Hei! ongelmani olisi seuraava: haluasin seksiä huomattavasti useammin kuin mieheni, jolle riitää noin kerran viikossa. Itselleni kyseinen määrä ei todellakaan ole riittävä. Tästä on muodostumassa suhteellemme todellinen ongelma, kun koko ajan täytyy olla pyytämässä seksiä ja ehdottamassa sen harrastamista itse. Ei tunnu yhtään hyvältä hyvältä.Mieheni mielestä hänen halukkuuttaan laskee myös se, että tietää että olen koko ajan tarjolla ja haluasin häntä koko ajan. Mitään haastetta ei siis ole..Mikä avuksi.Rakastan miestäni ylikaiken ja haluaisin tähän jonkinlaisen ratkaisun..Onko olemassa jotain seksuaalista vireyttä lisäävää lääkettä tai luontaistuotetta..Kaipaan pikaisesti asiallista apua!!-kiitos-
APUA!!
emmi
8746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tämä ei ole tarkoitettu sinulle tai teille loukkaukseksi vaan koska asia koskettaa myös minua itseäni olen sitä useinkin pohtinut. en tiedä olenko aivan hakoteillä mutta monien pohdintojen jälkeen on tullut suraava ajatus ko. asiasta mieleen. evoluution mukaan, homo sapiens johon me ihmiset kuulumme on aikojen alusta toiminut niin että uros puoli on ollut se ns. "määräävä" osapuoli ja naaras se joka nauttii suojeluksesta, ravinnosta ym. muusta jota urospuoliset heille suovat. näin siis ennen mutta nykyään asia on tasa-arvon aikakaudella mennyt sekaisin, eikä uroitten ajatusmaailma ole välttämättä sisimmässään sitä hyväksynyt tai sisäistänyt ja tällöin jos naaraspuoli alkaa olemaan liian "hallitseva" esim seksuaalisella aktiivisuudellaan voi se aiheuttaa uroksissa lukkoon menemistä joka esiintyy esim. sukupuolisena kylmyytenä, väkivaltaisuutena, vieraissa kulkemisena ym. tämä ei todennäköisesti ole mikään koko totuus vaan erään homo sapienssin näkemys asiasta. ja jos etsitään ratkaisua miten tällainen lukko tilanne saadaan purettua niin ajatuksiini tulee että naaras puoliset voisivat käyttää omaa "avuttomuuttaan" pienenä syöttinä ja annostella sitä uroille niin että he voisivat toteuttaa edes hieman evoluution heille määräämää käytösmallia.
...teoria. Pitää vissiinkin paikkansa pitkälle. Itse elin vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa seksiä oli tarjolla joka päivälle. Eräänä kauniina päivänä huomasin, että himot olivat kadonneet. Homme eteni tuohon samaan tilanteeseen, että kerran viikossa seksiä ja silloinkin tuntui vähän typerältä touhujen jälkeen. En osaa tässä eritellä mitkä kaikki syyt tähän johtivat. Tilanne johti kuitenkin lopulta siihen ratkaisuun, että tiemme erkanivat. Tämän jälkeen olen taas löytänyt himon. Tuntuu siltä, että en edes halua joka päivä seksiä. Välipäiviä pitää olla, jotta seksi maistuisi oikein hyvältä. Tietysti sitten sekstailut saattavat venyä sitten aika mahtaviksi suorituksiksi. Aina ei kuitenkaan näin käy.
Meillä vaimon halukkuus oli sellaista nuoren naisen halukkuutta ja siksi ymmärrettävää. Itse olin kokeneempi ja vanhempi osapuoli ja kaipasin ehkä muutakin kuin päivittäistä panemista. En osaa neuvoa, sori. Älä kuitenkaan lähde pimittämään itseltäsi näitä haluja vaan hae sitä nautintoa. Edellä kirjoittaneella tuntui olevan ihan hyvä neuvo avuttomaksi tekeytymisestä.
Kaikkea ei voi saada.
Kun olet tuollainen panopuu, niin sun olis viisainta lopettaa yritykset nykyisen kanssa ja ottaa miehekses joku musta mies,niin johan muuttuis tyyli sänkykamarissa.
Toinen vaihtoehto on ottaa päivämieheksi joku tumma ja himokas, niin ei miehesi tarvitse aivan kaikkina iltoina tulla päällesi.
..ei taida olla himokkuudella ja ihonvärillä mitään tekemistä toistensa kanssa
Heippa sulle!!
On niitä luontaistuote kaupoissa, ja niitä kannattaa ensin kokeilla,,, apu löytyy;=)
Ja yksi syy että miehet eivät haluu vaikka toiset kertoo että naiset ei anna,)
Aina ei mene kaikki yksiin,, mutta kokeile jotain uutta suhteessa sitä mitä ette ole koskaan kokeileet;=))
Auttaa useasti, minä en haluis olla vain samalla sänkyllä naimassa vain siihen pitää ja löytyy aina kaikkea mukavaa.
Seksi on kaunista kahden kauppa, ja toi väite että mustaa mustaa on kyllä jo ajatuksenakkin jo typerrä!!
Ei niillä se seksi maistu yhtään sen enempään kuin muillekkaan, mutta piristä sitä.
vaikka vaatteilla, kylvyssä kynttilöillä(suihku käy samoin)
valaise ja nauti;)
Siis kauniista ilmapiiristä ja siitä että vaikka keittiön lattialla, autossa metsässä(viel tarkenee)
Missä vain,, ei aina samaa eikä samassa asennossa. Suuseksi on oiva aloitus tapa. Meillä sen voin tehdä vaikka sen urheilun aika,,, ei koskaan olla pois ajettu, vaan saanut villiä hyvää seksiä, ja me ollaan oltu jo naimissa noin 20v, ja edeleen teemme niitä "puolukka reissuja""
auto matkoja ja usein mulla on kynttilät palamassa kun sanunomme kylmemme ja makkarissa ja!!
Kaikke voi käyttää.....
Muista vaikka joskus laittaa itse joku hyvä kaunis porno filmi pyörimään!!!
Tee aloite jossain villissä paikassa,, ja tee se suuseksillä loppuun,,
Kyllä varmasti alkaa miehes ja piristyä !!
Tsemppiä sulle /teille;=))
kiitokset sulle kovasti. Ollaan tässä nyt oari päivää itketty ja riidelty, keskusteltu ja sovittu..Olen nyt päättänyt olla hetken aikaa ilman seksiä..Saa mies tehdä sitten aloitteen kun siltä tuntuu..En halua menettää häntä enkä painostaa..Ei seksi nyt maailman tärkein asia ole..Hyvän uhteen vuoksi voi kyllä joustaa, jospa se siitä vielä syttyisi..Hyvää syksyn jatkoa sulle myös:)
..Ketään ei "saa" rakasta "yli kaiken", kukaan ei ole "yli kaikkeus". Siinä vika. Jalat maahan, tee sopivasti itsetyydytystä, se rauhoittaa, puhun kokemukseata tässä asiassa. Ei ole vain yhtä ja ainoaa, on vain jumala.