Narsisti isänä

huoli on

Seurustelin kolme vuotta miehen kanssa, jolla oli kaksi lasta edellisestä suhteesta. Lapset olivat isän luona pari viikonloppua kuukaudesta mutta silti heistä kasvoi minulle ikäänkuin omia lapsia. Tietäen äitin taustat ja mielenterveysongelmat, pyrin olemaan lapsille sitäkin parempana esimerkkinä.

Suhteemme alussa tämä nainen varoitteli minua ex miehensä agressiivisuudesta ja väkivallasta. en kuitenkaan uskonut, vaan kuvittelin sen olevan naisen katkeraa tilitystä.

Nyt kaksi vuotta henkistä väkivaltaa (ja fyysistä muutaman kerran suhteen alussa) kestäneenä pistin suhteen poikki jokunen aika sitten. Vasta nyt aloin ymmärtää ettei kyse ollut pelkästään vain muutamasta lyönnistä eikä "tavallisesta" haukkumisesta. Koko ajan oli kyse minun alistamisesta ja minun elämäni tuhoamisesta.

Nyt on syntynyt huoli lapsista, kun olen tajunnut millaista manipulointia mies käytti heitäkin kohtaan... puistattaa ajatellakin millaisia lapsista tulee vanhempana. Nyt jo tällä toisella luokalla olevalla tytöllä on hankaluuksia koulussa. Sosiaalitoimi kyllä hoitaa äidin jaksamista mutta entäs isän auttaminen? Kriisipäivystyksestä minua kehoitettiin vain vetäytymään ja jatkamaan elämää ja hoettiin ettei miestä voi saada hoitoon vasten tahtoa.

Kasvatetaanko tässä nyt väistämättä kahta ihanaa lasta, heikoiksi ja manipuloiduiksi aikuisiksi joilla ei ole mitään toivoa elämässä?

1

212

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+13

      Voit yrittää lastensuojeluväen kanssa jutella, mainitse väkivaltatilanteista ym. minkä voisit ajatella vaarantavan lasten kehitystä. Olet varmasti tehnyt arvokasta työtä lasten mielenterveyden eteen niiden kolmen vuoden aikana. Heille on jäänyt muisto välittävästä, "terveestä" hyvästä aikuisen mallista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe