sh-opiskelija joka haaveilee lääkiksestä..

Elikkä olen toisen vuoden sh-opiskelija joka on vähitellen huomannut että en olekaan valinnut ehkä oikeaa terveydenhuollon alaa… Alusta asti oon ollut paljon kiinnostuneempi sairauksien ns. konkreettisesta hoidosta lääkkeillä, leikkauksilla jne. kuin hoitopuolesta. Koulussa kiinnostavin aine oli ehdottomasti anatomia jonka suoritimme jo ensimmäisen vuoden puolella ja koko kurssi oli tietenkin vain pintaraapaisu anatomiasta ns. välttämättövimmät asiat joka myös sh täytyy tietää.. Olen ollut kolmessa harjoittelussa ja joka kerta olen huomannut ettei perushoito kiinnosta lähes ollenkaan.. Arvostan työtä suunnattomasti mutta voin avoimesti myöntää etten ehkä ole oikea luonne tehtävään (tarpeeksi empaattinen, luonnostaan hoitavaa tyyppiä jne jne). Lähimmäksi "kiinnostusta" on tähän mennessä ollut kirran harjoittelu ja sekin lähinnä siksi että potilailla oli monia eri tauteja ja pääsin mukaan eri toimenpiteisiin (lääkärin) kuten leikkauksiin ja eri tähystyksiin… Aina kun nään lääkisopiskelijoita toivon että olisin heidän joukossaan oppimassa… Onko tälläinen haaveilu tai turhautuneisuus normaalia sh opiskelijoille ja meneekö ohi vai olenko vain valinnut väärän alan? Ei olisi reilua potilaita kohtaan jos jatkaisin sh:na lopun ikää ellei nää tunteet häviä ja alan oikeasti viihtymään ammatissa.. Jos joku on ollut samassa tilanteessa neuvot olis tosiaankin tarpeen. :/
18598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jos tuntuu, että lääkärin hommat kiinnostaa enemmän, ei muuta kuin kirjat käteen ja lukemaan. Seuraaviin mahdollisiin pääsykokeisiin on reilu vuosi aikaa ja sen vuoden aikana kyllä varmasti huomaat, löytyykö motivaatiota lukea sisäänpääsyyn vaadittava määrä ja toisaalta samalla voit vielä jatkaa sh-opintojasi siinä sivussa. Jos muutat mielesi matkan varrella, eikä lääketieteellinen enää kiinnostakaan niin paljon, että jaksaisit hakemiseen kunnolla panostaa, et ole menettänyt muuta kuin aikaa. Jos taas edelleen todella haluat lääkäriksi, olet jo hyvässä vauhdissa. Liiasta miettimisestä saat vain päänsäryn.

Äänestä

Muista kiittää myös kokoomusta kun niiden ansiosta jo korkekoulupaikan vastaanottaneet hakee omiin kiintiöihin jotka on PIENET.

Äänestä
  • Käsittääkseni saa kyllä ns. valita kummalla tutkinnolla hakee jos on sekä lukion päättötodistus että AMK-tutkinto..!

    Äänestä

  • kkk kirjoitti:

    Käsittääkseni saa kyllä ns. valita kummalla tutkinnolla hakee jos on sekä lukion päättötodistus että AMK-tutkinto..!

    Se, millä todituksella hakee ei vaikuta.

    Kun on jo korkekoulupaikka hakee eri kiintiöön mitä ensikertalainen (vertaa ruotsinkielisten kiintiöt). Ensikertalaisille on varattu rutkasti enemmän paikkoja kun alan vaihtajille. Näin ollen voidaan olettaa sisäänpääsyn muodostuvan vielä vaikeammaksi (tai sitten ei, riippuu hakijoista).

    Korkeakoulu-uudistus näet... Ensi vuonna haku uudistuu.

