Anoreksikko

Sairastin anoreksian pahin vaihe on ollut ohi jo kauan mutta vieläkään en osaa syödä normaalisti.Enkä usko että opinkaan.Se oli hullua aikaa. Puntarissa piti käydä yhtenään ja auta armias jos paino oli etes grammalla noussut.Se oli kuin maailman loppu, sitä sekosi täysin..Anorektikko ei tajua omaa laihuuttaan ja sitä miten kauhean näköinen on, sitä on sokea todellisuudelle. Katsoo vain peilistä itseänsä ja toteaa tuolta voi vielä lähteä muutama kilo. Vaikka todellisuudessa siellä ei ole kuin luuta ja nahkaa.
1549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mullakin oli kyseinen tauti enkä nyt vuosien jälkeenkään osaa syödä samalla lailla kun ennen sairautta. Muistan elävästi sen kun kilot tippu ja vaatteet jäi aivan liian isoiksi ja silti peilistä katsoessani näytin lihavalta.

Toivoisin tosiaan että ihmiset tajuaisi sen että ihminen on kauniimman ja terveemmän näköinen normaali painoisena kuin aliravituuna.
Ei kukaan katso ihmisiä kehitysmaissa kadehtien heidän laihuuttaan tajuamatta sitä että tosi asiassa mallit ovat samanlaisissa mitoissa kuin ihmiset jotka kärsivät aliravitsemuksesta tahtomattaan sitä itse.

Keskiajalla pulleita/läskejä ihmisiä pidettiin kauniina ja seksikkäinä ja laihoista ei taas jaksettu kiinnostua.Tuohon aikaan läskit kerto ihmisen varakkuuden.

Onnea kaikille parantuneille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Sairastin anoreksian pahin vaihe on ollut ohi jo kauan mutta vieläkään en osaa syödä normaalisti.Enkä usko että opinkaan.Se oli hullua aikaa. Puntarissa piti käydä yhtenään ja auta armias jos paino oli etes grammalla noussut.Se oli kuin maailman loppu, sitä sekosi täysin..Anorektikko ei tajua omaa laihuuttaan ja sitä miten kauhean näköinen on, sitä on sokea todellisuudelle. Katsoo vain peilistä itseänsä ja toteaa tuolta voi vielä lähteä muutama kilo. Vaikka todellisuudessa siellä ei ole kuin luuta ja nahkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu