Eli juuri ennenkuin sain "psykoosin" niin olin rukoillut taivaan isää, että voisin nähdä omat kasvoni peilistä.. Sillä minulla on dissosiaatiohäiriö eli kun katson itseäni peilistä, niin näen siellä vieraan ihmisen. No kauhistuin näkemääni ja aloin itkemään, jonka jälkeen muutuin aggressiiviseksi hoitajia kohtaan.. Tuli mieleen kaikki kiusaamiskokemukset ja syy siihen miksi rupesin dissosioimaan itseäni.. Olin siis lähellä löytää oman itseni. Minun mielestäni tässä ei ollut kyse psykoosistä eikä oloni ollut ahdistunut vaan helpottunut...
Eli onko näin että kova jeesukseen uskominen sairastuttaa mielen ja saa psykoosiin, vai onko kyse jostain suuremmasta "paholaisen" pelistä. Joka ei halua että olisimme omia itsejämme ja leimaa kaikki uskovat hulluiksi. Ja
siitä alkoi zyprexa ja monta muuta psykoosi lääkkeiden syöttäminen..
Yli puoli vuotta söin melkeinpä max annosta mitä nyt minun ikäiselle syötetään..
Jo parissa viikossa menetin monta vuotta kestäneen rakkauden tunteeni. Oikeastaan syy miksi halusin olla oma itseni. Eikä se ole palautunut vaikka lopetin lääkkeiden syömisen 4,5kk sitten.. Muutenkin olen nykyisin aika tunteeton, enkä pysty tuntemaan muutakuin semmoista ärsyttävän hyvää oloa kokoajan.. Jos rupean vaikka miettimään jotain surullista, niin hyvin pian mieli palautuu siihen lääkkeillä luotuun tilaan.
En voi enää käydä läpi lapsuudessa koettuja traumoja, en voi enää parantua ja olla oma itseni. Se on estetty lääkityksellä.
Mitä olisin halunnut, olisin halunnut hyvitystä siitä mitä minulle tehtiin lapsena, olisin halunnut sen paikkani takaisin mikä minulta riistettiin. Mutta ei lääkäreitä se kiinnosta, he vain haluavat säilyttää nykyisen tilan. Stabilisoida tilanteen.
Nykyään olen vihannes ja kiitos jeesus siitä!
Jeesukseen uskominen ja psykoosi
4
301
Vastaukset
- 19 + 19
"vai onko kyse jostain suuremmasta "paholaisen" pelistä. Joka ei halua että olisimme omia itsejämme ja leimaa kaikki uskovat hulluiksi."
On. Kokemuksesi on hyvin tavallinen hengellisten etsijöiden keskuudessa. Kun ihminen päättää vaihtaa herraa, eli kääntyy Jeesuksen/Jumalan puoleen, pimeyden voimat iskevät täysillä takaisin. Tilanteeseen ei auta muu kuin järkähtämätön ja luovuttamaton päätös pysyä Jumalan suojissa, tai pysyminen s*atanan otteessa. S*atana ei kiusaa omiaan. Jos haluat, etsi netistä lisätietoa riivauksista ja ns. hengellisestä sodankäynnistä. Mielestäni sinun kannattaisi myös keskustella kokemuksestasi papin kanssa. - pakko sanoa
Saako kysyä, mimmonen sun Jumala-suhde on? Sun tekstistä kyä ilmi, että oot rukoillu, mutta lopussa syytät tapahtuneista Jeesusta. Noh, mun on tähän pakko itse uskovaisena todeta, että mikäli sä kristinuskon Raamatun Jumalaan uskot, hän ei tekis sulle tuollaista. Turha kai tässä on lähteä asiaa tuputtamaan, kerron nyt vain, että Raamatussa Jumalasta puhutaan rakastavana isänä ja Jeesuksesta pelastajana, jotenka jos sä tähän uskoon jollain tavalla perustat arvojas, tai muuten vain asiaa mietit, niin kristinuskon Jumala ei sulle tollaista haluais saada aikaan.
Sanoit tossa, että sulla on dissosiaatiohäiriö. Mut kirjoitat kuitenkin skitsofrenia-palstalle ja puhut psykoosista. Ite aaan sen tarkemmin perehtymättömänä en tietenkään mitään voi sanoa varmasti, mutta dissosiaatiohäiriöitten oireita esimerkiksi Suomessa sekoitetaan paljon psykoosiin (juurikin esim. derealisaatioelämysten ja äänien kuulemisen takia). Mutta olipa sulla mikä hyvänsä, musta sun ois syytä puhua noita kokemuksias ja tunteitas hoitavalle henkilöllesi. Psykoosiääkkeet on myös omaa luokkaansa turruttamaan tunteita. Ja erot niitten vaikutuksissa tunteisiinkin vaihtelee ihmis- ja lääkekohtasesti, että jos tulee aivan mahdottoman oireet, onhan niitä muitakin nappeja olemassa.
Mutta vielä sanon tosta sun yhestä kysymyksestä, että on totta, uskoa ja asiasta ääneen puhumista voidaan joskus pitää psykoosin oireena. Mutta psykologia myös suhtautuu tähän usein jonakin ihmisen luonnollisena tarpeena tai tiettyyn kehitysvaiheeseen kuuluvana jäänteena. Itse nyt sanoisin, että koska sua selkeesti nämä asiat mietityttää, niin jatka rukoilua, käy jossakin seurakunna tilaisuudessa, etsi Jumalaa. Hän ei sulle halua pahaa eikä aiheuttaa mitään psykooseja. Päinvastoin Raamattu mainitsee hänet parantajana. Mutta tosiaan, vinkkaan vain tässä, että kannattaa tutustua siihen, mitä kristinusko ihmiselle tarjoaa ja tehdä sitten omat valintansa. Monelle mielenterveysongelmaiselle ja muillekin usko on ollu tuki ja turva ja koossapitävä voima.- pakko sanoa
Äh, kirjoitusvirhe pääs lipsahtamaan tonne :D Mutta siis tuossa piti lukea "itse asiaan sen tarkemmin"
Uskon,että olet pyhä ja saat anteeksi vaivasi,ei kukaan mielenvikainen tule tuomituksi.Näin minä uskon.Jos et tässä elämässä parane vaan koet vaan kärsimystä ja psykoosia ym,niin varmasti saat anteeksi ajatuksesi ja tekosi.Jos et saa niin sitten en minäkään,nähdään sitten jsokus myöhemmin taivaan porteilla ja tehdään yhteinen valitus,jookos.Tsemppiä sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,814358Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242818Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112224Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6362053MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341968