Apua!

No mulla kun on sekamuotoinen nopeasyklinen bipo, olen tottunut näihin kymmenessä vuodessa. Tai eihän niihin totu, mutta ei niille mitään voi. Mulla ei mikään lääke pelitä, kun vaihtelee tilanne niin nopeasti. Aikoinaan maniavaiheessa olin suljetulla osastolla ja siellä tilanne "hoidettiin" neurolepteillä, mut eihän niitä kukaan pysty iankaiken syömään.

Masennusta hoidettiin masennuslääkkeillä, jotka manian alkaessa vielä lisäs kiitoenergiaa. Lopetin itse neuroleptit, kun vaan istuin ja kattelin pihalle, miten niin voi elää. Masennuslääke lopetettiin ja tilalle Lamictal. Sillä pystyn toimimaan ainakin ulkopuolisten silmin siedettävästi, mutta kyllä tämä perkeleellistä sätkimistä on.
Mua ei ole näinä vuosina saatu edes lähelle normaalitilaa ja nyt on yrityksistäkin luovuttu. Toivon sulle voimia ja jos ei puoliso ole ollut sun kanssa kertaakaan lääkärin tai psykologin vastaanotolla, ni suosittelen. Meillä meni näiden käyntien jälkeen paremmin, mies ymmärsi tätä vitsausta hiukan paremmin. Ettei tälle mitään nyt voi.

Oletko kokeillut sairaalahoitoa? Siellä lääkitys ja diagnoosi saadaan helpommin kohdilleen, koska sinua tarkkaillaan päivittäin. Diagnoosisi tai paremminkin episodisi luonne voisi tarkentua. Minä luulin kärsiväni sekamuotoisesta bipo-episodista mutta se olikin hypomaniaa. Tuli aika yllätyksenä tuo. Lääkityksenä minulla on nyt vain muutama mielialantasaaja.

Kiitos vastauksista! Olen käynyt useamman hoitojakson läpi niin pitkiä kuin lyhyempiä sekä pakkohoitoja että vapaaehtoisia jaksoja. Viimeksi menin vähän liian myöhään hoitoon ja sitten istuinkin psykoosissa monta kuukautta osastolla. Pelkään mennä enää osastolle koska sen tietää ettei sieltä pääse enää pois pitkään aikaan ennenkuin on lääkkeillä turrutettu. Läheisten tuki olisi kaikkein paras lääke tähän kohtaan mutta ei ole ketään tukemassa kun eivät ymmärrä miksi loukkaan kokoajan, en tee sitä siksi että olisin paha tai ilkeä vaan paha olo purkautuu väkisin jotenkin. Onko mitään sivustoa netissä missä olisi tietoa bipon läheisille? Haluaisin esim. mieheni ymmärtävän edes hieman miltä minusta tuntuu ja ei se ole helppoa minullekkaan kun mieli heittää. Kaikesta loukkaamisesta tulee itsellekkin paha olo..

Hyvä kysymys, en tiedä itsekkään. Syyttelen, haukun, tiuskin, lyön... Käsittämätöntä se on että ei oikeasti koskaan haluaisi satuttaa toista ja se tuntuu todella pahalle ku ajattelee jälkeenpäin varsinkin masennunksen aikaan, maniassa se ei niinkään tunnu millekkään vaan olen oikeutettu siihen jos toinen ''ärsyttää'' minua. Depressio kun iskee tulee samalla myös valtava ahdistus, uskon että yritän parantaa omaa oloani toisen mielen pilaamisella. Niin kovasti kun haluaisinkin olla terve ja olla hyvä kumppani, ystävä, sisko ja tytär niin ei onnistu. On toki kausia jolloin on hyvä olla ja läheisteni ja oma toivoni ongelmien häviämisestä kasvaa mutta aina ne tulevat takaisin ja minä läheiseni tipumme pilvilinnoista takaisin suohon. Lääkitykseni on 30mg abilify ja 600mg seroquel. En tiedä voisiko lääkityksen vaihtaminen auttaa asiaan? Onko kokemusta tuosta yhdistelmästä?

Oletko kokeillut mielialantasaajia? Mä olen kokeillut abilifya ja seroquelia (ja about 8:aa muuta antipsykoottia) ilman mitään vaikutusta. Kokeilemistani lääkkeistä ainoastaan litium on auttanut minua. Se näyttäisi auttavan psykoottisiin juttuihinkin. Mun sairaus ei kylläkään ole samanlainen kuin sinulla. Minulla on oikeastaan ollut vain sekamuotoisia jaksoja sekä hypomaniaa, joista molemmista olen joutunut sairaalaan.

Suosittelen Litoa. Minulle se määrättiin bipo-daignoosin jälkeen(20 vuotiaana). hitaus, käsien vapina... Kaikia näitä vastaan olen taistellut, mutta olen joutunut myöntämään sen, että en ole ajoittain masentunut/uupunut vaan että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Nyt on hyvä näin. Hyvä erityisesti siksi, ertä puolisoni ymmärtää sairauttani ja sitoutuu kulkemaan rinnalla. Olen kyllä itsekin tehnyt töitä asian eteen esim. opiskellut uuden ammatin...no siihen meni 1,5 vuotta ja nyt on hyvä tilanne.