Mikä haukka? vai onko kotka?

lenkkeilijä

Olin juuri pari tuntia sitten lenkillä koiran kanssa ja näin aivan ihmeellisen linnun, se oli haukka tai kotka varma en ole mutta se oli valtava. Asun maaseudulla ja täällä paljon peltoja ympärillä. Olin juuri kulkemassa peltotietä pitkin kun näin linnun se oli niin iso että aluksi kaukaa luulin sitä harmaahaikaraksi kun niitä täällä joen vierellä asustelee. Kun se lensi lähemmäksi se kumminkin paljastui haukaksi ,sillä kaarteli peltojen yllä.
Tiedän minkä näköinen on hiirihaukka ja kanahaukka sillä niitä lentelee täällä yhtenään ja pihassakin käy etenkin varpushaukkoja. Eniten kiinnitin huomiota sen kokoon se oli paljon kanahaukkaa isompi ja eri värinenkin. Selkäpuolelta se näytti tummanruskealta. Siipien alapuolelta erottui selkeästi tummat laikut siipien kärjissä, siiven ala osan olivat vaaleat.
Nuo siipien alapuolien kärjet näyttivät mustalta. En tosin nähnyt lintua aivan läheltä noin 50 metrin päästä.Mikä haukka se on? vai onko kotka? Lintukirjasta yritin katsoa mutta en löytänyt sopivaa, mikä vastaisi sitä. Eniten se muistuttaa ruskosuohaukkaa, mutta eikö ne elä pohjoisemmassa?. Nimittäin asun ihan etelässä porvoon seudulla.

3

848

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alexi

      Arvelen kyseisen linnun olevan koiras ruskosuohaukan.
      Se pesii suht´yleisenä Etelä-Suomessa ja sen esiintyminen painottuu eteläiseen suomeen, kun taas sinisuohakka on selvästi pohjoisempi laji.

      • oiva

        se näyttää kaarrellessaan ehkä isommalta kuin onkaan. ja mahdollinen hämärä havaintoaikana korostaa kokoa entisestään.kuvaamasi tuntomerkit sopivat.

        oliko vettä lähellä?


      • lenkkeilijä
        oiva kirjoitti:

        se näyttää kaarrellessaan ehkä isommalta kuin onkaan. ja mahdollinen hämärä havaintoaikana korostaa kokoa entisestään.kuvaamasi tuntomerkit sopivat.

        oliko vettä lähellä?

        Oli vettä lähellä,sillä tuossa aivan peltojen vieressä virtaa porvoon joki. Ei ollut silloin hämärä, aurinko paistoi ,välillä meni taas pilveen. Kaipa se sitten oli ruskosuohaukka. Kun tarkoitin tuo kotka juttua, ajattelin jos se olisi ollut poikanen, tuskin täysikasvuinen sillä ne isoja..

        kiitos vastanneille!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1220
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      5
      1149
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      682
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe