Okei, kirjoitan tänne, koska nuorten Rakkaus- palsta on täynnä hirmuisen lapsellidia juttuja, tosin täällä tunnen itseni 100% lapseksi... No joo, kuitenkin, olen elokuussa 14 vuotta täyttävä tyttö. 2012 kesäkuussa löysin itselleni unelma poikaystävän. Aloimsasme seurustella. Noh, tuo oli minua rutkasti vanhempi kokonaista neljä vuotta. Salasimme suhteen vanhemmiltamme koska tiesimme molemmat ettei sitä hyväksyttäisi. No kaikkialla sanotaan ettei 13 vuotias voi rakastua. Mikä se tunne on kun et ajattele muuta kuin häntä? kun hymyilet sekopäisesti aina muistaessasi hänet, kun et voi nukkua, etkä syödä. Kun maailmasi pyörii hänen ympärillään, kun hän tietää sinusta kaiken ja häneen voisi luottaa vaikka oman henkensä uhalla. kun tekee oudoissa ilon- puuskissa sellaisia asioita mitä ei välttämättä tekisi. kun on kuolla ikävään kun ei kuule toista tai näe toista... Jos se on pelkkä ihastuminen, en halua kokea rakkautta. Koska eroaminen... se sattuuu... sain uuden puhelimen 06.10.2012 ja laitoin hänen kanssaan kolme viestiä, mutta hän kutsui minua rakkaaksi ja minä kullaksi. Juuri se ainoavilta, kun en ollut osannut poustaa viestejäni, äitini päätti lukea ne... suhde päättyi siihen. äitini soitti silloiselle poikaystävälleni ja sanoi että jos hän kerrankin vielä ouhuu minulle, äitini soittaa pooliisit. murruin täysin. hajosin palasiksi. Kaikki kaverini katdoivat neuvvottomian kun tipuin koulussa kyydistä ja olin aina omissa ajatuksissani. katseeni olivat etäisiä ja ajatukset turtia... nyt kun erosta on 7 kk... opin vasta huhtikuussa hyväksymään että kaikki on ohi. ja sunnuntai muutti elämäni täysin. vaihdoin takaisin vanhaan puhelimeeni, josta löysin poikaystäväni numeron. maanantains laitoin tuolle viestiä, että eihån hän ole vihainen ja pyysin anteeksi. sanoin myös ettei hänen tarvitse vastata, jos kokee sen huonoksi vaihtoehdoksin.. hän ei vastannut viestiini... vaan soitti. Hän soitti minulle maanantaina ja minä sekä häb olimme itkun partaalla. Olin kahdestaan hyvön ystäväni kanssa ja kun puhelu päättyi, itkin ilosta kaverini olkapäätä vasten. hän ei ollut vihainen minulle, hän oli kunnossa ja kuulin hänen äänensä. hän sanoi että voitaisiin oarin viikon kuluttua puhua kunnolla toisillemme Skypessä... vastasin tietty että se sopii. Nyt kuitenkin olen sekaisin. Aina kun kuulen hänen äänensä olen valmis antamaan oikean käteni hänen vuokseen... kun olen hänestä erossa, tuntuu, että ikävä raastaa minut palasiksi ja samalla mietin, että mihin tämä päättyy. Jos hän haluaa yrittää vielä, en ole varma pystynkö... vielä kuukausi sitten vastaus olisi ollut kyllä, mutta nyt... olen käraknyt hänen vuokseen jo kerran, hän kärsi minun vuokseni, satutin häntä pahimmalla mahdollisella tavalla, rikoin hänen sydämmensä... en halua että niin käy uudelleen, en kestäisi sitä... Nyt olen sekaisin, mitä minun pitöisi ajatella? tai tehdä? huutaa? pelätä? nukkua? itkeä? iloita? rakastaa? olen yhtä suurta kysymysmerkkiä!!!
keskustelu on aloitettu kännykällä joten pahoittelen kirjuri virheitä.
*
keskustelu on aloitettu kännykällä joten pahoittelen kirjuri virheitä.
*
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Tunteiden syttyminen tai hiipuminen ei synny järkeilyn tuloksena" ja se on totta.
Sun kannattaa tehdä asiat äitisi kanssa selväksi, että rakastat kundia ja et aijo olla erossa hänestä, koska se tekee kipeää, ja vaikka hän on sinua vanhempi (4w ei oo paha... Mun frendi nyt just 15 asuu sen kundikaverin 19 kaa) hän rakastaa myös sinua.
Äitisi luultavasti on huolissaan sinusta, että "poikaystäväsi" käyttää sinua hyväksi (näitäkin on vaikka kuinka paljon) ja vaikka sun tunteet olisikin vilpittömät, äidit epäilee hänen tunteitaan eli puhu asia äitisi kanssa läpi. Hän myös luultavasti epäilee että olisit oman rakkautesi sokaisema. Eli vakuuta hänet ja kerro miltä sinusta tuntuu.
Siis kuinka monen tyypin VANHEMMAT nykyään lukee lapsensa viestit?!!? Näppäinlukot käyttöön jos tällainen ongelma on. Ei. Ole. Oikeutta.
Oot mua n. Vuoden nuorempi ja en omanikäisiänikään (huh mikä sana^^) pidä rakkaudelle kypsinä, kun kundikaverit osilla vaihtuu hyvä kun ei päivittäin, mut vaikutat omasta puolestasi ainakin rakastuneelle ja ns. kypsälle joten onnea elämääsi jatkossa! ;3
ja sry vaan musta ei ollu apuu ^^
Tiedän tunteen. olen itsekkin 13-vuotias ja rakastunut vuotta vanhempaan. Hän lähti vain alle viikoksi pois maasta, mutta tuntui että en olisi nähnyt häntä moneen kuukauteen, itkin joka yö kun olin kotona, yritin jäädä mahdollisimman paljon kavereille yöksi että saisin muuta ajateltavaa. Olen täysin rakastunut. Hän on minulle kaikki, voisin tappaa itseni hänen takiaan, mutta sain kuulla hänen kaveriltaan että hän ei ole kiinnostunut minusta. Ainakun nään hänet koulun käytävällä tekee mieli kiljua ja huutaa ja juosta tämän syliin, suudellä häntä hellästi ja kaikkea muuta ihanaa. Rakastan häntä niin paljon, itken joka ilta hänen takiaan. ;(
Kypsässä rakkaudessa molemmat osapuolet kykenevät ajattelemaan myös omaa hyvinvointiaan. Eli tällaiset "voisin tappaa itseni hänen takiaan" juuri paljastavat sen että et ole kypsä itse päättämään tekemisistäsi, ja vanhemmat joutuvat rajoittamaan tekemisiäsi. Tuo tunne jonka viestiketjun aloittaja kuvaili on teinitytön ihastusta. Se on juurikin tuollaista yli dramaattista. Aikuiset kykenevät olemaan myös erossa rakkaastaan koska he ymmärtävät paremmin sen että aikaa on kyllä myös näkemiselle ja seurustelulle. Luultavasti kaikilla teineillä on sellaiset vanhemmat jotka ovat tunteneet ihan samanlaista ihastumista teidän ikäisenä. Mutta he ovat myös saaneet elämässään huomata, että kaikesta dramaattisuudestaan huolimatta se oli vain ohimenevää..