    Äänestä

  • kkkk­ kirjoitti:

    Eli _teoriassa_ jos jättäisin AMK:n kesken ja keskittyisin pääsykokeisiin laskettaisiinko minut ensikertalaiseksi ja hakisin lukion todistuksella? Vai lasketaanko jo se että olen opiskellut AMK:ssa vaikken tutkintoa suorittaisikaan loppuun?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jos olet vastaanottanut jonkin korkeakoulupaikan joskus, se on myöhäistä nyt surra, et ole enää koskaan ensikertalainen. Mutta ainakin alustavien tietojen mukaan nuo kiintiöt eivät välttämättä vielä ensi keväänä tulisi, vaikka se periaatteessa mahdollista onkin. Lisäksi siitä, kuinka paljon paikkoja ensikertalaisille varataan, ei ole mitään yhtä päätöstä.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Selvä. Hyvä tietää vaikka onkin jotenkin pelottavaa ja hermostuttavaa että tää on sitten mun "ainoa" mahdollisuus ikinä(?) :( Oon nyt pari päivää miettinyt ja päättänyt nyt heti kesän aikana alkaa pänttäämään niitä biologiaa kemiaa ja fyssaa ja sitten toivottavasti pääsen aloittamaan valmennuskurssin syksyn alussa ja TOIVON että aika riittää ja siihen kevääseen mennessä hallitsen asiat ja on toivoa sisäänpääsystä. En voi olla hoitaja, se ei ole oikea ala mulle ja se tulee yhä selvemmäksi joka päivä… Jollen pääse lääkikseen niin pitää keksiä muuta mutta se on se haave.. Kiitos vastaajille!

    Itsellä on kyllä ihan samat fiiliksen suhteen, että onko tämä se "ainoa" mahdollisuus, mutta en nyt jaksa siitä liikaa ottaa paineita, koska uskon, että vaikka kiintiöt tulisivatkin, niin joku sinne aina pääsee ja miksipä se joku en voisi olla minä tai sinä.

    Joo toi on ihan totta ja onhan vuos sentään pitkä aika, ehtii siin aika paljon lukea.. Toivottavasti tarpeeksi. Ootko siis ite kanssa sh. vai jonnekin muualle "leimautunut" niinkuin mäkin? =)

    Olen myös sh-opiskelija, tosin kerkeän toivottavasti valmistua ennen ensikevään pääsykokeita. Itse voisin kyllä ihan hyvin tehdä sh-hommiakin ja ne ovat ihan ok, mutta toisaalta en tiedä, haluaisinko todellakaan tehdä niitä loppuelämääni. Uskon, että kadun vielä, jos en nyt ainakin yritä hakemista. Tuntuu, ettei tänne palstalle viitsi kaikkien nähtäväksi kaikkea kirjoitella, niin jos tuntuu, että haluaisit vielä vaihtaa ajatuksia hakemisesta, niin laita mailia 5te6i @ notsharingmy.info. Toi on sellainen anonyymiosoite, ku en viitsi oikeaa osoitetta laittaa kaikkien nähtäville.

    Äänestä

Menin sh kouluun, kun luulin että siellä opitaan sairauksista. Mutta petyin katkerasti: EI anatomiaa, ei fysiologiaa, ei infektioiden aiheuttajista, ei sairauksista. Yhtä hölynpölyä! Vain hoitotiedettä, ei siis hoitotyötä eli potilaiden kanssa tekemistä esim. dreenejä, injektioita yms. Opettajat epäpäteviä ja mikä hirveintä: ei luentoja vain verkko-tehtäviä.
Vaihdan nyt aivan muulle alalle.

Äänestä
  • Siis mikä tuo tuollainen koulu on? Meillä on nimen omaan ollut anatomiaa ja fysiologiaa, infektioista, lääketiedettä tautioppeineen ja mikrobiologioineen, invasiivisista toimenpiteistä jne. Lisäksi vasta ensimmäinen vuosi opintoja takana.

    Äänestä

  • huijaat? kirjoitti:

    Siis mikä tuo tuollainen koulu on? Meillä on nimen omaan ollut anatomiaa ja fysiologiaa, infektioista, lääketiedettä tautioppeineen ja mikrobiologioineen, invasiivisista toimenpiteistä jne. Lisäksi vasta ensimmäinen vuosi opintoja takana.

    Varmaan joku maaseutuopisto tai puskaamiska...

    Äänestä

  • Vain hoitotiedettä? Mitäs muuta kuvittelit hoitamisen perustan olevan? Apinakin osaa niitä lääkkeitä kuppiin pistää, vaan osaako perustella?

    Äänestä

Kyllä on Helsingissä sijaitseva arvostettu amk. Olen varmaan samassa, mutta terkkari opinnoissa. Ei ole varsinaista hoitotyötä, etiikkaa on ja paljon. Kyllähän sitäkin tarvitaan myönnän.

