Muutama fakta

Kun nyt rommareiden epätoivo saa heidät keksimään omia uutisia, vastaan seuraavilla:

1) Kantakaupungin kivitalojen hinta nousee jyrkemmin muihin verrattuna. Nämä asunnot ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan halutuimpia. Syy on yksinkertaisesti se, että niitä ostetaan sekä ensimmäiseksi- että viimeiseksi asunnoksi. On myös suuri joukko kaupunkilaisia, joille muu asumismuoto ei koskaan tule kysymykseenkään.

2) Asuntokauppa käy tällä hetkellä vilkkaana. Ainoa poikkeus aiempaan on se, että ensiasunnon ostajista on poistunut tuhnut toisessa tai useammassa polvessa. Jos vanhemmatkin ovat pa, ei omarahoitusta/ lisävakuutta löydy. Suomessa tuhnuja on kuitenkin vain 25%, joten tämä ei merkittävästi näy markkinoilla, sillä 75% ensiasunnonkin ostajista saa omarahoitusosuuden kuntoon.

3) Näillä inflaatio- ja korkoprosenteilla on yksinkertaisesti tyhmää olla ostamatta oma koti, jos pankki antaa siihen mahdollisuuden.

4) Kuten kolmisen kuukautta sitten ennustin, ei asiantuntijaa ja Lukia enää palstalla näy.

Kaksi viikkoa seuraavaan statin hintatilastoon (huhtikuu). Siinä olin väärässä, että rommareiden ulina hyytyisi aina pariksi viikoksi, nyt se on jatkuvaa. Mutta hätäähän se koirakin ulvoo.

22

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehhhehehehe
      • HUHH!!??

        Onko tilanne tosiaan tuo? En osta mitään moneen vuoteen, se on nyt päätetty. Asuntoja saa kohta 90% alennuksella. Vain tyhmä maksaa nykyisiä hintoja.


    • Hyvä pointti

      Kantakaupungin vanhat kivitalot ovat kalliimpia kuin koskaan. Niihin ei Vuosaaren eli Mogadishun asukkailla ole varaa.

      • Tarkoittanet

        nyt Eiraa, Kaivaria, Ullista ja Töölötä?


      • Hyvä pointti
        Tarkoittanet kirjoitti:

        nyt Eiraa, Kaivaria, Ullista ja Töölötä?

        Tarkoitan myös Kalliota


      • Hhahhahahahah:D
        Hyvä pointti kirjoitti:

        Tarkoitan myös Kalliota

        NO EIHÄN kalliolla ole MITÄÄN tekemistä KANTAKAUPUNGIN kanssa:D Mikä maalaistollo siellä oikein naputtelee?? Kalliossa imetään munaa, ollaan kännissä ja kustaan/paskotaan kaduille. Voi poloista pelleä, jos sieltä olet läävän mennyt ostamaan. Pakokauhusta kertoo juuri spurgualueen epätoivoinen tuputtaminen kantakaupungin piiriin:D


      • fdasfdsa
        Hhahhahahahah:D kirjoitti:

        NO EIHÄN kalliolla ole MITÄÄN tekemistä KANTAKAUPUNGIN kanssa:D Mikä maalaistollo siellä oikein naputtelee?? Kalliossa imetään munaa, ollaan kännissä ja kustaan/paskotaan kaduille. Voi poloista pelleä, jos sieltä olet läävän mennyt ostamaan. Pakokauhusta kertoo juuri spurgualueen epätoivoinen tuputtaminen kantakaupungin piiriin:D

        Kuules Moga, Kallio on kantakaupunkia vaikka siellä Vuosaaressa eli Mogadishussa sitä ei tiedetäkään.


      • Miksi ihmeessä aloit
        fdasfdsa kirjoitti:

        Kuules Moga, Kallio on kantakaupunkia vaikka siellä Vuosaaressa eli Mogadishussa sitä ei tiedetäkään.

        luulemaan, että asuisin lähelläkään jotain kuukerin nelli-lahtea?? Voi teitä typeriä.


      • Kerrotko jonkin
        Hyvä pointti kirjoitti:

        Tarkoitan myös Kalliota

        hyvän kohteen, tai osoitteen kalliosta?


      • Kerrotko jonkin kirjoitti:

        hyvän kohteen, tai osoitteen kalliosta?

        Torkkelinkuja, Pitkänsillanranta, Säästöpankinranta, ...

        Onhan noita.


      • arvo vain nousee
        Kerrotko jonkin kirjoitti:

        hyvän kohteen, tai osoitteen kalliosta?

        Entinen presidenttikin asuu Kalliossa


      • Luki3 ever
        Hhahhahahahah:D kirjoitti:

        NO EIHÄN kalliolla ole MITÄÄN tekemistä KANTAKAUPUNGIN kanssa:D Mikä maalaistollo siellä oikein naputtelee?? Kalliossa imetään munaa, ollaan kännissä ja kustaan/paskotaan kaduille. Voi poloista pelleä, jos sieltä olet läävän mennyt ostamaan. Pakokauhusta kertoo juuri spurgualueen epätoivoinen tuputtaminen kantakaupungin piiriin:D

        Nim. Hhahahahah, eli mielisairas kallion rane-hilda, miksi tuota palstalla esiin homoseksuaalisia taipumuksiasi, kuten useimmat kirjoituksesi osoittavat. Sinun paikkasi on rinnekoti tai kellokosken mielisairaala, tänäänkin hullun pervojuttuja tullut useita.. Et ole terve, useita nimimerkkejä käyttävä kallion hoidokki, joka esiintyy mysö Ok-kuninkaina.


    • Tarkoitan Helsingissä koko kantakaupunkia. Tarkoitan myös muiden kasvukeskusten keskusta-aluetta, vähintään torin ympärys jokaisessa.

    • Olet sairas

      Hilda-Rane kallion narkki ja spurgualueen asukas, keskustelee taas itsensä kanssa, vastaa itselleen, kyseinen pervojuttu Ha hahaa oli taas kallion hilda-ranen kirjoittama ja vastasi itselleen nimellä fdasfdsa,, tämä kaveri kilahtaa kohta kunnolla, pyörö heittää kallion narkkialueen pellellä pahasti.
      Hilda-ranehan on itse keksinyt tämän Moga nimen, kuten itse itselleen keksinyt Hilda-rane nimenkin, pervot ja saastaiset homokirjoitukset paljastavat taas tämän kirjoittajan. hullu on hullu nim hyvä pointti, hhahhaaa ja Fdasfdsa ja miten se Luki4everkin siellä juuri, mies, joka rekistöröityi palstalle vääräällä syntymäajalla(vahingossa)

      • Oletko sinä se

        säälittävä kuukerin nelli-lahtelainen joksika tuo säälittävä kallion velkapylly minua luuli? Witun aasit:D:D


    • Asiaan!

      Tuossa näkee, millainen naiivi mielipuoli Kallion rane-hilda on viimeksi nim. " Oletko sinä se". Tuollaisia asuu Kalliossa. Kuka haluaa asua tuollaisessa paikassa kuin Kalliossa, ihmettelen...

      Kallion Rane-hilda näytti taas todellisen minänsä. Tämäkin ketju suurin osa Kallion Rane-hildan vastauksia itse itselleen.

    • Erinomainen osoite Kalliossa: esim. koko Torkkelinkuja,
      erinomainen osoite Vuosaaressa: esim. Solvikinkatu 1,
      erinomainen osoite Töölössä: esim. Töölöntorinkatu 4,
      erinomainen osoite Kallion ja Vuosaaren välisen keskustelun kävijöille: Rinnekoti.

      • Siinpä osoitteet, varsinkin viimeinen :)


      • make6666

        Kalliossa asuu vaan spurgut!!


      • eumikäänlähiö
        make6666 kirjoitti:

        Kalliossa asuu vaan spurgut!!

        Ja entinen presidentti.


      • prässääjä prässääjä
        eumikäänlähiö kirjoitti:

        Ja entinen presidentti.

        Se vasta onkin spurgu


    • 1+1

      Aika yksipuolista keskustelua kun hullu aloittaa näitä keskusteluja ja vastailee itselleen ja toteuttaa homofantasioitaan palstalla, tätä on kallion Rane-hilda(loordi, porho ym) kirjoitukset, vuodesta toiseen.. Sinähän 4 ever vaan vahingossa unohdit ikäsi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe