Taas yksi persu osoitti älynsä rajat

Nythän sieltä eduskunnasta kummia kuuluu. Persujen Mika Niikko päästi sellaisen aivopierun ettei sellaiseen ole ennen pystynyt kuin Päivi Räsänen: Niikon mukaan pitäisi alkaa viattomille lapsille opettamaan kivikauden nuotiotarinoita totena.

Niikko tuo esiin oman typeryytensä olemalla, kreationistien tapaan, ymmärtämättä mitä tarkoittaa termi "tieteellinen teoria". Joskus aikoinaan kun USA:sta kuului uutisia kuinka niiden kongressiedustajat ajoivat luomisteoriaa kouluihin totena opetettavasti sanoin että onneksi meidän kansanedustajista ei noin idioottia löydy. Olin väärässä. Saa nähdä mitä KD:n porukka sanoo tuosta ehdotuksesta. Pahoin pelkään että Räsäsläiset alkavat kannattamaan sitä. Niistähän löytyy samojen hihhulisuuntien edustajia. Ei voi mitään sille että on suuri myötähäpeä Suomen kansanedustuslaitoksen puolesta.
11271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eli mitä ?
Paska avaus , nolla informaatiota. Kannattaa hieman avata aihetta, jos on pakko kommentoida.

Äänestä
  • Olen olettanut että täällä keskustelijat ovat aikaansa seuraavia ihmisiä jotka ovat edes jotenkin perillä kansallisesta uutisvirrasta. Olen ilmeisesti erehtynyt.
    Tässä yksi linkki ko. kansanedustajan aloitteeseen:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013051617027990_uu.shtml

    Mitenhän Niikko suhtautuisi jos myös kalevalaista sotkanmunateoriaa totena koululaisille markkinoitaisiin? Sehän on ihan yhtä uskottava ja ihan yhtä vankalla perustalla olava luomiskertomus kuin Raamatunkin.

    Äänestä

  • Olet oikeassa "guta"
    Mitä typeryyttä ja huonoa suomen kieltä... Alkaa opettamaan --- alkaa opettaa tai rupeaa (ryhtyy) opettamaan. Alkavat kannattamaan --- alkavat kannattaa tai rupeavat (ryhtyvät) kannattamaan.
    Annan tällaisille suomen kielen raiskaajille älykkyysosamääräksi korkeintaan viisi (5).

    Jk Aamuradiossa tänään (Yle radio Kp) Kiviniityn vs rehtori (Kainu ?) sanoi..."pystyvät saada". Mitähän se tarkoittaa?
    Ei ole ihme, etteivät koululaiset - nykynuoret - hallitse hyvää SUOMEN kieltä kun eivät rehtoritkaan osaa, puhumattakaan "opettajaministeristä"...

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa. Viime vaaleissa kyseinen puolue ilmoitti maksavansa 100€ osalle ehdokkaista. Ottaen huomioon 100-sen ostoarvon tänä päivänä ei sillä kummoista ehdokasta saa liikkeelle.

Äänestä
  • Vai PUOLUE???
    Yksi hörhö oli jotain höpissyt.
    Tuollaiset kirjoittelijat linnaan!!!

    Äänestä

Me perussuomalaiset emme hyväksy minkäänlaisia lämpöpumppuja.

On lämpöpumppujen syytä tämä ilmastonmuutos. Talvella, kun ulkoilmassa ei ole nimeksikään lämpöä, siitä otetaan lämpöpumppujen avulla siitä vähästäkin lämpöä sisätiloihin. Tyhmempikin tästä käsittää, että ulkoilma entisestään jäähtyy. Sitten kesällä pumpataan huonetiloista lämmintä ilmaa lämpöpumppujen avulla ulkoilmaan. Sehän on selvää, että ulkoilma lämpenee. Lämpöpumppujen takia meillä on nyt tämä ilmastonmuutos. Ja mitä tekee maalämpöpumput sitten. Kohta ovat järvet umpijäässä ja maa roudassa ympäri vuoden, mikäli nämäkin yleistyvät. Järki käteen näiden ilmastoa manipuloivien laitteiden kanssa.

Äänestä

Niin ja puut pitää heti hakata kaikki pois.
Olettehan huomanneet, että kun puut huojuvat, niin heti alkaa tuulemaan. Siis puut aiheuttavat tuulen.

Ja hiilidioksidia tulee ihmisen uloshengityksestä. EU:n pitää heti tehdä direktiivi jossa hyväksytään vain sisäänhengitys. Jollei tätä tehdä, maailman meret nousevat 6,25 metriä ensi kuun 12 päivään klo 12,45 mennessä!

Äänestä

persut tekivät oikean päätöksen kun James Hirvisaari erotetaan puolueesta. Natsismi on vaarallista.

Äänestä
  • koko puolue on vaarallinen

    Äänestä

  • Ihme jeesusteluksi tuo persujenkin touhu mennyt. Tällä menolla persut on hyvinkin pian yhtä harmaa puolue kuin joku keskusta, paitsi kannatus lähempänä nollaa. Pitäisi pitää mielessä se tosiseikka, että äänestäjäkunta on enimmäkseen sinivalkoisia natsirasisteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin on kirjoitti:

Nythän sieltä eduskunnasta kummia kuuluu. Persujen Mika Niikko päästi sellaisen aivopierun ettei sellaiseen ole ennen pystynyt kuin Päivi Räsänen: Niikon mukaan pitäisi alkaa viattomille lapsille opettamaan kivikauden nuotiotarinoita totena.

Niikko tuo esiin oman typeryytensä olemalla, kreationistien tapaan, ymmärtämättä mitä tarkoittaa termi "tieteellinen teoria". Joskus aikoinaan kun USA:sta kuului uutisia kuinka niiden kongressiedustajat ajoivat luomisteoriaa kouluihin totena opetettavasti sanoin että onneksi meidän kansanedustajista ei noin idioottia löydy. Olin väärässä. Saa nähdä mitä KD:n porukka sanoo tuosta ehdotuksesta. Pahoin pelkään että Räsäsläiset alkavat kannattamaan sitä. Niistähän löytyy samojen hihhulisuuntien edustajia. Ei voi mitään sille että on suuri myötähäpeä Suomen kansanedustuslaitoksen puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu