Oikeasti, olen 30 vuotias jo ja äitipuoli on ollut elämässäni mukana 19 vuotta. Koko nuoruuteni olin näkymätön, en paha, en käyttäytynyt huonosti enkä vaatinut keltään mitään. Mutta hän vihasi minua.
Ja vihaa edelleen! Ja on saanut sukulaisensa ja tyttärensäkin vihaamaan minua. Millä ihmeen oikeudella, kysyn?
Ja vihaa edelleen! Ja on saanut sukulaisensa ja tyttärensäkin vihaamaan minua. Millä ihmeen oikeudella, kysyn?
Vastaukset 37
Vanhimmat
No tämä on väärä paikka sitä kysyä, siihen osaa vastata vain yksi ihminen!
Jos äitipuolesi tytär ja sukunsa ei osaa ajatella omilla aivoillaan, niin paljonkops siinä olet menettänyt? Et mitään.
Kuule sellaisia ne on kun saavat rikkoa perheen ja saavat sen miehen jonka haluu vaikka näkee että on lapsia ja vaimo. Jos yhtään seuraat tätäpalstaa, niin joka viesti on täynnä haukkumisia, ilkeilyä, miten miehen lapset haisee, ovat likaisia, hkauheita, ja häiriköitä... miehen lapet ovat näille uusikoille pelkkä haukkumiskohdem jotta omat ongelmat vähenee. Heilä on tapana haukkua koko suku.
Kirjoittiko aloittaja että perhe on rikottu vaimon taholta? Mistä tämän tiedät? Ero on voinut tapahtua jo ennenkuin nämä kaksi ovat edes tavanneet. oletat taas ihan omiasi.
Suurin osa "haukkumisista" on sinun omalta koneeltasi, sinun omia provojasi lissu.
Missä kohtaa aloittaja kertoi että vaimo on haukkunut tämän äitiä ja sukua? Hän kertoi vaimon oman suvun käytöksestä?
On sulla mielikuvitusta ainakin, hulluja puheita, joissa ei totuutta siteeksikään.
No ensiksikin äitipuolellasi on täysi oikeus vihata sinua koska myös hänellä on oikeus tunteisiinsa. Ei kukaan voi käskeä edes omaa lastaan rakastamaan jos ei siihen kykene. Aikuinen tosin voi hillitä omia tunteen purkauksiaan ainakin jossain määrin. Omassa kotonaan pitää myös aikuisen saada olla rauhassa. Itse joudun tappelemaan lapsipuoleni kanssa lähes päivittäin ja joskus en osaa katsoa asiaa lapsen näkökulmasta vaan useimmiten torun lapsipuoltani kun on esim ajanut pienemmän päälle ja viha jatkuu vielä toiseenkin päivään ja mietin miksei tuo nyt voi asua vaikka äitillään. Joka asiaa pitää käydä läpi lapsen isosedän kummin kautta ja näkökulmasta ennen kun antaa itselleen luvan omiin tunteisiinsa. Katkeraksi sitä lopulta muuttuu kun ajattelee miten paljon helpommalla pääsisi jos vain olisi sinkku. Mikä oikeus lapsipuolellani on vaikuttaa minun tunteisiin? Sitä rakastuu ihanaan mieheen ja ihanaan lapseen mutta jossain vaiheessa lapsi kasvaa ja muuttuu ja alkaa ihannoimaan minun mielestäni vääriä ihmisiä.
Tuossa muuten linkki miten taas pitäs jaksaa katsoa kaikkea lasten silmin. ja syy miksi en aio luovuttaa ja antaa omien lapsien kokea samaa kuin oma lapsipuoli.
Eniten joka tapauksessa taidan vihata sitä tunnetta kun lapsi lähtee äitinsä luokse ja jättää meidät tänne pariksi päiväksi juuri kun tuntuu että meillä menee niin hyvin. Toinen asia mikä ärsyttää on se kun äitiä pitää kehua ja odotetaan että pääsee taas äidille.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/parisuhdetutkimusta_tiiviisti/?x218948=219412
Ei todellakaan ole mikään yksiselitteinen oikeus vihata toisen lasta. Jos otat miehen, jolla on lapsi hän kuuluu pakettiin. Kuulostat todella itsekäältä tuon tekstin perusteella. Olen ollut itsekin äitipuoli ja sen asenteen otin heti alkuun, että tässä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä lapset ja se toimii. Aikuinen on aikuinen eikä lapsi voi aikuisten päätöksille mitään. Kehtaat vielä sanoa, että "mikä oikeus lapsipuolella on vaikuttaa minun tunteisiini"? Sinä olet aikuinen ja aikuisen pitää osata säädellä tunteitaan. Kyllä joskus voi suututtaa, mutta rajansa kaikella. Lapsella on enemmän oikeuksia kuin sinulla, hän oli isänsä elämässä ennen sinua.
itte en oo ku 16 pian 17 ja äitipuoli ollu jo 10 vitun vuotta pilaamas mun elämääni. kukaan mun siskoista eikä muistakaa lähiomasist pidää siit muijast paitsi faija. jopa mu mummi vihas sitä naista kuolemaasa saakka! juttu on täs viäl se et se haukku mun sukuu ja kaikki sen ympäril mun kaverit se on haukkunu kaikki päi naamaa ja kaikkee muuta paskaa. ja mä viälä asun ton hirviön kans samas talos.. jote mitä mä voin tehä ku mun faija ei anna lupaa muuttaa pois!?
ota välittömästi yhteyttä lastensuojeluviranomaiseen että saat apua
Mikset muuta mutsillesi tai ihan omillesi , kun olet jo 17v, faijallasi ei ole siihen mitään sanomista, kun olet jo melkeen aikuinen.
Etkö voi hakeutua opiskelemaan toiselle paikkakunnalle? Saat opintotuen ja asumislisän. Isäsi on velvollinen elättään sinut siihen asti kun täytät 18v.
Käy nyt ensin sosiaalitoimistossa keskustelemassa tilanteestasi. Siellä pidetään sinun puoliasi ja koitetaan löytää paras ratkaisu sinun elämääsi.
Naispuolista ihmistä ei ole tarkoitettu äitipuoleksi. Siinä pitää olla paljon pokkaa että osaa olla ihmisiksi vaikeiden tunteiden kanssa, joita lapsipuolen läsnäolo ja tarpeet herättävät. Tilannetta ei yhtään auta se, että uusperhettä lähdetään pyörittämään päässä fiksoitunut kuva ydinperheen onnesta. On se kumma että tämä asia näyttää vaativan niin monelta omakohtaista kokemusta että sen tajuaa.
Joka tapauksessa, asiasi ovat olleet kurjalla tolalla ilmeisen kauan. Tämä nainen ei ole kovin kummoinen ihmiselukka, nuun kuin ei moni muukaan nainen vastaavassa tilanteessa. Isäsi on kuitenkin kaikkein eniten vastuussa hyvinvoinnistasi, mutta kuten moni miespuolinen ihmiselukka, on hän laittanut vaimonsa ja oman "mukavuutensa" sinun hyvinvointisi edelle. Et ole ainoa tällainen lapsi.
Ei voi mitään. Koeta pärjätä.
Toisin sanoen he ovat MORAALITTOMIA.
=ELUKOITA
P.S. Ei kannata hakea mitään mielenterveysapua tms. apua ongelmiin. Sitä ei nimittäin ole. Ammattilaisten kirjoissa lukee, että sinulla on ollut sopeutumisongelmia uusperheeseen ja haluaisit ehkä mennä naimisiin isäsi kanssa.
Kuules jos rikkoo perheen, sitä ei kukaan anteeksi anna. Antasitkos itse? et varmaan, jos muuta väität, valehtelet.
Perheenrikkominen on niin vakava asia, että se ei unohdu ikinä, turha edes odottaa sitä. Jos haluat olla kunniallinen ihminen, älä riko toisten perhettä, silloin sinua ei kukaan vihaa.
Omituista että edes mietit moista... mutta eihän se rikkojasta tunnu miltään.
Minä rikoin itse oman perheeni. Enkä pyydä keneltäkään anteeksi. Olen kunniallinen ihminen eikä minua vihaa ex eikä lapset, olen lasteni lähi.
Eikä tosiaankaan tunnu miltään, korkeintaan hyvältä.
MIETI SITÄ, KUN SEURAAVAN KERRAN RIKOT JONKUN LAPSIPERHEEN! JA ESTÄT ISÄÄ NÄKEMÄSTÄ OMIA LAPSIAAN.
Öööö...Siis kenelle tämä oli tarkoitettu??
No monelle olet p e r se t t ä s i kerennyt jakaa, kun 10 lastakin.
Ihme jengii... onks nää vapaalna meidän keskuudessa?
Perheenrikkojalla on aina taakka kannettavanaan, eikä se unohdu. Sitä pitää miettiä sillon ennenkun rikkoo perheen että kestääkö syyllisyyden. Voihan olla että taakan alla ratkeat ryyppäämään tai olet jo ratkennut.
Ai et vaatinut mitään? Veithän hänen miehen, rikot perheen etkä anna lasten tavata isäänsä, eikö se ole jo paljon vaadittu?
Vastasitko aloittajalle?
Sinulla on totta totisesti ongelmia luetunymmärtämisessä :D
Otappa ja lueppas tuo aloitusviesti nyt hitaasti ja harkiten, ajatuksen kanssa.
Aloittaja kirjoittaa näin:
"Oikeasti, olen 30 vuotias jo ja äitipuoli on ollut elämässäni mukana 19 vuotta. Koko nuoruuteni olin näkymätön, en paha, en käyttäytynyt huonosti enkä vaatinut keltään mitään. Mutta hän vihasi minua."
Ja sinä vastaat hänelle näin:
"Ai et vaatinut mitään? Veithän hänen miehen, rikot perheen etkä anna lasten tavata isäänsä, eikö se ole jo paljon vaadittu? "
Sinulla on nyt menneet puurot ja vellit sekaisin.
Sinä syytät perheenrikkojaksi-miehenviejäksi- lasten tapaamisten estäjäksi itse sitä lasta, joka aloitusviestissään kertoo, että hänen äitipuolensa vihaa häntä ja on aina vihannut.
Tässä sen näkee, ettet sinä näitä juttuja edes lue ajatuksella. Pelkkä sana "äitipuoli" riittää laukaisemaan sinussa sen syyllistämisreaktion, kohteesta viis.
Kolmas osapuuli yleensä rikkoo lapsipehreen katkeruudessaan menee niin pitkälle.
Ja tottakai mies valitsee lapsettoman elmän, siihen ei tarvita muuta kun manipulointia ja lupauksia.
Perheen rikkoja erottaa lapet ja exän toisistaa n,mutta mies ei kehtaa sanoa mitään vaan kräsii.
Mies rakastaa aina eniten uutta naistaan. Uuden naisen rakkaus, tuki ja turva ovat hänelle tärkeintä. Lapst tulevat vasta kakkosena. Jos isä on kunnon isä, niin hän osaa pitää lastensa puolta ja opettaa uutta kumppania kasvamaan tilanteeseen. Jos isä on nössö, niin hän kärsii hiljaa tilanteesta, mutta ei tee tilanteelle mitään. Tiedän tilanteita, että isä luopuu mieluummin lapsistaan kuin kumppanistaan.
Jos eroaisin, ei se millään tavoin vähentäisi rakkauttani omiin lapsiini. En siis rakastaisi "aina eniten uutta naistani". Naisen ja miehen välinen rakkaus on erilaista kuin vanhemman rakkaus lapsiinsa, jos "totuus" ei nyt tätä ole vielä oivaltanut.
Olen elämäni loppuun asti isä, mutta muutoin voin elämäni aikana olla aviomies, leski tai eronnut...
Onneksi olen toistaiseksi saanut viisaalta lasteni äidiltä "rakkautta, tukea ja turvaa". Merkittävä osa eronneista miehistä hakee uudelta naiselta vain lohtuseksiä. Tästä on meillä esimerkkiä ihan valtakunnan päättäjiltä. Lapset tulevat aina ensin, heitä ei voi korvata ja heidän äitinsä on elämässäni aina. Uudet naiset voivat vaihtua ja tilastollisesti eronneilla usein näin juuri käykin.
Juuri näin, hyvä iskä55!!
Uskallat puhua totuuden, näin se on useimmiten, mutta uudet naiset eivät sitä myönnä. He luulevat että hän on se paras ylitse muiden. Voihan se mies nii sanoa, jotta tämä uusi pysyy siinä lohtuna, mutta paljon voi olla sanomattakin, mikä on se totuus.. hyvä!
En usko ettöä monikaan mies itse unohtaa lapset ja exänsä, kyllä siinä tarvii voimakas tahtoinen nainen, joka kääntää miehen pään omia vastaan. Toivon mukaan näin ei monesti käy.
Aina sillä exälläkin on erityinen paikka miehen sydämessä, onhan hän sen miehen lasten äiti, ja heille korvaamaton. Ei mieskään voi tunteeton olla.
Lissu häsläät nyt väärän aloituksen kimpussa. Tämä aloittaja kertoo lapsuudesta tähän päivään. Eikä hän ole mikään uusperheen äiti eikä mikään perheenrikkoja.
Exä on mihelle aina ykkönen kun on lasten äiti.Uusikot haluaa katkerudessan rikkoa kaiken.
Mitäs jo hullu vastaisit vaan siihen, että kuinka sait aloittajasta, lapsipuolesta, perheenrikkoja-miehenviejä-lastentapaamistenestäjän? Etkä selittelis muuta soopaa? Vai etkö osaa vastata?
Olen ex-mies ja uudessa liitossa. Lapseni ovat aikuisia ja en ole ex-vaimoni kanssa ollut tekemisissä moneen vuoteen. Minulla ei ole mitään tarvetta muistella ja ylistellä häntä. Erosimme, lapset olivat aluksi hänellä, myöhemmin minulla ja siinä vaiheessa ei ollut enään tarvetta pitää yhteyttä.
Avopuolisoani rakastan, kunnioitan ja häneen olen sitoutunut loppuiäkseni. Lapseni ovat aina tärkeitä ja heitä rakastan valtavasti, mutta eritavalla kuin puolisotani.
Tuo on harhaluuloa sinulta että, exällä on aina erityinen paikka sydämessä, näin ei ole ainakaan minulla, enkä usko että, monella muullakaan eronneella miehellä. Jos näin haluaa uskoa, luulen olevan kyse siitä ettei, ole itse voinut päästää irti menneisyydestään ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Nainen ilmeisesti jää jollakin tavalla "riippumaan" menneisyyteensä.
Minulle vain lapseni ovat "korvaamattomia", myöskin nämä uuden puolison kansa tehdyt , heitä ei koskaan saa uusia. Toki tavallaan jokainen ihminen yksilönä on korvaamaton, mutta puolisoita voit ulla uusia.
Mistä tämä ajatuksesi siitä että, olet yhä exällesi korvaamaton ja tärkeä syntyy? Ja että sinulla on paikka hänen sydämessään? Toki voihan teillä olla niin, meillä ei ole näin ja en usko kovinkaan monella muullakaan eronneella olevan.
Ja koska miehenä edustan miesnäkökantaa tähän asiaan, tuntuu sinun ajatukset hyvin utopistisilta.
Pehreen rikkojat puolusta atoisiaan.Rikoit perheen etkä ana lasten tacvata isäänsä.
Ihan täyttä roskaa, että exä on miehelle aina ykkönen. Mieheni sanoo, että hänen elämänsä kaikkein paras päätös oli erota exästä. Hän ei edes katso ex naiseen kuin vain, jos on pakko.. ja harvoin on, sillä näemme ex naista ohimennen kerran kuussa. Kun tiedän mitä exä on miehelleni tehnyt, niin en yhtään ihmettele, ettei ole mitään positiivista exää kohtaa.
Ai mikäkö? Senhän sinä parhaiten tiedät! Pinnistä vaan se sieltä pääkopasta, kyllä se sieltä löytyy.
Vai kuulutko niihin ihmisiin, jotka muistaa vain se minkä haluaa. Vox box..
Ketään ei voi pakottaa rakastamaan. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Okei, äitipuolisi vihaa sinua. Entä sitten? Varmaan joku vihaa minuakin, mutta ei se ole minulta pois -vaan häneltä.
Hän on saanut sukunsakin ja tyttärensä vihaamaan sinua, no mitäs sitten? Nehän ovat hänen sukulaisiaan ja sinulla on omasi. Pidä heistä hyvää huolta.
Miksi haet siltä äitipuolelta jotain hyväksyntää vielä 30vuotiaana, unohda koko nainen ja elä omaa elämääsi aikuinen ihminen, pääasia et sulla hyvät välit faijaasi ja mutsiisi sekä omiin sukulaisiisi.
Meillä taas miehen lapset 45 vuotias tytär ja pikkuveli 40 v taas vihaavat minua. Kuvittelevat että olen heidän isän kanssa siksi, koska mies on aika varakas, no en nyt sentään.
Ennenmmin se mies kuin hänen rahat. Mutta kyllä raha helpottaa elämistä.
Yrittävät kovasti saada mut pois isänsä elämästä, mutta eivät onnistu. Olen täällä ja totutelkoot siihen. Olen myös mummopuoli heidän kummankin lapsille, vaikkei he sitä halua, mutta mummo kun mummo.
En tunge, minua on aina pyydetty. Mies halusi että muutan tänne, ja ryhdyn hänen lastensa äitipuoleksi. Samoin mies kutsuu minua lastenlasten mummoksi. Hänen lapset ei siitä tykkää, mutta me viis välitämme lastensa oikuttelusta.
Taitaa tää sun pappamiehes olla jo täysin seniili ja et sinäkään nyt enään ole täysillä matkassa, kun puhutte lapsille äitipuolta keski-ikäisille ihmisille.