Äänestä
  • Itse myös samassa L:llä alkavassa koulussa opiskelemassa sh ja ei kyllä ole puppua..ei paljon mtn järkevää vaan etiikkaa ja täytetunteja :/ verkkokursseja ja tärkeät asiat nopeasti luennoidaan hutaisten. kamalaa!

    Äänestä

Tuon ikäisenä ja tuossa opintojen vaiheessa kaikkia kiinnostaa pelkästään nämä anatomiat ja fysiologiat. Hoitotyöllä on on teoreettiinen perustansa, hoitaminen ei ole diagnoosien tekoja vaan jotain ihan muuta. Kannattaa lyödä hanskat tiskiin ja hakeutua lääkikseen , jos pää kestää, lääkärin ammatti on täysin eri kuin hoitajan ammatti. Lähinnä vaikutat lapselliselta ja kypsymättömältä. Eikä sinulla on mitään hajuakaan hoitotyön todellisista lähtökohdista.
Ammattiin valmistumisen jälkeen ja yli 10 vuoden työkokemuksen jälkeen voit sanoa, oliko hoitotyö sinun juttusi. Sitä paitsi yliopistoissa järjrstetään hoitotyön ammattilaisille ihan oman alansa yliopisto-opintoja. Lääkärin ammatti on täysin eri, myös tieteenä kuin hoitotiede.

Äänestä

Et ole ainoa ihminen joka ajattelee noin, Itsekkin opiskelen sh:ksi ja aina kun töissä näkee lääkäreitä niin ajattelee että voi vitsi kun itsekkin sais lukea lääkäriksi.Ei ole vain niin paljon osaamista että pääsis pääsykokeista läpi. Ei se tarkoita sitä että sinusta ei ole hoitajaksi tai että sinua ei kiinnosta hoitotiede. Lääketiede on myös mielenkiintoinen ala. Molemmathan ovat sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä. Lääkärin ammatti on vaan todella vastuullinen ammatti. Itse ehdottaisin että jatkat sh koulua ja käyt pääsykokeissa testaamassa että pääsetkö edes läpi. Koska jos et pääse niin muuten jäät tyhjän päälle. Sairaanhoitajan työn kautta oppii todella paljon lääkäreiltä. Sh on lääkärin "toinen" käsi. Lääkärin ammatissahan tosiaan tarvitaan sitä empaattisuutta ja potilaan/ asiakkaan kuuntelemista. En ymmärrä miksi muka lääkärin ammatissa saisi toimia eri tavalla kuin hoitajan. Kyllä molempia koskevat käytöstavat ja eettiset periaatteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

turhautunut sh op. kirjoitti:

Elikkä olen toisen vuoden sh-opiskelija joka on vähitellen huomannut että en olekaan valinnut ehkä oikeaa terveydenhuollon alaa… Alusta asti oon ollut paljon kiinnostuneempi sairauksien ns. konkreettisesta hoidosta lääkkeillä, leikkauksilla jne. kuin hoitopuolesta. Koulussa kiinnostavin aine oli ehdottomasti anatomia jonka suoritimme jo ensimmäisen vuoden puolella ja koko kurssi oli tietenkin vain pintaraapaisu anatomiasta ns. välttämättövimmät asiat joka myös sh täytyy tietää.. Olen ollut kolmessa harjoittelussa ja joka kerta olen huomannut ettei perushoito kiinnosta lähes ollenkaan.. Arvostan työtä suunnattomasti mutta voin avoimesti myöntää etten ehkä ole oikea luonne tehtävään (tarpeeksi empaattinen, luonnostaan hoitavaa tyyppiä jne jne). Lähimmäksi "kiinnostusta" on tähän mennessä ollut kirran harjoittelu ja sekin lähinnä siksi että potilailla oli monia eri tauteja ja pääsin mukaan eri toimenpiteisiin (lääkärin) kuten leikkauksiin ja eri tähystyksiin… Aina kun nään lääkisopiskelijoita toivon että olisin heidän joukossaan oppimassa… Onko tälläinen haaveilu tai turhautuneisuus normaalia sh opiskelijoille ja meneekö ohi vai olenko vain valinnut väärän alan? Ei olisi reilua potilaita kohtaan jos jatkaisin sh:na lopun ikää ellei nää tunteet häviä ja alan oikeasti viihtymään ammatissa.. Jos joku on ollut samassa tilanteessa neuvot olis tosiaankin tarpeen. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu