko ole ihan ajankohtaisimpana mielessä, Nikohan on pian jo 30.
Niko on ainut, joka käyttää parin yhdessä hankkimia koiria lenkillä. Olen pari vuotta asunut pariskunnan lähellä, enkä ole kertaakaan nähnyt Sofiaa ulkoiluttamassa koiria. Itsekin koiranomistajana Nikoon ja koiriin törmään usein kulmilla. Sofia ei lenkittänyt koiria myöskään aiemmin, kun rouva Ruusila-Nousiaisen päivät eivät vielä täyttyneet kiireisestä bikinifitness-treeniohjelmasta.
Käy suoraan sanottuna Nikoa vähän sääliksi! :( Eikä tunnu kauheen aidolta toi meininki ainakaan toisen osapuolen suunnasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
eiks se ole ihan normaalia, että äijä ottaa nuoremmat vaimokkeen, jolle ostelee kaikkee kivaa tavaraa, joita vaimoke voi esitellä blogissaan? Onhan nuo kaiken maailman BB:t ja viidakon tähteetkin löytäneet itselleen miehiä, jotka kustantaa rouvien silikoonit ja hiustenpidennykset.
Ja eiks niko ole jo yli 30v?
Niko on s.1983
Ongelma on se että molemmat ovat rutiköyhiä ja pian ne luottokorttiyhtiötkin loppuvat jotka Nikolle myöntävät luottokortteja.
Kuka on Sofia kuka on Niko? Ovatko julkisuudenkipeitä urpoja, joita urpot seuraavat? Vai?
Niko lienee se Tuulitunnelissakin kunnostautunut hin-ten-do ekspertti, ja Sofia se Tuksunkin kanssa hengaillut Juha joka kävi sukupuolenvaihtoleikkauksessa.